Joh. 14:15–21, Ap.t. 2:1–13

 

Jeesus sellaisena kuin Johanneksen evankeliumi hänet kuvaa, on kohtalaisen vaikeaselkoinen puhuja. Teksti on sillä tavoin abstraktia ja tiheää, että kun kuulija hetkeksikin pysähtyy miettimään, mitä kuulikaan, hän auttamatta menettää seuraavan virkkeen tai pari ja putoaa kärryiltä. Se kyllä evankeliumista jotenkin yleisesti käy ilmi ja jää mieleen, että Isä ja Poika kuuluvat yhteen, että samaan yhteyteen vedetään Jeesuksen seuraajiakin ja että tässä kaikessa on tehtävänsä Pyhällä Hengellä.

Kovin toisenlaista on kuunnella tällaista Jeesuksen puhetta kuin sellaisia vertauksia ja sellaista kuvapuhetta, jota muut kolme evankeliumia enemmänkin tarjoavat. Mutta kummallisen hyvin tällainen periaatteellisuus ja käsitteellisyys sopii siihen, että puhe on Hengestä. Miten Henkeä voi kuvata, miten Hengestä voi puhua? Yhtä vähänhän Hengestä saa otetta kuin tuulesta: molemmilla Raamatun alkukielillä Henkeen ja tuuleen viittaa yksi ja sama sana.

Väkeä kuin helluntaiepistolassa

Ei ole sattumaa, että vaikka helluntai on joulun ja pääsiäisen ohella yksi vuoden kolmesta suuresta juhlasta, mieleen ei oikein millään saa yhtään alttaritaulua ja vaivoin vain jonkin muun maalauksen, jonka aiheena olisi helluntai. Dorén raamattukuvituksessa tuliset kielet sentään hehkuvat, mutta antavat enemmänkin sellaisen vaikutelman kuin opetuslapset muuten vain olisivat kuumissaan; suomalaiselle saattaa nousta mieleen jonkinlainen hämärä saunaliittymä. Vaikea on kuvata sitä, miten henki tulee päälle.

Yleensä ei tuota Hengen vuodattamisen hetkeä yritetäkään kuvata vaan käytetään sitä symbolia, joka liittyy Jeesuksen kasteeseen. Johanneksenkin evankeliumin mukaan Johannes Kastaja sanoi: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen.” Saarnaajan kannalta ennemminkin kauhistuttavasti kuin lohduttavasti tässä kirkossa kyyhkynen on papin pään yläpuolella ”taivaaksi” yleensä nimitetyssä saarnatuolin katossa; rinnastuminen Kristukseen on tolkutonta ja ylivoimaista. Ehkä se silti on enemmän rukous kuin vaatimus: ehkä se kuvittaa meidän kaikkien harrasta halua ja totista tarvetta saada apua elämää uhkaavaan hengettömyyteen? Jospa vain saisi kuulla ja kokea, että meillä ja minulla on puolustaja, joka on kanssamme ikuisesti; ettemme ole yksin; että rakkaus tosiaankin sitoo meitä toisiimme ja Jumalaan siihen tapaan kuin Jeesuksen puheesta olimme tänäänkin ymmärtävinämme.

Kuvaamisen ja sanoittamisen vaikeutta vaikeroivan on kuitenkin syytä palata aiemmin alttarilta kuultuun Apostolien tekojen katkelmaan. Siinähän oli väkeä kuin helluntaiepistolassa – siitä aika ymmärrettävästä syystä, että se juuri on helluntaiepistola. Siitä huolimatta, että Jeesuksen lähiseuraajat olivat arameaa äidinkielenään puhuvia galilealaisia, heitä ymmärsivät kaikki asuinalueestaan ja äidinkielestään riippumatta eikä kulttuurinen tai uskonnollinen tausta sekään vaikuttanut asiaan. Kaikille avautui yhtä lailla, mitä Jumala tekee. Ilmeisesti kaikki kokivat yhtäläisesti, etteivät he vain ole hengettöminä hengissä vaan Hengen virvoittamina elossa.

Henki laulaa maailman viisauden suohon

Vaikka helluntaiepistola kertoo, että ”he alkoivat puhua”, en ollenkaan ihmettelisi, jos siinä sanottaisiinkin, että ”he alkoivat laulaa”. Siinä missä sanallistaminen ontuu ja kuvat eivät ole onnistuakseen, siinä musiikki avaa itse asian: on aivan luontevaa kuvitella kuulevansa opetuslasten kuoroa, joka ensin laulaa Tule, Pyhä Henki ja sitten jotakin sen kaltaisia olennaisuuksia kuin äskeisessä virressämme: ”Teit uuden luomistyön, kun kuoleman ja yön löit, Jumala.”

Oli sitten naantalilainen tai turkulainen, olipa Espoosta Helsingin seudulta tai Kappadokiasta, olipa seurakunta-aktiivi tai kirkkopassiivi, musiikin kannattelemana – tai musiikin elämän syvyyksiin saattelemana – itse kukin kuulee puhuttavan oman sielunsa ja mielensä kieltä.

On eri asia pelkästään ääntää, lausua ja huutaa ”Tule, Pyhä Henki” kuin myös laulaa ”Veni, Creator Spiritus.” Jopa sanatonkin musiikki – tiettyyn yhteyteen asettuessaan – on tuottaakseen kokemuksen yhteisymmärryksestä, kielimuurien sortumisesta ja kulttuuristen rajojen poispyyhkiytymisestä. Sellaisena se myös lähenee sitä, mitä ”hengellä” tarkoitetaan: henki tai Henki näyttää maailman toisenlaisena. Se näyttää maailman varmaankin oikeammin kuin miltä se muutoin näyttää; siksi Jeesuskin puhuu Totuuden Hengestä.

Maailma soitettuna tai laulettuna on maailma oikeammin nähtynä. Maailma Totuuden Hengessä koettuna on maailma oikein elettynä. Aiemmin suljettu onkin nyt avointa ja tomuinen kirkasta ja himmeä läpikuultavaa. Tai, helluntairukouksen mukaisesti, likainen on muuttunut puhtaaksi, kuiva kostunut, haavat parantuneet, kova murtunut ja kylmä lämmennyt. Henki tuottaa päinvastaisuutta, se laulaa maailman viisauden suohon. Se soittaa Jumalan suurista teoista niin, että jokaisessa syntyy yhtäläinen vastakaiku.

Lähimmäinen soitetaan ja lauletaan näkyväksi

Helluntain psalmi yllyttää laulamaan Jumalalle ja soittamaan hänen nimensä kunniaksi. Ja kun niin tehdään, kun ylistetään jotakin niin korkeaa, että hän kiitää pilvivaunuillaan, päädytään oitis alas ja tänne ja viereen.

Kun taivaan pilvet lauletaan ja soitetaan läpinäkyviksi, maan päällä lähimmäinen tulee näkyväksi: Jumala onkin orpojen isä ja leskien puoltaja, joka antaa yksinäiselle kodin ja päästää vangitut vapauteen. Hän tekee sen siten, että saa meidät toteuttamaan sen: maailma soitettuna tai laulettuna on maailma oikeammin nähtynä, maailma Totuuden Hengessä koettuna on maailma oikein elettynä.

Kun soittaen, laulaen ja kuunnellen rukoilee veni, Creator Spiritus (tule, Luova Henki), ei rukoile pelkkää luovuutta eikä vain värikkäämpää ja monipuolisempaa elämän kokemista. Kun pyytää luokseen luovaa Henkeä, pyytää todenmukaisempaa näkemistä ja totuudellisempaa elämäntapaa. Se ei välttämättä maistu onnelta eikä menestykseltä – on enemmän kuin todennäköistä, että totuus elämästä osoittautuu ontuvaisemmaksi, työläämmäksi ja hallitsemattomammaksi kuin mitä jaksaisikaan.

Usein ja oikeutetusti näin käy siksi, ettei meidän olekaan tarkoitus elää elämää itsellemme vaan toisillemme, eikä sillä, mihin toisten hyvä meitä haastaa ja vaatii, ole luonnostaan mitään rajaa.

Tule, sielun kirkkaus

Taide ei suinkaan esitä kaunista vaan se tuo ulottuville jotakin sellaista todellisuutta, joka ilman taidetta olisi tavoittamattomissa. Samaan tapaan Totuuden Henki tuo esiin jotakin sellaista, joka ilman häntä ei ole ilmeistä.

Niin kuin vaikka sen, ”ettei ihmisen merkitys avaudu tämän maailman mielekkyydessä ja onnessa”, vaan siellä missä vallitsee läheinen yhteys niin ihmisten kesken kuin suhteessa Jumalaan. Siihen vaikeasti tavoitettavaan tapaan kuin Jeesus Johanneksen mukaan sen sanoi: ”Te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.”

Tule, Pyhä Henki, tänne,
laskeudu taivaasta alas
meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.
Tule, köyhäin apu,
tule, lahjain antaja,
tule, sielun kirkkaus,
sinä paras lohduttaja,
sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö.
Anna uskon vahvistusta,
anna autuas loppu,
anna iäinen ilo.
Aamen.