Tästedes

Luuk. 1: 46-55

Tästedes. Joskus käy niin, ettei jokin sana tai ilmaisu tai ajatus jätä rauhaan. Tässä evankeliumissa, tässä Marian ylistysvirressä se on ’tästedes’. Tästedes, tästä alkaen maailma on toisenmoinen kuin se vielä äsken oli. Eikä se enää ollenkaan palaa entiselleen. Se on pysyvästi jotakin ihan muuta.

Kristillinen usko kun on niin syvästi kiinnittynyt aikaan ja paikkaan ja historiaan, se tarjoaa moniakin tästedes-kohtia. Kristinusko kun ei ole jonkinlainen periaateohjelma saati henkistymisen tila, joka aina ja kaikkialla olisi samanlainen, se tiivistyy olennaisiin käänteisiin ja ladattuihin hetkiin. Niistä alkaen elämä ja maailma on toisenlainen ja ihan eri.

Laulut ovat palanneet

Me olemme keskellä paastonaikaa. Me valmistaudumme keskittymään ristin ja ylösnousemuksen pääsiäiseen. Niiden päivien jälkeen kaikki oli toisin. Kun Kristus antoi ja heitti henkensä Golgatalla, sitä todistanut roomalainen upseeri olisi voinut sanoa muutakin kuin että ”tämä mies oli todella viaton” (Lk 23:47). Hän olisi voinut sanoa – jos olisi ymmärtänyt – että tästedes maailma on sovitettu. Jos hän olisi ymmärtänyt, hän olisi voinut sanoa, että tästedes uhrit ovat joutavia.

Niin kuin pitkäperjantai on tästedes-päivä, niin on myös pääsiäinen ja se vasta semmoinen onkin. Moneltakin vanhan kirkon opettajalta ovat olleet sanat loppua, kun he ovat hurmioituneet kuvaamaan, miten elämä tästedes väistämättä törmää valoon, iloon ja toivoon. Hippolytos Roomalainen ensin huutaa, kuinka ”kuoleman varjot on karkotettu ja elämä annetaan kaikille, taivaan portit on avattu” ja lopulta hän summaa: ”Laulut ovat palanneet takaisin maan päälle.”

Mutta kun pitkäperjantaihin ja pääsiäiseen tähtäävän paastonajan katkaisee marianpäivä, Maria laulaa jo. Maria laulaa siitä, kuinka tästedes kaikki sukupolvet ylistävät häntä autuaaksi. Voimallinen – siis Jumala – on hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä alkanut kääntää maailmanjärjestystä nurin niskoin.

Siitä alkaen, kun Jeesus alkoi kehkeytyä Marian kohdussa, ”ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään” alkoivat olla vaarassa tulla sysätyksi sivuun. Jo Jeesuksen alkiossa oli toivo ja lupaus siitä, että vastedes alhaiset korotetaan ja nälkäiset ruokitaan.

Maailman sydämessä kaikki on muuttunut

Kristus-usko on tästedes-uskoa. Mitä olennaista Kristuksen elämässä – tai siis Kristuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa – sitten tapahtuikaan, sen koommin entiseen ei ollut paluuta. Ja tätä tästedeksen aikaa me elämme. Me olemme osa sellaista maailmaa, jonka sydämessä kaikki on jo muuttunut.

Toki sopii väittää vastaan. Tai jopa pitää väittää vastaan, jottei tulisi puhutuksi turhia ja höpötetyksi yleviä.

Miten niin elämä on toisenlaista ja maailma muuttunutta? Eikö muka ole edelleen helppo osoittaa vallan istuimilla ja konttorituoleilla istuvia, ”joilla on ylpeät ajatukset sydämessään”? Onko ruoan, mielekkyyden, toisen ihmisen ja elämän nälkä muka nyt lopullisesti tyydytetty; eikö kukaan kaipaa ravintoa, merkitystä, ystävyyttä ja olemassaolon iloa aivan kuollakseen? Ja eikö näin ollen maailma olekin vanhalla mallillaan ja Marian laulama ”tästedes” silkkaa liioittelua, parhaimmillaan kaunista runoilua ja pehmyttä lohduttelua?

Niin ja näin. Kyllä ja ei. Jokainen näkee, ettemme me elä paratiisissa, ettei oikeudenmukaisuus ole saanut ylivaltaa ja että elon tiellä eivät sorru vain heikot vaan moni vahvemminkin varustettu.

Silti Maria oli oikeassa: ”tästedes”, hänen pojastaan alkaen, elämän mieli ja ilo ovat lopullisesti irtautuneet vallasta, vauraudesta, maineesta ja ihailusta. Kaikista näistä, kaikkien näiden tavoittelusta, on tullut hiukkasen säälittävää, vähän hävettävää, hiukkasen noloa. Oikeasti kun elämässä on kysymys ilmaisasioista: rakkaudesta, ystävyydestä, oikeudesta ja reiluudesta.

Vapautumisen toivo

Vaikka jokainen näkee — ja jotakuinkin jokainen jossakin elämänsä vaiheessa myös kokee — että vanha maailmanjärjestys jyrää, uusi todellisuus antaa sitkeästi kuulua itsestään. Sitä ei nitistä mikään. Se todellistuu vaikkapa silloin, kun pappamopokerho antaa sanat ja sävelet evakon tai muistisairaan kokemukselle elämän hyvyyksistä. Uutta todellisuutta toteutetaan siellä, missä kunta tarjoaa vanhuksilleen hyvän hoivan ja lapsilleen turvallisen kasvurauhan eikä pidä kumpiakaan menoerinä eikä kustannuspaikkana.

Tätä tästedes-elämää ruokitaan ja rakennetaan kaikkialla siellä, missä seurakunta yhä uudestaan sanoittaa mielekkään elämän Kristus-muotoisuutta ja siellä, missä se ohjaa lapsia ja nuoria aikanaan tätä uskontodellisuutta kannattelemaan. Ja missä diakonia toimii, siellä ”tästedes” on totta.

Aika ajoin mieleeni nousee viime vuosisadalla eläneen filosofin pohdinta, ’mikä tunne meillä olisi, ellemme olisi kuulleet Kristuksesta – olisiko meillä pimeyden ja turvattomuuden tunne?’ Vastaavasti Marian ylistyslaulua kuunnellessa tulee kysyneeksi, millainen kokemus meillä elämästä olisi, ellei meille olisi osoitettu kaiken olevan ”tästedes” niin toisin, että kaikilla sukupolvilla niin pitkään kuin niitä suinkin riittää, on syytä ylistää alkupisteessä ollutta suorastaan autuaaksi?

Minusta tuntuu, että silloin kokemus elämästä olisi kokemusta uhanalaisuudesta. Elämä olisi suljettua ilman ovea tai avainta avarampaan. Ilman vapautumisen toivoa. Sitä leimaisi toisten armoilla oleminen eikä toisen armoihin pääsystä olisi tietoakaan. Sellaista elämää väijyisi herkeämättä merkityksettömyyden ja mielettömyyden tuntu. Kun filosofi miettii, josko meillä olisi ”pimeyden ja turvattomuuden tunne”, myöntävästihän hänelle olisi vastattava.

Tästedes valoa on enemmän

Tähän sopii hyvin, että eilen oli kevätpäiväntasaus. Vaikka edelleen on myös pimeää, tästedes valoa on enemmän. Marianpäivä osuu melkoisella tarkkuudella yksiin kevätpäiväntasauksen kanssa: itse luontokin kertoo meille, että vastedes voitolle pääsevät valo ja vihannointi. Auringonpimennykset ovat asia erikseen: vaikka peitossa olisi neljäkin viidennestä, sellainen varjo väistyy pian.

Se sama Hippolytos Roomalainen, jota aiemmin lainasin, kuvasi pääsiäistä myös näin: ”Lamppuja ei sammuteta milloinkaan, kaikissa loistaa ikuisella liekillä armon tuli ruumissa ja sielussa, ja Kristuksen öljy antaa liekeille ravinnon.” Tästedes valo on sammumaton, se kun on Kristus-lähtöistä. Sen kirkkaus, sen valopiiri, sen lämpö ja läsnäolo on yhtä kaikki kiinni meidän elämässämme ja meidän elämästämme kiinni. ”Kaikissa loistaa ikuisella liekillä armon tuli ruumissa ja sielussa”, Hippolytos väittää.

Paljon on vettä virrannut Eurajoessa sen jälkeen, kun Hippolytos noin kirjoitti ja olihan hän sitä paitsi roomalainen eikä satakuntalainen. Eikä hän luterilainenkaan ollut. Näihin vedoten me voimme sortua verrattomaan houkutukseen väittää vastaan ja perääntyä niin hengelliseen kuin maalliseenkin vaatimattomuuteen. Me voimme yrittää selittää kaikki valon mahdollisuudet itsestämme pois. Mutta turhaan, koska se, mitä jo muinainen roomalainen kirjoitti, on kuitenkin totta ja oikein.

Kysymys on juuri meidän elämästämme

Siitä, että tästedes kaikki on toisin, ei ole tehty Eurajoen kokoista poikkeusta. Täälläkin me olemme nyt käänteen tällä puolen ja kysymys on juuri meidän elämästämme. Viittasin aiemmin niihin moninaisiin tapoihin, joilla uusi todellisuus on täälläkin murtautunut esiin: se tekee sen vastakin siellä, missä Eurajoella ollaan ihmisiä ihmisille.

Enimmäkseen uusi todellisuus näyttäytyy juuri siellä, missä sitä ei miksikään uudeksi saati erikoiseksi tunnisteta; rakkaus, reiluus, oikeus ja ystävyys on usein aivan itsetiedotonta. Tuo Jumalan tästedes viihtyy erinomaisimmin juuri tavanomaisuuden kätköissä ja arkisuuden alla.

Silloin kun me olemme ihmisiksi, me muutamme maailmaa jumalalliseksi. Kun me olemme Marian tapaan ”vähäisiä palvelijoita”, me kannamme Kristusta toinen toisemme luo. Kun me emme pyri toistemme yläpuolelle, vaan katsomme toisiamme silmiin, ”kaikissa loistaa ikuisella liekillä armon tuli ruumissa ja sielussa”.

Koska tästedes on vallannut maailman.