Siitä samasta uutta

Jer. 18: 1-10

Jeremialle tuli tämä Herran sana: ”Mene savenvalajan työpajaan! Siellä saat kuulla, mitä minä haluan sanoa sinulle.”
Minä menin savenvalajan työpajaan, jossa hän parhaillaan työskenteli pyöränsä ääressä. Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.
Silloin minulle tuli tämä Herran sana: ”Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni. Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää, että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut.”

”Herran sana” haastaa lain

Elämä on vuorovaikutusta. Elämä on kanssakäymistä. Elämä on kuulolla oloa ja vastaamista. Elämä on näkemistä ja silmiin katsomista. Sen vuoksi ei olekaan ihmeellistä, että kun Jumalalla oli asiaa, hän lähetti Jeremian katsomaan, kuinka saviastioita taas tehtiinkään.

Kautta koko Vanhan testamentin kulkee kaksi rinnakkaista linjaa. Toinen on lain ja uhrikultin linja: siinä määritellään yksityiskohtaisesti, mikä on oikeaa elämää ja mikä väärää ja miten Jumalaa palvellaan niin kuin kuuluu. Toinen on välittömän Jumala-yhteyden ja yllättävien avausten linja: yhä uudestaan ja uudestaan profeetalle ”tulee tämä Herran sana”, joka ajankohtaistaa ja soveltaa ja joka vaatii enemmän ja lupaa lisää.

Tai eivät nämä linjat pelkästään rinnakkaisia ole. Profeetallinen Herran sana myös haastaa lain ja jumalanpalvelusmenot. Se jopa kiistää niiden merkityksen, jos niiden tähtäyspiste ja tarkoitusperä on peittynyt. ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemusta, en polttouhreja” sanoi Hoosea (6:6) Jumalan suulla. Ja – kuten muistetaan – Jeesus tulkitsi Hooseaa ja sovitti tämän sanoman itseensä näin (Matt. 9:13): ”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Ota savitöistä oppia

Jeremialle tuli Herran sana mennä katsomaan, mitä savenvalaja teki. Tämä teki pilalle menneestä uutta. Ja tämän havainnon jälkeen Jeremialle tuli toinenkin Herran sana, edellistä pitempi, savenvalajan katselemisen suhteellisen perusteellinen kuvateksti tai selostus. Jumala toimii kuin savenvalaja, vaikka nyt käytetyt sanat sopivatkin ennemmin rakennustyömaalle ja jokin puutarhaankin. Minä revin, tuhoan ja hävitän – minä rakennan ja istutan.

Ellei sanavalinta hätkähdyttänyt Jeremiaa, niin ei kyllä sitten mikään. Kun nimittäin Jeremia kutsuttiin – kaikesta vastustelustaan huolimatta – profeetaksi, hänen tehtävänsä ilmaistiin aivan samoilla sanoilla (Jer. 1:10): ”Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.”

Jeremia otettiin Jumalalle töihin ja hän sai tehtäväkseen tehdä niitä samoja töitä, joita Jumala tekee. Me taas olemme Kristuksella töissä; nythän nähdään Kristuksesta, mitä Jumala tahtoo meille olla ja miten Jumala tahtoo meidän elävän. Nyt on varmaankin paitsi varsin viisasta myös hyvinkin kristillistä, että me keskitymme Jeremian saamista Herran sanoista ensimmäiseen eikä toiseen. On paikallaan katsella savenvalajan työtä sellaisenaan eikä niinkään kuunnella niitä enimmäkseen hurjia, vaikkakin osin myös lohdullisia sanoja, joilla toinen ”Herran sana” savityötä selittää.

Ja tämänhän se Jeremia näki: ”Minä menin savenvalajan työpajaan, jossa hän parhaillaan työskenteli pyöränsä ääressä. Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.” Juuri tällä asialla, tällä nimenomaisella Jumalan asialla, me olemme.

Turmiovallat saavat turpiin

Tämän maailman realiteetit ovat kovat. Ei ole elämä henttaa – sitä saattaa pilata ja uhata vaikka kuinka moni tekijä aivan alusta asti. Meidän oman kirkkomme kasvatustyö on niin laajaa ja kattavaa, että me näemme jokseenkin kaikkea ja kaiken; tuskin mikään inhimillinen on meille vierasta. Eikä epäinhimillinenkään. Juuri siksihän, että me olemme nähneet, tai siksikin että me tiedämme, me lapsia kastaessamme rukoilemme, että Jumala vapauttaisi ja varjelisi heidät ”synnin, kuoleman ja ’pahan’ vallasta”.

Tuo – synti, kuolema ja perkele – on turmiovaltojen perinteinen luettelo. Joko turmiovaltoja on lisääkin tai sitten noilla kolmella on lukuisia ilmenemismuotoja ja alalajeja, mutta kasvavaa ihmistä uhkaa joka tapauksessa myös merkityksettömyyden kokemus ja yksinäisyys, kiusaaminen ja muu henkinen ja fyysinen väkivalta. Kysymykset elämisen ehdoista ympäristön turmeltuessa ja paikan löytämisestä yhä vaativammaksi käyvässä koulutuksen ja työn maailmassa ahdistavat, painavat ja sammuttavat elämäniloa.

Turmiovallat ovat voimissaan – mutta ristin ja pelastuksen pääsäisen jälkeen niillä ei enää ole viimeistä sanaa. Ei synnillä, kuolemalla eikä perkeleellä. Ei tarkoituksettomuudella, yksinäisyydellä eikä mielettömyydellä. Ei vihalla, kaunalla eikä katkeruudella. Ei millään, mikä yrittää viedä oikeuden valoon, iloon ja rakkauteen. Ei millään, mikä haluaisi estää toteuttamasta oikeudenmukaisuutta, todellistamasta armoa ja ottamasta yhteyteen.

Tämän vuoksi ja niinpä siis meille on tullut se Herran sana, että menemme savipajaan katsomaan, mitä siellä oikein tehdään. Siellä korjataan sitä, mikä on mennyt vinoon. Siellä tehdään uudelleen se, mikä ensin epäonnistui. Siellä ei hylätä epäonnistunutta, vaan yritetään uudelleen. Siellä jatketaan työtä sen saman kanssa kuin aiemminkin, ja tehdään siitä samasta uutta.

Kirkon kasvatus antaa elämään eväät

Kristuksella me siis olemme töissä ja ”hänestä nähdään, mitä Jumala tahtoo meille olla ja miten Jumala tahtoo meidän elävän”. Siitä päätellen, miten Jeesus ihmisiä kohtasi ja miten hän heidän elämäänsä korjasi, hän oli Savenvalaja: hän ”muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi”. Hän kukisti häpeän, hän toi syrjään joutuneen ihmisten joukkoon, hän antoi uudet elämän eväät.

Tällä asialla me olemme. Meille on ”tullut tämä Herran sana” mennä elämän savipajaan ja ottaa Herrastamme esimerkkiä. Me emme vain julista hyvää Jumalaa ja Jumalan hyvyyttä. Jos me seuraamme Jeesusta, me myös todellistamme sitä, ettei mikään eikä varsinkaan kukaan ole lopullisesti pilalla, vaan ”samasta savesta uusi” koskee kaikkia ja jokaista yhä uudelleen.

Tässä todellistamisessa on kirkon kasvatustyön pointti. Kovien realiteettien maailma tuuttaa ja kuuluttaa kasvavalle ihmiselle lakia: mahdatko kelvata, välittääkö sinusta kukaan, tuleekohan sinusta mitään, tuskinpa olet tarpeeksi vahva, osaava, oppiva, fiksu ja hyvännäköinen. Me puolestamme olemme sitoutuneet seuraamaan Jeesusta myös ja varsinkin arjen ja kohtaamisen evankeliumissa. Me olemme päättäneet katsoa silmiin, osoittaa myötämieltä ja ottaa mukaan. Olkoon maailman naama kuinka tyly tahansa, teidän kasvoiltanne älköön koskaan kadotko hyväksyvä perusilme.

Vaikka elämä näyttäisikin menevän piloille, sen saman elämän vinoutumat ovat yhä oikaistavissa. Niin kuin Jeremia näki savenvalajan tekevän: ”Hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.”