Työssä Herran tähden

Hyvät kristityt!

Tänään on siis Jeesuksen nimen päivä, ehkä eräänlainen nimipäivä. Aikoinaan en ymmärtänyt, mitä Jeesuksen nimeä juhlittaessa oikein juhlitaan. Joku teistä on ehkä saattanut lukea tähän liittyneistä pohdinnoistani artikkelista, joka on viime vuoden alussa ilmestyneessä arkkipiispamme juhlakirjassa. Siitä toivottavasti näkyy, että olen jonkin verran viisastunut.

Nyt ymmärrän paremmin, mitä juhlimista nimessä on. Nimi ei ole yhdentekevä. Se on kaikkea muuta kuin yhdentekevä meille itsellemme: me koemme olevamme juuri nimemme nimeämiä ihmisiä, nimeä ja persoonaa ei saa millään erilleen. Vastaavasti ei ole ollenkaan sama, kenenkä ja minkä nimissä me toimimme, teemme työtä ja ylipäätään elämme.

Tämä Jeesus-nimen päivä otsikoi kristityn koko elämän. Kristitty on Jeesuksen seuraaja ja kristitty on – nimensä mukaisesti – lähimmäisensä Kristukseksi kutsuttu. Itse kunkin kutsumus on auttaa kanssaihmistänsä näkemään ja kokemaan, että arkiselta, lattealta, uhkaavalta ja kovalta tuntuva maailma on itse asiassa aivan pääsemättömissä Jumalasta, armosta, ilosta ja hyvyydestä.

Meillä päin tätä maailmaa kristilliset seurakunnat palkkaavat työntekijöitä, joille erityisesti uskotaan tämän toisen ja todemman todellisuuden sanoittaminen, kuvaaminen ja todellistaminen. Jokainen on työssä Herran tähden. Jokainen rakentaa, pitää yllä ja mahdollistaa sellaista maailmaa, jonka sanavarastossa ja aktiivisessa käytössä ovat armo, vastaanottaminen, luottamus ja rakkaus.

Te äsken siunatut työntekijät olette vastikään – jälleen kerran – tunnustautuneet Kolmiyhteiseen Jumalaan. Te toimitte Jumalan nimissä, Herran tähden ja Jeesuksen Kristuksen nimessä. Tästä päivästä alkaen te teette työtänne aivan olennaisesti myös Säkylä-Köyliön seurakunnan nimissä ja – kuten aiemmin sanoin – ”ei ole ollenkaan sama, kenenkä ja minkä nimissä me toimimme”.

Kaikenlaisia kaksoisnimiä on ennenkin ollut, eri syistä. Sellaisia kuin Itävalta-Unkarin keisarikunta, Sauvo-Karunan seurakunta tai Nummi-Pusulan kunta. Säkylä-Köyliön seurakunnan nimi kertoo kahdesta asiasta. Toisaalta se kiinnittää siihen, mikä on ollut, ja liittää vuosisataiseen jatkumoon. Toisaalta se tuo näkyviin, että kahdesta on tullut yksi ja että tämä päivä ja tulevaisuus on yhteinen.

Teknisesti katsottuna seurakuntaliitos voidaan toteuttaa kahdella tavalla. Joko niin, että toinen liittyy toiseen siten, että toinen lakkaa olemasta ja toinen jatkaa. Tai sillä tavoin, että molemmat lopetetaan ja perustetaan aivan uusi. Noin se hallinnollisesti tehdään, mutta hallinto ei suinkaan ole koko todellisuus, tokko olennaisin todellisuus ollenkaan. Todellisempaa on se, mitä nimi Säkylä-Köyliö viestii.

Kun nyt toimii Säkylä-Köyliön seurakunnan nimissä, jatkaa sitä samaa työtä, jota vielä eilen tehtiin Köyliön ja Säkylän seurakuntien nimissä. Tätä seurakuntaa ei ole perustettu kahden aiemman seurakunnan raunioille, vaan niiden vuosisatoja rakentamalle perustalle. Se ”toisen ja todemman todellisuuden sanoittaminen, kuvaaminen ja todellistaminen”, joka on ollut seurakuntien olemassaolon syy ja niiden kirkas ja kiehtova tehtävä, ei ole kadonnut mihinkään. Se kristityn itseymmärrys lähimmäisen Kristuksena, Jumalan palvelijana ja armon lapsena, jota Säkylän ja Köyliön seurakunnat ovat ruokkineet, kantaa tämänkin vuodenvaihteen yli katkeamattomana.

Nyt Säkylän ja Köyliön välissä on yhdysviiva. Nimensä mukaisesti se tekee yhdeksi ja yhdistää – Säkylä-Köyliö on yhdyssana. Tuo viiva on syytä pitää kunniassa, se on pikkuruisuudestaan huolimatta suuri ja toivottavasti myös vahva symboli. Se vetää yhteen: opettelemaan yhteistä työkulttuuria, erilaisuuden kunnioittamista, yhteisiä tapoja, keskinäistä kunnioitusta – kaikkea sellaista, mikä kehkeytyy vasta hiljakseen ja ajan kanssa. Se myös velvoittaa: yhteisen tien kulkeminen ja tasoittaminen on jokaisen kulkijan vastuulla eikä kenenkään ole lupa vain katsella vierestä, saati kampittaa.

Hyvää matkaa, Kolmiyhteisen Jumalan siunaamina, Jeesuksen nimessä ja Säkylä-Köyliön seurakunnan nimissä!