Keskustelin aiemmin tällä viikolla nuoren aikuisen – tarkemmin kuvattuna fiksun nuoren aikuisen – kanssa hänen juuristaan ja kokemuksestaan evankelisessa liikkeessä. Utelin, mikä mahtaisi olla hänen erityinen suosikkinsa Siionin Kanteleessa. Vastaus näytti olevan helppo: ”Jeesus, sä ainoa”, numero 292.

Vastaus oli kiinnostava ja jopa innostava kahdessakin mielessä. Ensiksikin siksi, että samaa lauluahan myös minä olen seurakuntanuorena paljon laulanut. En tosin Kanteleesta vaan Henksuista, Hengellisistä lauluista ja virsistä. Nuoren seurakunnan veisut olivat vasta tulollaan, ja ”Jeesus sä ainoisin” – niin kuin sanat tuolloin kuuluivat ja niin kuin osaan ne ulkoa – oli varmaankin yksi käytetyimmistä.

Virren tai laulun hengellisyys – tai ”spiritualiteetti”, niin kuin hienommin sanotaan – on oma lukunsa. Sanojen ja sävelten yhteydellä on aivan tavaton voima. Se luo sellaisia mielikuvia ja muistikuvia, jotka eivät kulu eivätkä katoa. Niistä syntyy pysyvää hengellistä pääomaa. Niihin kiinnittyy summattomasti uskoa, toivoa ja rakkautta. Tai iloa, ikävää ja lepoa. Tai mitä tahansa sellaista, mitä elämä Jumalan maailmassa on tuodakseen.

Evankeliumijuhlilla ahkerasti käynyt keskustelukumppanini katsoi erityisesti kiintyneensä Kristus-keskeisyyteen; tämä myös on se ”toiseksi”, joka liittyy hänen nimeämäänsä laulusuosikkiin. ”Jeesus sä ainoa” jatkuu kertomalla jo heti ensimmäisessä säkeistössään, mihin kaikkeen tämä keskeisin tai jopa ainoa Jeesus on hyvä. Näin häntä puhutellaan: ”Heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton! Pyhyys ja puhtaus, rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on”.

Kristinuskoa ei sattumalta nimitetä kristinuskoksi, vaan sen vuoksi, että se on ytimeltään Kristus-uskoa. Tietenkin aika paljon tapahtui jo sillä välillä, kun Galileanmeren kalastajien Kristus-uskosta sukeutui itäisen Välimeren satamakaupungeissa kristinusko – saati siinä välissä, kun tämä kristinusko aikanaan saapui Sastamalaan ja sen jälkeen, kun sitä täällä vuosisatoja harjoitettiin. Yhtä kaikki Kristus-keskeisyys on koko tämän uskon A ja O, alku ja loppu. Ja siis keskikohta.

Kutsussa, jonka sain tähän tilaisuuteen, todettiin, että ”tervehdys saa olla vapaamuotoinen, rentokin”. Jos Kristus-keskeisyydestä muodostuu tietty ideologia tai muotti, siitä on rentous kaukana. Silloin kristinusko onkin muodostunut jonkinlaiseksi maailmankatsomukseksi tai periaateohjelmaksi. Mutta jos taas kysymys on suhteesta elävään persoonaan, josta me näemme, mitä Jumala meistä tahtoo ja mitä Jumala meille tahtoo olla, asia on toisin. Sitä rentouttavampaa, mitä lähempänä Kristusta: sitä vähemmän meihin silloin purevat vaatimukset olla jotain muuta, täyttää erilaisia mittoja ja parannella minuuttamme.

Juhlien teemana on Nimi taivaan kirjassa. Sopivasti vasta sen jälkeen, kun jo olin hyvin sisäistänyt ja oppinut, mitä ”Jeesus sä ainoisin” merkitseekään, käsiini sattui traktaattisarja, joka oli aivan erityisen kiinnostunut siitä, josko nimi on elämän kirjassa. Tuossa sarjassa yleensä kävi niin, ettei nimeä sieltä löytynyt. Yhden jos toisenkin kääntymättömän sielun surkeana kohtalona oli tulinen järvi: jotenkin tuntui siltä, että tarinoiden kertoja ja kuvittaja olivat oudolla tavalla tuon karmean loppuratkaisun lumoissa.

Evankelisessa liikkeessä on syvästi ymmärretty, ettei se noin mene. Olennaista ei ole se, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan se, että Jumala siunaa. Olennaista on se, mitä Jumala tekee ja minkä rinnalla ihmisen omat tekemiset haaltuvat – vähän siihen tapaan kuin keskikesän kirkas aurinko tekee lampun valosta paitsi turhanaikaista ja huomaamatonta myös hiukan säälittävää tai jopa hupsua.

Niinpä sikäli kuin miettii nimeään taivaan kirjassa, sopii juolauttaa mieleen virsikirjan virsi 215. Siinä kun – Kristus-keskeisesti – todetaan: ”Elämän kirjaasi kun piirsit, oi Jeesus, minun nimeni, elämään kuolemasta siirsit.” Tuo kastevirsi alkaa sanoin ”oi armon merta ihmeellistä”. Semmoisessa armon meressä on vettä riittämiin sammuttamaan tulisimmatkin järvet. Sen lisäksi, että Kristuksessa on, laulun sanoin, ”pyhyys, puhtaus, rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus”, hänessä on myös jumalallinen ja autuas rentoutus: ei tarvitse pelätä eikä jännittää. Nimi on kirjassa. Se siitä ja sillä selvä.

Siunatkoon kaikkia evankeliumijuhlille osallistuvia armon meren Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.