Koko maailman kevät

Mark. 16:1-8

Miten ihminen kuolee, sen me tiedämme. Miten hän voittaa kuoleman, sitä me emme tiedä. Kamalastakin kuolemasta me osaamme puhua ja me ymmärrämme, kuinka se tapahtuu. Se on maailman menoa, se on surkeaa ja se on niin kuin se on. Ylösnousemuksen kanssa meiltä loppuvat sanat, ja se menee yli ymmärryksemme. Siinä maailman rajat murtuvat, se on ihmeellistä ja sen kanssa ei tiedä mitä tehdä.

Aivan turhaan valkovaatteinen nuori mies, enkeli varmaankin, yritti Marioita ja Salomea hillitä. ”Älkää pelästykö”, hän sanoi. Mutta kun naiset olivat vain valmistautuneet siihen, mitä kuoleman kohdattua tuli tehdä, heillä ei ollut mitään millä kohdata kuoleman voittaminen. He ”pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten”. Eivätkä he edes ”kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät”.

Me kerromme. Me kerromme kertomasta päästyämme, joka pääsiäisenä ja jokaisena pääsiäisten välinä. Muttei meilläkään juuri sanoja ole. Edelleenkin me tiedämme, miten ihminen kuolee, mutta miten hän kuoleman voittaa, sitä me emme tiedä.

Siksi me selitämme vähän ja kuvaamme paljon. Me näytämme ja vertaamme. Paljoa me emme ymmärrä, mutta saatamme tajuta senkin edestä. Ylösnousemuksen aamu on koko elämän auringonnousu, pääsiäinen on koko maailman kevät. Sen lämmössä sulaa jopa sydänten jää, ja elämän vesi alkaa virrata vapaana ja kuohuvana.

Kuolema on meille tuttu, ylösnousemus outo

Vanhastaan tämä meidän pelastuksemme pääsiäinen on rinnastettu vanhan liiton pääsiäiseen, juutalaisten lähtöön Egyptistä faraon sorron alta. Silloin kuoleman uhka voitettiin, kun kuljettiin Punaisen meren poikki: kuolemalla uhanneen meri hukutti, mutta Jumalan kansan vesi pelasti.

Uudenkin liiton Jumalan kansa kiittää pelastuksestaan vettä. Toiseen vanhan liiton vertauskuvaan viitattuaan ensimmäinen Pietarin kirje (3,21; vuoden 1938 käännös) toteaa, että ”vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena”.

Kuolema on meille tuttu ja ylösnousemus on meille outo, mutta juuri niistä apostoli Paavali kertoo kasteessa olevan kysymys. ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” (Room. 6, 3-5)

Aikoinaan kastettava näki tämän silminnähden ja koki omassa ruumiissaan, kun hänet upotettiin kokonaan veteen, aivan uppeluksiin. Vanha minä hukkui ja uusi nousi ylös . Samaan tapaan kuin Kristukselle ristin ja pelastuksen pääsiäisenä tapahtui. Siksi pääsiäinen on kastepäivien kastepäivä. Siksi mekin, joita ei ole kastettu pääsiäisenä, juuri pääsiäisenä lämpenemme mielihyvästä ja hymyilemme ilomielellä, kun meidät kuitenkin ja yhtä kaikki myös on kastettu.

Galilea on kaikkialla

Siinä välissä, kun valkopukuinen nuorukainen yritti estää naisia säikähtämästä ja kun naiset sitten ryntäsivät pois perin juurin suunniltaan, tuo epäilemättä enkeli kertoi ja lupasi: ”Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.”

Galileaan vie nyt ylösnousseeseen liitetyn kristityn tie. Mutta nyt Galilea on kaikkialla. Se on kaikkialla siellä, missä kristitty elää uutta elämää – Paavalin juhlallisin sanoin: ”Te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” Yksinkertaisemmin se tarkoittaa sitä, että elämän silmämääräksi tulee toisen eikä oma hyvä.

Juuri pääsiäisyön ilo nimenomittaisesti muistuttaa, missä Jeesus on kohdattavissa ja mikä siis on se ”Galilea”, jossa hänet nähdään. Itsehän hän on sen sanonut: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25, 40).

Olkoon ylösnousemus kuinka käsittämätön ja sanoittamaton tahtojaan, kuoleman voittamisesta siinä on kysymys. Sen vuoksi se avaa elämän, kaikille kuuluvan, kaikille jaettavan ja kaikkia kannattelevan elämän.