Matt. 21:28-32

 

1600-luvun puolivälissä, kun korkeampien opintojen harjoittaminen oli Turussa vielä nuorta, akateemisessa juhlassa esitettiin myöhemmän molempien oikeuksien lisensiaatin Jakob Chronanderin näytelmä. Sen nimi oli ajan monipolviseen tapaan Surge eller Flijt och oflitighetz Skodespegel, författar vthi Een lustigh Comoedie.

Olosuhteet huomioon ottaen on aika kiinnostavaa, että tuo Suomen ensimmäinen tunnettu näytelmä käsittelee ahkeran ja laiskan tai vastuuntuntoisen ja kevytmielisen opiskelijan elämää. Kuten arvata saattaa, edelliselle käy hyvin ja jälkimmäiselle huonosti – eipä kai oikeustieteilijä olisi voinut kirjoittaakaan muunlaisen kuin oikeudenmukaisen lopputuloksen.

 

Epäoikeudenmukaisuus nimeltään armo

Jeesuksen toiminnassa ja kertomuksissa päädytään usein epäoikeudenmukaisuuteen – sellaiseen, jota nimitetään ’armoksi’. Mitä ahkeruuteen ja laiskuuteen tulee tai ainakin työn tekemisen määrään, eräässä toisessa viinitarhakertomuksessa saman palkan saa koko päivän työssä ollut ja viime tipassa, yhdennellätoista hetkellä, töihin tullut. Mitä opetus- ja kulttuuriministeriökään semmoisesta tuntisuunnittelusta sanoisi.

Tämänpäiväisessä Jeesuksen tapausesimerkissä ei kuitenkaan ole varsinaisesti kysymys ahkeruudesta ja laiskuudesta, vielä vähemmän työtunneista. Kysymys on elämänmuodosta ja elämän eheydestä. Ollako mukana kokonaan vai jotenkin ikään kuin ehkä tavallaan periaatteessa.

Se yhtäläinen piirre Surge-näytelmän kanssa tässä kuitenkin on, että asia pikemminkin kuvataan kuin selitetään, se näytetään ennemmin kuin käsitteellistetään. Vaikka näyttäminen (tai näytelmä) ja kuvittaminen eivät vedäkään vertoja käsitteellisen kielen täsmällisyydelle, hämmästyttävän selkeitä viestejä ne yhtä kaikki pystyvät välittämään. Kukapa ei tajuaisi, mitä Jeesus oikein halusi sanoa.

 

Oikeus virratkoon kuin vesi

Olisi aivan kummallista, elleivät sitä olisi tajunneet ylipapit ja kansan vanhimmat – aikansa oppinein eliitti – alusta alkaen. Jo avaus oli epäilyttävä ja ennakoi, että nyt on käymässä huonosti: ”Hei, mitäs muuten tästä jutusta tuumaatte?” Ja epämiellyttävä ennakkoaavistus kävi kuin kävikin toteen: tarinan sankari ja konna ovat aivan ilmeisiä ja aiottu sovellutus ihan selvä. Periaatteiden miehet maalattiin nurkkaan muutamalla vedolla.

Näin kristinuskoa puhutaan. Tällaiset tapauskertomukset ja kuvapuheet ovat sen äidinkieli. Tähtäyspisteenä on olla ja elää ihmisiksi – pysyä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa ja ihmisten kesken – eikä niinkään omaksua periaatteiksi jääviä mielensisältöjä tai vaalia sellaisia symbolisia asenteita, joista toiminnan vektori on leikkaantunut pois.

Jeesuksen uskontointressi oli emansipatorinen, käsitteellisiin rakennekysymyksiin hänellä oli perin vähäistä mielenkiintoa. Ei hän kuitenkaan pelkästään vastannut aikansa tilaukseen, vaan edusti oman uskontonsa toista pitkää linjaa, lain ja kultin ohella tai jopa vaihtoehtona. Ensimmäisestä profeetasta Aamoksesta alkaen juutalais-kristillisessä traditiossa on kyseenalaistettu uskonnollisten toimintojen ja uskonnollisten mielipiteidenkin itseisarvo. ”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.”

 

Sanomisten ja tekemisten tasapaino

Kertomus kahdesta viinitarhaan lähetettävästä pojasta on tällä jatkumolla. Oikein toimii se, joka toimii oikein. Ei riitä, että ajattelee oikein. Ei siinäkään ole kyllin, että puhuu oikein ja edustaa aivan oikeita mielipiteitä. Sanan pitäisi tulla lihaksi; tätä kuvaa käyttäenhän Johanneksen evankeliumi Jeesuksen oman toiminnan esittelee.

Kertomus pojista ei ole Jeesuksen tiedepoliittinen ohjelma. Siitä ei voi suoraan eikä kovin vinostikaan lukea emansipatorisen tiedonintressin suositusta. Sitä vastoin se kyllä haastaa itse kutakin elämänsä koko kokonaisuudessa miettimään elämänmuotoaan ja elämänsä eheyttä. Mahdanko olla myös toisaalla sitä mitä yhtäällä olen? Mikä on sanomisteni ja tekemisteni tasapaino? Mihin työni ulottuu ja mihin vaikutan? Missä olenkaan mukana?

Jakob Chronanderin Surgea ei sinänsä ole pidetty kovin kaksisena näytelmäkirjalisuuden avauksena, mutta siihen liittyvä pieni välinäytelmä ahkerasta ja laiskasta talonpojasta on mehukas. Se osuu omaan aikaansa, siinä näytelmän viesti tiivistyy, se näyttää konkreettisen sovelluksen.

Samanlainen välinäytös viinitarhaan lähetettyjen poikien pääkertomukseen on meidän itse kunkin työ ja elämä. Siinä me todellistamme, tiivistämme, sovellamme ja päivitämme sen, miksi teen mitä teen jos teen. Siellä me olemme, jossakin aikaansaamisen ja aikaansaamattomuuden tai oikeudenmukaisuuden ja armon välissä.