Saarna Meri-Porin Ahlaisissa uudenvuodenpäivänä 2015

Matt. 4: 12-16

 

Tästä kaikki alkaa. Ennen tätä, Matteuksen evankeliumin alussa, on kerrottu Jeesuksen syntymästä, itämaan tietäjistä, paosta Egyptiin, Jeesuksen kasteesta, kiusauksista erämaassa ja Johannes Kastajasta.

Vielä ei Jeesus itse ole saattanut tapahtumaan mitään, vaan hänelle on tapahtunut. Hänelle on tapahtunut suuria: hän on syntynyt, hän on osoittautunut kaikkien kansojen Herraksi, hän on pelastunut vainolta, hän on tullut kastetuksi ja julistetuksi Jumalan Pojaksi sekä torjunut paholaisen juonet.

Nyt hän näyttää poistuvan tapahtumien keskipisteestä ja vetäytyvän. Hän väistyy syrjäseudulle, ”pakanoiden Galileaan”, vähemmän maineikkaiden heimojen alueelle. Mutta siitä ja siellä kaikki alkaa.

Heti seuraavilla riveillä äsken lukemani evankeliumin jälkeen Matteus nimittäin jatkaa (4:17): ”Tästä lähtien Jeesus julisti: ’Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!’”

 

Sellaisuuteensa suostuminen

Taivasten valtakunnasta meillä oli täällä viimeksikin puhetta – silloin, kun Reposaaren ja Ahlaisten piispantarkastus päätettiin yhteiseen jumalanpalvelukseen tässä samaisessa kirkossa. Kun oli mikkelinpäivä, me muistelimme sitä, mitä Jeesus aikanaan taivasten valtakunnasta sanoi (19:14): ”Heidän [- nimittäin lasten -] kaltaistensa on taivasten valtakunta.”

En ollenkaan aio perua, mitä taivasten valtakunnasta tuolloin puhuin: ”Taivasten valtakunta ei perustu tietoon, aikuisuuteen, osaamiseen, tekemiseen tai mitä nyt vielä keksisi. Se kun on lahjaa, joka annetaan sen luottavaisesti vastaanottaville. Se on heittäytymistä olemassaoloon, läsnäoloa hetkessä, suostumista sellaisuuteensa.”

Tämä pätee edelleen – myös tässä nimenomaisessa tilanteessa, jossa emme enää olekaan Ahlaisten emmekä Reposaaren emmekä myöskään Pihlavan seurakunnan jumalanpalveluksessa, vaan tänään aloittavan uuden Meri-Porin seurakunnan ensimmäisessä messussa. Taivasten valtakunta on lähellä ja se on edelleen tuommoisimmillaan, juuri tuollainen kuin se oli pari vuotta sitten.

Edelleen ja nyt se kutsuu heittäytymään olemassaoloon, olemaan läsnä tässä hetkessä ja tulevissa ja suostumaan tähän tällaisuuteen.

 

Nyt on käännyttävä

Ei voi olla sattumaa vaan johdatusta, että tämän uudenvuodenpäivän evankeliumiteksti on juuri sellainen kuin millainen sen kuulimme olevan. Sen paikannimiähän tulee muunnelleeksi aivan automaattisesti: Reposaaren maa ja Ahlaisten maa, Meren tie ja ihmisten Pihlava! Tämmöiselle alueelle Jeesus näennäisesti vetäytyy, mutta itse asiassa päämäärätietoisesti suuntautuu.

Näissä maisemissa taivasten valtakunta on lähellä. Näillä paikoin nähdään suuri valo ja loistaa kirkkaus. Tämä tällaisuus täällä on Jeesuksen kohtaamisen kohta tässä ajassa, paikassa ja hetkessä.

Jeesus siis alkoi julistaa, että koska taivasten valtakunta on tullut lähelle, nyt on käännyttävä. Jos hän julisti sellaista Sebulonin maassa ja Naftalin maassa, Meren tien tuntumassa, Jordanin takaisessa maassa ja muukalaisten Galileassa, sama ilman muuta osuu nyt Reposaaren maahan ja Ahlaisten maahan, ihmisten Pihlavaan ja Meri-Porin tiehen. On käännyttävä.

Niin kuin pohjoisen Israelin alueet ja paikat itsestään ovat vaihtoisia merellisen Porin paikkojen ja alueiden kanssa, niin professori Risto Saarinen toi Uuden testamentin ydinkertomuksen nykyaikaan viitisentoista vuotta sitten kirjallaan Jeesus Jokisen tapaus. Siinä on kaksi evankeliumeiksi nimettyä kertomusta, toinen Marian mukaan ja toinen Joonaksen mukaan. Kääntymisestä Saarisen Marian evankeliumi (6:14) kirjoittaa näin: ”Lähtekää, kääntykää, menkää, jääkää, sillä valtakunta ei ole siellä minne nenänne näyttää. Se on selkänne takana. Liittykää vähemmistöihin, sillä ne etsivät totuutta. Kadulla kulkiessanne kääntykää äkkiä katsomaan taaksenne, sillä siellä voi piillä suunnanmuutos.”

 

Ilo, josta puuttuu teennäisyys

On käännyttävä, koska valtakunta ei ole siellä minne nenä näyttää – se ei ole siellä mihin päin luontevimmin katsoisi eikä sitä löydä sieltä mistä sitä luonnostaan etsisi.

Tällaisena päivänä osa meistä katsoo luonnostaan taapäin ja osa yhtä itsestään eteenpäin – mutta kummallekin sanotaan: ”Kääntykää! Katsokaapa vain, etteikö valtakunta olisikin selkänne takana.”

Virallisen optimismin mukaan kaikki on tässä uudessa Meri-Porin seurakunnassa nyt paremmin kuin ennen. Mutta jotta niin olisi, jotta se välittäisi, heijastaisi ja todellistaisi taivasten valtakunnan todellisuutta niin kuin seurakunnan tulee, sen on aika ajoin – ja ehkäpä systemaattisestikin – käännähdeltävä katsomaan olkansa yli menneeseen.

Eihän tätä seurakuntaa ole perustettu kolmen aiemman seurakunnan raunioille, vaan niiden vuosikymmeniä ja jopa vuosisatoja rakentamalle perustalle.

Eihän nyt ole tarkoitus väheksyä saati pois pyyhkiä kunkin paikan perinnettä, kokemusmaailmaa ja mielenmaisemaa, vaan kunnioittaa ja hyödyntää niitä yksissä tuumin. Ja meillä jos keillä on kokemusta ja ymmärrystä, kuinka kolmiyhteys koituu ihmisten iloksi ja siunaukseksi.

Katson minäkin taas olkani yli ja lainaan jälleen itseäni parin vuoden takaa; joka tällaista identiteettiä ei arvosta, on perin juurin pöljä. ”Reposaaren alakoululaiset lukivat minulle ja muille ääneen, mitä kotisaarestaan ajattelivat ja kuinka sen kokivat. Siitä ilosta puuttui kaikki teennäisyys ja ihastuksesta kaikki koukerointi; oi tätä tuoksua ja merta, tätä turvallisuutta ja läheisyyttä – ja sitä, että saa käydä paapan kanssa verkoilla.” Kuten sanottu, perin juurin pöljä on se, joka ei tällaista identiteettiä arvosta.

 

Maailma ei ole valmis

Jos virallisen optimistin on syytä kääntyä katsomaan mennyttä elämänmenoa ja sen merkkejä niiden arvon tunnistaen ja tunnustaen, periaatteellinen pessimisti ei hänkään välty huudolta: ”Kääntykää – valtakunta on selkänne takana!” Voihan tulevaisuuteen toki kompuroida selkä edelläkin, mutta mitään erityisempää hyötyä siitä ei ole. Kun katsoo pelkästään menneeseen ja taaksepäin, valtakunta onkin selän takana, menosuunnassa.

Evankeliumissa Marian mukaan Jokis-Jeesus jatkaa (6: 16): ”Älkää jähmettykö, vaan olkaa avoimia kaikenlaisille muutoksille. Maailma ei ole valmis, emmekä käsitä siitä kuin rippusen. Lapsi tulee uudeksi joka vuosi, aikuinen ei enää halua uudistua. Minä sanon teille: olkaa kuin lapset, uudistukaa alati!”

Niinpä niin: taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Kuten jokainen lasten tekemisiä vähänkään seurannut tietää, lapsi on toisaalta traditionalisti, joka haluaa toistaa kaikkea hyväksi havaittua semmoisenaan. Toisaalta lapsi on avoin, utelias ja ennakkoluuloton. Yhtäaikaisesta intohimosta perinteeseen ja ennenkokemattomaan syntyy sellainen lapsenkaltaisuus, joka tavoittaa taivasten valtakunnan.

Evankeliumissa luvataan – tai pikemminkin jo todetaan tapahtuneeksi – että ”kansa joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus”. Olipa sitten kysymys mistä ajasta ja paikasta tahtojaan, taivasten valtakunnassa on kysymys siitä, ettei pimeä olekaan pimeää ja ettei kuolema elämälle mitään voi. Vielä kerran Jeesus Jokisen ääneen päästäen (6:12): ”Ilosanoma on se että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.”

 

Todellisuuden kirkas ja valoisa ydin

Meri-Porin seurakunnan olemassaolon syy ei varsinaisesti ole jokin organisatorinen tarkoituksenmukaisuus tai taloudellinen järkevyys, olivat ne perustamisen pontimena ja laukaisijana kuinka suuressa määrin tahansa. Meri-Porin seurakunta on olemassa siksi, että sen alueella, näillä merellisillä teillä, nähtäisiin valo ja loistaisi kirkkaus.

Kaikkineen ja kaikessa Meri-Porin seurakunta todellistaa, että ”kaikki ei ole sitä miltä se näyttää”. Sen lapsi- ja nuorisotyö, sen diakonia, sen jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset, sen seurakuntalaisten mutkaton myötämieli ja hyväntahtoisuus toinen toistaan kohtaan ja kaikki muu jota ei pysty luettelemaan – kaikki tämä tekee nähtäväksi, kuultavaksi, koettavaksi ja jopa käsinkosketeltavaksi, kuinka valoisa ja kirkas todellisuuden ydin – toisin sanoen taivasten valtakunta – on.

Taivasten valtakunta ei kerta kaikkiaan ole ansioitumista, paremmuutta eikä osaamista. Se on avoimuutta, kohtikäymistä ja osallisuutta.

Ensi sijassa ja viime kädessä näin on sen vuoksi, että taivasten valtakunta on Jumalan valtakunta – nimityksethän ovat Raamatussa toisiinsa nähden vaihtoisia. ”Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää” sen vuoksi, että ihminen – etenkin sellainen, joka ei ole kääntynyt katsoakseen toisin – näkee maailman ja olemassaolon vajaasti ja himmeästi, jopa väärin. Jumalasta käsin katsottuna valkenee. Meille kirkastuu, mitä on olla ihminen. Suuri valo näyttää, mikä elämässä onkaan olennaista.

Jokin päivä sitten kielentutkija Janne Saarikivi päätyi tiedepalstan kolumnissaan aivan samaan (HS 29.12.2014). Hän aloitti ironisesti: ”Kun enää ei uskota Jumalaan, yhteiskunnassa pitää olla muita herkkiä ja yhteisiä asioita, kuten kasvuyrittäjyys ja Slush-messut.” Ja lopetteli yhtä napakasti: ”Suomessa ei ole pula rahasta vaan vaihtoehtoisista todellisuuksista, joissa elämällä olisi myös muita merkityksiä kuin talouden kasvu. Tänne tarvitaan vähemmän puhetta kasvuyrityksistä ja enemmän ’akateemisia’. Tai edes jouluevankeliumia.”

Meri-Porin seurakunta avaa meille Jumalan vaihtoehtoista todellisuutta yhä uudelleen, monin tavoin ja hellittämättä. Se tekee koettavaksi ja uskottavaksi tuon suomalaisten tarvitseman joulun evankeliumin, joka on vuoden jokaisen päivän ilosanoma, iloisuuden lähde ja elämän mielen perusta. Siksi meidän on syytä pitää seurakunnastamme hyvä huoli sekä tänä uunna vuonna että kaikkina uusina vuosina.

”Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti” (1 Moos. 28:17).