Mark. 16:1–8

 

Vasta enkeli sen sanoi, miksi naiset vielä pimeässä aamussa lähtivät haudalle: ”Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu.” Häntä he etsivät, häntä he kaipasivat. Niin he kaipasivat ja niin he etsivät, ettei heidän valmisteluissaan ollut tolkkua eikä heidän valmistautumattomuudessaan sen enempää; rakkaus on sokea. He lähtivät voitelemaan vainajaa, joka jo oli saatettu hautaan niin arvokkaasti kuin voi toivoa: vainajaa, joka oli kääritty pellavaan, aivan varmaan tuoksuvien yrttien kanssa niin kuin tapa oli ja suljettu kalliohautaan.

 

Rakkaus, toivo ja usko eivät ole sammuakseen

He lähtivät voitelemaan vainajaa, jonka haudan sulki järeä kivipaasi, ja vasta matkalla he alkoivat ajatella, ettei heistä olisi sen siirtäjiksi. Niin he kaipasivat, etsivät ja rakastivat, etteivät he ajatelleet eivätkä harkinneet. Eivätkä jääneet silleen.

Ensimmäisinä he etsivät Jeesusta sen jälkeen, kun hänet oli tapettu. Markus kertoo heidän kaikkien olleen Golgatalla, kun ”Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä” (Mk. 15:37). Heidän korvissaan soi edelleen Jeesuksen kuolintuskan ulvonta eikä heidän silmistään ollut kadonnut kuva kidutetun ruumiin lysähtämisestä ristillä, kun Jeesus kuoli.

Realiteetit olivat heille selvääkin selvemmät – kaikessa surkeudessaan ja etovuudessaan. He olivat sekä nähneet että itse kokeneet täydellisen tuhon ja tappion. Mutta nyt jo he etsivät Jeesusta. Heidän rakkautensa, heidän toivonsa ja heidän uskonsa ei vain ollut sammuakseen.

Kun seuraa Salomea ja Marioita, ei erehdy hempeilemään. Heitä seuraten ei lankea lavastamaan sellaista maailmaa, jossa kärsimys olisi kestettävää kun sen vain oikein ymmärtäisi, jossa tappiot olisivat näennäisiä kun niille vain annettaisiin hyvä selitys ja jossa paha ei pystyisi ketään eikä mitään murskaamaan kun siihen vain suhtautuisi oikein.

Naiset etsivät Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Miestä, joka oli oikeasti, nimenomaisesti ja varsinaisesti jäänyt kaiken sen uhriksi, mitä maailma pirullisimmillaan ja epäinhimillisimmillään suinkin voi ihmiselle tehdä.

Jeesus Nasaretilainen oli totisesti ristiinnaulittu, mutta häntä kohti näiden naisten usko, toivo ja rakkaus yhtä kaikki kurottautuivat. Hänen seuraansa he yhä etsiytyivät, häntä he etsivät.

 

Hän on täällä

Mutta vastoin kaikkia odotuksia, vastoin kaikkea kokemusta, vastoin juuri nähtyä julmaa kuolemaa, vastoin maailmanjärjestystä ja vastoin järkeä Jeesusta etsivät naiset eivät häntä löytäneet. Kun he etsivät häntä haudasta, he kun etsivät häntä kuolleiden joukosta, he eivät häntä löytäneet.

Hän ei ollut siellä, koska hän olikin jo täällä.

Hän oli taas täällä, ”täällä meidän keskellämme”, ”täällä missä pelätään ja toivotaan, etsitään ja hätäillään”. Täällä hän on edelleen, sitä me juhlimme tänä pyhänä yönä: hän on meidän pelastuksemme pääsiäinen, joka on noussut ylös esikoisena kuolemaan nukkuneista. Hän voitti kuoleman kuolemalla ja pyhitti haudat leposijoiksi. ”Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut: kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman. Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan.”

Koska Jeesus Nasaretilainen, jota Mariat ja Salome etsivät, on myös Jeesus Kristus, kuoleman Voittaja ja maailman Vapahtaja, hän ei vain jätä hautaansa tyhjäksi, vaan täyttää meidän autiot sydämemme armolla.

Kun hän on ”täällä”, kun hän on meitä läsnä, meidän maailmamme ei ole pimeyden vaan valon, ei tuhon vaan uuden puhkeamisen, ei merkityksettömyyden vaan mielen, ei alistumisen vaan toivon, ei piittaamattomuuden vaan ystävyyden, ei masennuksen vaan tyytyväisyyden, ei kyräilyn vaan luottamuksen, ei hylkäämisen vaan kohti katsomisen.

Jos hauta olisi ollut täysi, meidän elämämme olisi tyhjä. Jos voiton olisivatkin saaneet epäoikeudenmukaisuus, väkivalta ja kuolema, meidän taivaanrantamme olisi synkkä vailla sarastusta. Pääsiäisettä me olisimme pahasta pääsemättömissä. Mutta nyt on meidän pelastuksemme pääsiäinen.

 

Evankeliumi jatkuu täällä

Alun perin koko Markuksen evankeliumi päättyi siihen, mihin evankeliumin lukiessani lopetin (16:8), viimeiset 12 jaetta on lisätty myöhemmin: ”Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.”

Mitään heidän ei kerrota kertoneen, mutta jostakin me silti tiedämme, mitä heille tapahtui. Ja niinpä kaikki kristillinen todistus ja koko kristinusko pohjautuu ja palautuu noiden kolmen hätääntyneen naisen varhaisen pääsiäisaamun kokemukseen.

Kertomus on päättymäisillään tai katkeamaisillaan ymmärryksen ylittävään järkytykseen. Mutta juuri tuon katkoksen takia se saakin jatkon, joka ulottuu vuosituhansien taa ja maailman joka kolkkaan.

Kaikkialla – tänä yönä täällä tuomiokirkossa – tunnistetaan, ettei hän ole muinaisessa Jerusalemissa, haudassaan siellä, vaan että elää ja on kohdattavissa nyt kaikkialla, koska hän on täällä.

Evankeliumi on päättyvinään 16. luvun jakeeseen 8, mutta ei se siihen pääty. Se jatkuu täällä, se sytyttää toivon kynttilän ja nostaa armon auringon.

Evankeliumi jatkuu täällä, koska Hän, Kristus, on täällä. ”Sillä Kristus nousi kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Hänelle olkoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen.”