Saarna Ulvilassa piispantarkistuksen yhteydessä

Matt. 6: 19-24

 

Kun on turva tavarassa

Minun (kaukaisessa) nuoruudessani oli sellainen tapa, että rippikoulun isoset antoivat ryhmäläisilleen pienen kortin kirjanmerkiksi Uuden testamentin väliin. Minäkin sain sellaisen, ja se on jopa tallessa – tosin jossakin sellaisessa paikassa, josta en nyt saanut sitä otettua esiin. Olisin tarkistanut, muistinko tarkalleen sen tekstin, jonka isoseni oli tuohon keltaisen pahvinpalaan valinnut. Jota tapauksessa se on tämän tapainen mukaelma Matteuksen evankeliumin kuudennen luvun 33. jakeesta: ”Etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki muu sinulle annetaan.”

Tämän päivän evankeliumi on samasta Vuorisaarnasta kuin tuo lause ja päättyy yhdeksän jaetta aikaisemmin. Samasta asiasta sekin puhuu. Minkä varassa elämä onkaan? Vaikka äsken lauloimmekin hartaasti ja vakaumuksellisesti ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa”, ettei vain väännös ”kun on turva tavarassa” olisi osuvampi? ’Tavarassa’ ja ’turvassa’ on paljon samoja kirjaimiakin; ne rimmaavat mukavasti yhteen.

En enää pysty palaamaan 15- tai 16-vuotiaan itseni pään sisään enkä saa kunnolla kiinni sen aikaisista elämäntunnoistani. Sen kuitenkin muistan, että kehotuksella oli merkitystä. Oli jotenkin vastaansanomatonta ja kiistämätöntä, että juuri tässä on oikea tärkeysjärjestys: ensin Jumalan valtakunta ja sitten kaikki muu. Se tuntui myös etenemisjärjestykseltä: ensin tuntuma Jumalan valtakuntaan ja vanhurskauteen – mihin tuo kummallinen sana sitten viittaakaan – ja sitten vasta on elämän muun kiinnostavan sisällön tutkimisen ja kokemisen vuoro.

Älkää vain kysykö, mitä tästä aivan konkreettisesti seurasi. En osaa vastata. Ehkä siitä oli ennen muuta ja loppujen lopuksi seuratakseen jatkuva jännite tai vallan ristiriita. Ensin pitäisi etsiä Jumalan valtakuntaa, mutta äkkiämpää löytyykin kaikki muu. Jumalan valtakuntaan on kyllä ikävää, mutta kaikki muu tarjoaa mukavaa.

 

Jumalan valtakunnan logiikka hirvittää

Kun evankeliumikatkelman keskellä puhutaan meissä olevasta valosta ja pimeydestä, käytetään mielenkiintoisesti kaksimerkityksisiä sanoja, olletikin tahallaan. Aikoinaan ne on saatettu kääntääkin eri lailla. Kun nyt todetaan ”jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu”, vuoden 1776 käännöksen mukaan koko ruumis on valaistu, ”jos siis silmäs on yksinkertainen”. Tähdätään siis suoruuteen ja vilpittömyyteen kaikenlaisen kaksijakoisuuden sijasta. Vastaavasti silmien ”huonous” ei ole vain heikkonäköisyyttä, vaan väärin hahmottamista tai jopa pahoin katsomista.

Vaan vaikeaa on olla vain yhtä. Ruotsalainen Lars Nyberg kirjoitti 1700-luvulla Suomessakin yhä edelleen käytetyn virren. Sen mukaan ”On yksinkertaisuus sanoa helppo suullaan, vaan työläs yksinkertaiseksi tulla on. Ei Adam alentuis vanhoilta kukkuloiltaan syvähän yksinkertaisuuden laaksohon. Sen lahjan harva kalliiksi arvaa, vaikka se kalliimp’ on kuin lahjat maailman. Se taivaan taito on käsittää mahdoton, kun viisaaks’ uskotellaan omaa järkeään. Jonk’ sitä mieli tekee, lapseks’ tulkoon hän”.

Helppo sanoa. Jopa helppo saarnata. Mutta perin vaikeaa, jotenkin luonnonvastaista ja sittenkin niin arveluttavaa on ottaa tuo täydestä todesta tai sen enemmän kuin puolitodesta. Vaikka tämän maailman järjestys ei näyttäydykään oikeana, oikeudenmukaisena eikä hyvänä, silti Jumalan valtakunnan logiikka hirvittää. Ei se näytä vain yksinkertaiselta, vaan se näyttää myös yksioikoiselta ja liian simppeliltä.

Sellainen on taivaan valtakunnan järjestys – muttei se kuitenkaan ole järjetön eikä mahdoton. Se järjestelee asiat, mielet ja hyvyydet kyllä kovalla kädellä ja ankaralla puheella, mutta avaa yhtä kaikki tien, joka on kuljettavissa – tai ainakin onnuttavissa. Jo vanhan kirkon opettajat huomauttivat tällä kohdin: ”Hän ei kieltänyt työntekoa, vaan murehtimisen.” Vastaavasti myös saamani muistolauseen sana ’ensin’ on kuin onkin olennainen. Kysymys on siitä, minkä Jeesus tiivistää näin: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” Minkä kanssa mielesi askartelee, sinne se vetää myös kiintymyksesi ja toimeliaisuutesi. Se vie aikasi ja se vie ajatuksesi, mitä murehdit ja mihin ensin suuntaudut.


Sydän voi kiinnittyä kerrallaan vain yhtäälle

Liiankin usein ”Galilean hymyilevien kunnaiden lempeäksi opettajaksi” kuvattu Jeesus on Vuorisaarnassa ylipäätään tinkimätön ja teräväsanainen, niin myös tässä: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Yksinkertainen jako kahteen. Sydän voi kiinnittyä vain kerrallaan yhtäälle, muttei yhtä aikaa toisaalle. Elämisen turvaa ja olemisen varmuutta ei viime kädessä voi ositella: perusluottamuksella voi olla vain yksi osoite. Se on Jumala – tai sitten ei.

Sitä tämä ei edelleenkään tarkoita, että Jumalan maailmaa ja se hyvyyksiä tulisi väheksyä tai torjua. Mutta sen se kertoo mitä ensin tulee etsiä ja sen se sanoo auki, ettei saa murehtia. Samalla se tulee viitanneeksi siihen, että etsivä löytää ja että murehtimisesta voi perustellusti päästää irti. Niin päällekäyvää kuin Jeesuksen puhe onkin, se tähtää suojaan sulkemiseen. Se tarjoaa turvaa, parempaa sellaista.

 

Kaikki ei ole sen varassa, miten minä pärjään

Onhan se vallan kirottua, jos kaikki on sen varassa, miten minä pärjään. Tämmöisessä monimutkaisessa vaihdantatalouden yhteiskunnassa, jossa raha on vaihdon väline ja arvon mitta, ihminen kyllä tarvitsee yhtä jos toistakin. Hänen on vaikeaa ellei mahdotonta elää ilman tavaraa, saati ilman tuloja tai asuntoa. Siksi niistä on huolehdittava. Ja kun niistä on huolehdittava, niistä tulee kantaneeksi myös huolta. Ja kun kantaa huolta, voi sanoa myös murehtivansa. Tämä kaikki on väistämätöntä.

Mutta niin paljon kuin tämän kaiken varassa onkin, tämän varassa ei ole kaikki. Tämän varassa ei ole minun minuuteni. Tämän varassa ei ole minun ihmisarvoni. Vallan kirottua olisi, jos näin olisi: elämää ei kalvaisi vain jatkuva murehtiminen vaan lopullisen suistumisen pelko. Jos kaikki on sen varassa, miten minä pärjään, uhka ja riski ei koskaan hellitä. Jospa minusta ei ole mihinkään, jospa en ole mitään kellekään, jospa olemassaoloni on yhdentekevää? Mikään mammona – kuluva, katoava ja kylmä – ei näitä kysymyksiä voi lopulta sammuttaa, vaikka ne aikansa pystyykin peittämään.

 

Et tarvitse julkisivua, korokkeita ja kehyksiä

Jokin vuosi sitten viehätyin siihen yksinkertaiseen tapaan, jolla Mikkelin emerituspiispa Kalevi Toiviainen kuvasi kristinuskon ydintä. Hänen mukaansa kristillisessä uskossa olennaista on ”vapautuminen paineesta, että minun on saatava elämäni onnistumaan. Sen sijaan saan uskoa huoleni Jumalalle, jonka löydän kohdatessani Kristuksen”.

Kristuksessa näyttäytyy Jumala, jolta ei tarvitse kysyä kelpaanko minä. Minulla on oikeus olla, minä saan olla totta. Ja tällaisenani enkä vasta sitten, kun olen rakennellut itselleni julkisivun, korokkeen ja kehykset. Ei vasta sitten, kun pystyn näyttäytymään toisille menestyksineni ja mammonoineni ja yrittäen näyttää niiden näköiseltä.

Kun palvelen Jumalaa enkä mammonaa tai kun etsin ensin Jumalan valtakuntaa, olen vapaa paineesta saada elämäni onnistumaan. Murehtimiseni ottaa vastaan Jumala – se Jumala, jonka löydän, kun kohtaan Kristuksen.

 

Huolelta taittuu kärki ja murehtimiselta ponsi

Kun etsin ensin Jumalan vanhurskautta, etsin oikeutusta olla: olla jo tällaisenani enkä vasta osoitettuani onnistuneeni. Tuo omituinen sana ’vanhurskaus’ tarkoittaa itse asiassa aivan täsmälleen tätä. Suomessa puhetta ”uskonvanhurskaudesta” on vaikea ymmärtää, ellei ole harjaantunut uskonnollisen kielen käyttäjä; suomen kielessä kun sanaa ’vanhurskaus’ ei käytetä missään tavallisessa tai arkisessa merkityksessä. Monissa muissa kielissä on toisin, ja vastaava ilmaisu viittaa oikeudenmukaisuuteen tai oikeuttamiseen- ja niinhän itse kunkin olemisen oikeuttamisesta on kysymys, kun me Kristuksen kohdatessamme vapaudumme ”paineesta, että minun on saatava elämäni onnistumaan”.

”Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen”, sanoo Jeesus. Kiinnittäkää sydämenne Jumalaan, joka taittaa huolelta kärjen ja poistaa murehtimiselta ponnen. Etsikää taivasten valtakunnan logiikkaa, joka vapauttaa meidät itsestämme ja minäprojekteistamme. Silloin maailma muuttuu Jumalaan nähden läpinäkyväksi ja lähimmäinen muuttuu näkyväksi. Aivan yksinkertaisesti.