Tämä Johannes kertoo Jeesuksen teoista, puheista ja elämästä aika konstikkaasti. Matteus, Markus ja Luukas ovat oikoisempia ja heidän tapaansa kuvata ja kertoa on paljon helpompi seurata. Mutta jospa Johannesta vähän tiivistäisi: ’Jeesus sanoi : ’Lähtekää liikkeelle ja rakastakaa!”

Sopii tähän. Vaikka sää muistuttaakin siitä, että Suomessa ollaan ja vasta toukokuussa, kausi on kuin onkin alullaan. Nyt on lähdetty liikkeelle ja ollaan lähtemässä liikkelle.

Myös yllytys rakastaa sopii tähän. Se sopii kaikkiin aikoihin ja tilanteisiin. Erityisen hyvin se sopii erikoistilanteisiin, joissa tulee kokeneeksi ja ajatelleeksi vähän enemmän ja eri lailla kuin yleensä.

Erityisen hyvin kehotus rakastaa sopii motoristikirkkoon. Kristinuskossa on kysymys rakkaudesta, koska rakkauden osoittamisesta ja toteuttamisesta Jumala on kiinnostunut, mikäli Jeesusta on uskominen. Ja miksei Jeesusta olisi uskominen olisi; hänhän on mitä uskottavin persoona, niin sanoissaan kuin teoissaan.

Voihan olla, että sitä tiellä liikkuessaan tunteekin rakastavansa lähinnä itseään: hakevansa nautintoa ja iloa vain itsellensä. Ja voihan sitä niinkin käydä. Silti yksityisilo helposti laajenee ja osoittautuu elämäniloksi, joka kertautuu ja kasvaa siitä, että se jaetaan kavereiden kanssa. Ystävyys on rakkauden muoto ja mikä tahansa koettu rakkaus ja osoitettu ystävyys on pohja sille, että voi rakastaa enemmän, syvemmin, vilpittömämmin ja laajemmin. Niin kuin vaikka elämää, ihmisiä ylipäätään, luontoa. Loppujen lopuksi ei vain kaikkea sitä, mikä sinänsä tuntuu rakastamisen arvoiselta, vaan myös ja jopa ennen kaikkea sitä, mikä on rakastamisen tarpeessa.

Ehkä menin noissa äskeisissä fundeerauksissa jo hiukan pitkälle ja heittäydyin pikkasen yleväksi. Silti en pääse irti siitä ajatuksesta, että juuri motoristi voi tajuta rakkauden osoittamisesta jotakin sellaista, mistä joku toinen ei saa kiinni. Kysymys on vapaudesta. On harvoja muita tiloja ja tilanteita, joissa voisi kokea ja kropassansa tuntea olevansa sen vapaampi kuin pyörän päällä.

Vapauden ensimmäinen aste on vapaus jostakin. Niin kuin vaikka talvesta tai paikasta tai ylenmääräisestä järjestyksestä. Mutta toinen aste on vapautta johonkin. Niin kuin vaikka aitoon iloon tai ystävyyden ja rakkauden osoittamiseen. Alkaa olla niin vapautunut, ettei enää keskity itseensä, vaan avautuu toisille.

Moottoripyörä on varmaankin keksitty jo 1000-luvulla, koska silloin elänyt Anselm Canterburylainen kirjoitti taivaasta: ’Jos pidät nopeudesta tai vauhdista tai ruumillisesta vapaudesta, jota mikään ei pidättele, niin he ovat ’niin kuin enkelit taivaassa’.’ Toisin sanoen juuri se hieno, mikä täällä on sykähdyttänyt, viittaa ihmisen lopulliseen päämäärään ja tulee jopa vieläkin täydellisemmäksi siellä.

Jeesus sanoi : ’Lähtekää liikkeelle ja rakastakaa!’ Piispa taas – vastaavalla tavalla monisanaisena kuin evankelista Johannes – selitti sen niin, että vapauden tuntu antaa voimaa osoittaa rakkautta niille, jotka sitä tarvitsevat ja kaipaavat ja että vauhti ja vapaus on taivaan ennakointia. Ehkä piispankin on syytä tiivistää: ’Lähtekää liikkeelle ja rakastakaa!’