Saarna Keski-Porin kirkossa apostolien päivänä

Matt. 16: 13-19

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

 

Toive paremmasta

Kuluneella viikolla Porin keskusta oli täynnään Suomi-Areenaan osallistuvia ihmisiä. Kun Suomi täyttää tänä vuonna sata ja kun reformaation alusta tulee syksyllä kuluneeksi 500 vuotta, kirkolla ja valtioneuvoston kanslialla oli kadun varressa yhteinen Muutosterassi. Terassia reunustaviin kukkalaatikoihin sai istuttaa lappusen, johon oli kirjoittanut oman muutostoiveensa.

Toiveita kirjautui kaikkiaan tuhat. Niitä oli täsmällisiä, yleisluonteisia, ärsyyntyneitä, puolivakavia ja liikuttavia ja mitä kaikkia olikaan. Kunakin Areenan päivänä tietyt toiveet otettiin erityisesti kuulolle. Itse pääsin osallistumaan sellaiseen keskusteluun, jossa me mietimme, miten väkivaltaan johtavaa ääriajattelua voisi ehkäistä.

Kuten yleensäkin, taas kerran keskustelu kannatti. Me kyllä lähdimme liikkeelle siitä aika ilmeisestä kysymyksenasettelusta, miten me voisimme ottaa maahanmuuttajan sillä tavoin vastaan, ettei hän tuntisi enää mitään vetoa ottaa osaa lähtömaansa väkivaltaan saati tuoda sitä mukanaan tänne. Heti kohta me kuitenkin aloimme puhua siitä, miten täällä jo iät ja ajat asuneet tuntisivat kuuluvansa joukkoon ja miten he kokisivat elämässään olevan mieltä.

 

Vaihtoehto toivottomille

Nuorista miehistä varsinkin on kysymys, vaikkei tietenkään yksinomaan. Olipa nuori mies sitten vasta tullut tai aina ollut, aivan samalla tavoin hän haluaa saada aikaan, hän tahtoo olla jotakin, hän tahtoo kuulua joukkoon. Toimettomuutta ja näköalattomuutta on vaikea kestää; kun väkivaltaista ääriajattelua halutaan estää, nuorten miesten on voitava kokea onnistumista ja arvonantoa, mieltä ja merkitystä.

Jeesuksen seuraajat olivat nuoria miehiä, joiden näköalat olivat peittyneet ja tulevaisuuden toivo ohentunut. Ellei niin olisi, tuskinpa he olisivat noin vain jättäneet työnsä kesken, kalat perkaamatta ja lähteneet jonkin uskonnollisen radikaalin perään. Silloinen Galilea kävikin läpi taloudellista ja kulttuurista murrosta, jossa – niin kuin niin usein – hyöty keskittyi harvoille, kun taas elämän ehtojen koveneminen osui moniin.

Tälle kokemusmaailmalle Jeesus tarjoaa vaihtoehdon. Aivan Galilean pohjoislaidassa, ”Filippoksen Kesarean seudulla”, hän kysyy jo mukaansa lähteneiltä seuraajiltaan, mistä toisenlaisuudesta onkaan kysymys. Yleisen tulkinnan mukaan Jeesus on ikään kuin toiselle kierrokselle palannut, uusin voimin ja uusin valtuuksin toimiva uskonsankari tai profeetta: häneen maan kansa ja maan hiljaiset nyt panevat toivonsa paremmasta elämästä. Kun Pietari muiden opetuslasten puolesta antaa heidän vastauksensa, se kuitenkin pohjustaa todellisuudenkäsityksen, joka ei enää mahdu entiseen maailmaan.

Jeesus kysyi juhlavaa ja ladattua itsenimitystä käyttäen, kuka Ihmisen Poika on, ja Pietari vastasi lyhyellä, mutta vieläkin ladatummalla tunnistuksella ja tunnustuksella: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Tämä Messias – toisin käännettynä Kristus – on kyllä vapauttaja, niin kuin Messiaan odotetaan olevan, mutta sellaisena hän on Vapahtaja. Tämä ihminen, tämä ”ihmisen poika” on kyllä täysin tässä maailmassa, yksi meistä ja meidän keskellämme, mutta hän on elävän – siis toimivan ja vuorovaikutukseen antautuvan – Jumalan Poika: hän tekee ilmeiseksi, mitä Jumala tahtoo meille olla.

Näin siellä, jossakin Filippoksen Kesarean tienoilla, oltiin varsinaisella muutosterassilla: turhautumiselleen vastapainoa tai purkautumistietä etsineistä nuorista miehistä alettiin valmentaa muutosagentteja. ”Opetuslapsista” – nimitys, josta harva nuori mies pitäisi – oli tulossa apostoleja, Jumalan valtakunnan lähettiläitä, vaihtoehtoisen todellisuuden sanansaattajia. Jopa Simon Kiivailija, seloottien väkivaltaisen ääriliikkeen kannattaja, sai taipua siihen, että kun tämän Messiaan joukkoon kuulutaan ja tätä Kristusta seurataan, muutoksen ja vaihtoehdon välinekin on toisenlainen: evankeliumi, jonka valossa maailma ei enää ole entisensä.

 

Ilman mainetta, nimeä tai näkyvyyttä

Tämän Keski-Porin kirkon saarnatuolista sitä evankeliumia on sinnikkäästi julistettu. Niin kuin monessa muussakin kirkossa saarnatuolin sivuilla on apostolien kuvapatsaita. Kuten sopii odottaa, mukana on ilman muuta Pietari, jolle Jeesus antoi aivan ällistyttävän lupauksen ja valtuutuksen. Hänelle ja hänen tunnustukselleen rakentuu kirkko, toisenlaiseen maailman näkemiseen perustuva kristittyjen uusi elämänmuoto. Saarnatuolin muilla sivuilla ovat kuitenkin paitsi tutut Johannes ja Filippus myös kolme muuta apostolia, joista kenestäkään meillä on tuskin mitään käsitystä. Bartolomeus, Juudas Jaakobinpoika ja Jaakob nuorempi ovat melkeinpä vain nimiä. Silti – ja juuri siksi – meidän on olennaista huomata myös heidät.

Meidät on kaikki kutsuttu, vaikkakin eri tavoin. Melkein kaikki meistä on kutsuttu seuramaan Kristusta ilman sen kummempaa mainetta, nimeä tai näkyvyyttä. Meillä kaikilla on kuitenkin paikkamme niin kristittyjen yhteydessä kuin maailmassa yleensäkin. Niin kuin nuo vähemmän tunnetutkin apostolit täydensivät Jeesusta seuranneiden nuorten miesten joukon Israelin heimoja vastaavaksi kahdeksitoista, niin jokainen nuori tai vanha, mies tai nainen ja kuka vain täydentää Kristuksen kirkon ja kuuluu täysin oikeuksin myös samaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Vaikka joku olisikin saanut erityisen paikan ja tehtävän niin kuin Pietari, jokaisella meillä on maailmassa tehtävämme ja paikkamme.

Pietarille annetun erityisen avainten vallan on useimmiten käsitetty olevan syntien anteeksiantamisen tai anteeksiannosta pidättymisen valtaa. ”Sitominen” ja ”päästäminen” merkitsivät kuitenkin omana aikanaan lähinnä kieltämistä ja sallimista. Siksi Pietari itse asiassa sai myös Jeesuksen opetuksen tulkinnan avaimet. Kertokoon Pietari, mitä Jeesus ajoi takaa, kun hän julisti taivasten valtakuntaa ja sen käänteentekevää logiikkaa. Hän kuvatkoon, miten koko maailma muuttuu, kun sitä katsoo Jeesuksen paljastamasta uudesta näkökulmasta.

 

Yksinkertaista hyvyyttä

Rooman piispan katsotaan olevan Pietarin seuraaja. Järjestyksessään 266. ”Pietarin istuimella”, paavi Fransiskus, tulkitsi alkuvuodesta, mikä apostolien välittämässä kristillisessä uskossa onkaan olennaista. Siinä kuin Jeesus totesi antaneensa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, paavi antoi 8- ja 6-vuotiaille lapsille avaimenperät ja totesi meille muile: ”Tarvitsemme lasten yksinkertaisuutta. He opettavat meille tien Jeesuksen Kristuksen luo.”

Suomi-Areenan muutosterassin toiveista vetoavampia olivat ne, joissa kaivattiin yksinkertaisia asioita ja yksinkertaista hyvyyttä: ystävällisyyttä, reiluutta, luottamusta, ystävyyttä ja rakkautta. Niitä kaikki tarvitsevat, ja ne lapsi jos kuka tajuaa. Niiden tarve vie meidät Kristuksen luo, sinne missä kukaan ei ole ylimääräinen eikä turha. Taivasten valtakunnan avaimet ja avaimenperät ovat oikeissa käsissä, ja ovi valtakuntaan on meille auki.