Luuk. 14:1-6.

Jos olisit viemässä vakavasti loukkaantunutta ihmistä autolla sairaalaan, mitä tekisit? Panisitko varoitusvilkut päälle kertomaan, että nyt on tosi kysymyksessä, hätä ja kiire? Vai muistelisitko tieliikennelain toisen luvun 37 pykälän 4 momentin yksiselitteistä määräystä: ”Suuntavalojen hätävilkkukytkentää, jolloin kaikki suuntavalot vilkkuvat samanaikaisesti tai vuorotellen edessä ja takana, saa käyttää vain, jos ajoneuvo on onnettomuuden, vaurion tai muun pakottavan syyn johdosta jouduttu pysäyttämään sellaiseen paikkaan, jossa se voi aiheuttaa erityistä vaaraa muulle liikenteelle.”

Kuka vastaa mielessänsä mitenkin. Jeesuksen ajan juutalaiset oppineet ja rabbit olisivat luultavasti olleet sitä mieltä, että tässä tilanteessa hengenvaara kumoaa selvät määräykset. Vaikka äsken lukemastani evankeliumista voisi toisin päätellä, he eivät suinkaan ajatelleet, että sapatti oli ehdottoman loukkaamaton. Nimenomaan hengenvaara ajoi sapatin pitämisen edelle, niin pyhä ja tärkeä ja olennainen kuin sapatti olikin.

 

Ihmistä varten

Kaukaisesta nuoruudestani muistan pari lausahdusta, joiden pointtina oli perustalla sääntöjen ja tapojen noudattamista. Yhden mukaan ”säännöt ovat noudattamista varten” ja toisen mukaan ”varjele tapa, niin tapa varjelee sinut”. Edellistä inhosin eikä inho juuri ole laantunut, jälkimmäistä pidin viisaana ja pidän edelleen.

Tietenkään sääntöjä ei kirjoiteta muuten vain ja sen vuoksi tietyssä mielessä ”säännöt ovat noudattamista varten”, mutta tuolla lailla töksäytettynä niistä tulee kummallinen itsetarkoitus. Ikään kuin säännöt ottaisivat nokkiinsa, ellei niitä noudateta tai niin kuin säännöillä olisi luotu jonkinlainen noudattamisen elämänmuoto, suorittamisiin perustuva olemassaolon tapa.

Mutta eihän kukaan täysjärkinen ihminen eikä mikään tolkukas yhteisö tee sääntöjä noudattamista varten, vaan saadakseen niillä aikaan jotakin hyvää ja torjuakseen vastaavasti pahaa. Itse asiassa säännöt ovat ihmistä varten; kuka se sanoikaan, että ”sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2, 27)?

Sitä vastoin kannattaa varjella hyvää tapaa silloinkin, kun ei oikein jaksaisi tai viitsisi – ja joskus myös silloin, kun ei olisi oikein tarpeenkaan. Tavanmukainen, melkein mekaaninen, hyvä käytös – niin kuin vaikka tervehtiminen tai kiittäminen – tukee hyvää elämää tuottamalla ystävällisyyttä ja myötämieltä ihan omia aikojaan, omista mielialoista riippumatta; ellet usko, käy vaikka Marttilan koululla, jossa ystävällismielinen yhteishenki on silminnähtävää ja korvinkuultavaa ja tuntuu melkeinpä iholla.

 

Hyvä tapa varjelee

Hyvä tapa on hyvä elämänsääntö: sitä ei noudateta siksi että se on noudattamista varten, vaan siksi, että se varjelee. Vaikkapa muuttumisesta epämiellyttäväksi, eristäytyväksi tai itseriittoiseksi.

Ja sellaisiakin hyviä tapoja on, jotka varjelevat, ettei reitti elämän syvyyksiin ja syvimpiin hyvyyksiin tukkeudu: kirkossakäynti, juhlien viettäminen, ruokarukous ja iltarukous. Viisaasti on tokaistu: ”En tunne mitään muuta tapaa olla kristitty kuin olla tapakristitty.”

Jos ”fariseusten johtomiehen” – ehkä jopa suuren neuvoston jäsenen – tarjoamalla aterialla olisi noudatettu hyviä tapoja, eivät kaikki olisi tarkkailleet, mitä Jeesus tekisi. Ei vierasta olisi kutsuttu arvioitavaksi vaan vieraaksi, ei antamaan näytteitä, vaan syömään. Ehkä myös vesipöhöä sairastavan miehen läsnäolo oli jonkinlainen testi ja provokaatio: tuota tautia pidettiin, kylläkin perusteetta, seurauksena epäsiveellisestä elämästä.

Jeesus ei kuitenkaan hätkähtänyt eikä hämmentynyt tapakulttuurin rikkeistä vaan otti aloitteen kokonaan käsiinsä. Itse asiassa paikalla olleet lainoppineet ja fariseukset eivät saa sanotuksi yhtään mitään, yhtä vähän isäntä kuin vieraatkaan.

Keskustelu sääntöjen noudattamisesta olisi vallan hyvin voinut alkaa: kuten sanottu, rabbit hyvin tunsivat ja tunnustivat poikkeuksen sapattisääntöihin, kun henki oli kysymyksessä. Joku olisi voinut oppineesti todeta, että toki silloin on sapattina lupa parantaa, kun joku on kuolemassa sairauteensa, mutta kuinkahan nyt mahtaa olla tuon vesipöhöisen, joka kaiken lisäksi on varmaankin itse aiheuttanut vaivansa omalla siivottomalla elämällään? Mutta jotenkin vain tilanne tukki suut.

Aivan samalla tavalla läsnäolijat vaiensi myös Jeesuksen kysymys parantamisen jälkeen. Millaista sapattisääntöä te itse käytännössä sovellatte? Otatteko riskin kotieläimenne tai lapsenne kohdalla ja odotatte arkeen saakka ennen kuin autatte? Ja jos toimitte heti – niin kuin te muuten toimitte – mitä se kertookaan siitä, miten tekin oikeasti elämän jäsennätte?

 

Jos oman, miksei myös toisen?

Eri evankeliumit, vieläpä niiden eri käsikirjoitukset, ovat hiukan eri mieltä siitä, keitä kaivossa lopulta voisi olla; johtopäätökset tilanteesta eivät kuitenkaan ole kaukana toisistaan. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että siellä voisi olla härkä, joka ei suinkaan ollut mikä tahansa kotieläin, vaan kyntöjuhta, koko maanviljelyksen ja siis koko elossa pysymisen edellytys. Toinen on joidenkin mukaan aasi, joka Vanhassa testamentissa on usein härän rinnalla ja sitä myöten miltei aina myös Jeesuksen seimellä sitä kuvaavissa tauluissa. Joidenkin mukaan toinen eläin onkin lammas. Sen mukaisesti kuin tämän päivän evankeliumista luimme, toinen onkin poika, perheenjäsen, ihminen.

Jos kaivossa olisi vain eläimiä, viesti parantamisen näkijöille ja meille tapahtuman lukijoina ja kuulijoina olisi: jos kerran sapattina pelastatte kaivoon joutuneet kotieläimetkin, ettekö antaisi niitä sentään arvokkaamman ihmisen parantua ja pelastua? Jos taas kaivossa on sekä härkä että poika, viesti on yhtä selvä: jos kerran sapattina pelastatte elämisenne ehdot ja teille tärkeän ja rakkaan ihmisen, miksei myös jonkun toisen ihmisen elämä saisi pelastua ja parantua?

 

Rakkauden toteutumisen sääntö

Jeesuksen teon ja selityksen voisi tulkita keskittyvän voin tiettyyn uskonnollisen säännön ja tavan yksityiskohtaan – siihen, millä perusteella ja missä määrin sapattikäsky voidaan rikkoa. Kertomus pojasta ja härästä on kuitenkin paljon radikaalimpi ja tunkee Jumala-uskon juuriin saakka. Kaiken lisäksi kysymys on Luukkaan mukaan jo kolmannesta kerrasta, jolloin Jeesus parantaa sapattina. Vesipöhöisen parantaminen ei siis ollut sattuma eikä yksittäistapaus, vaan osa periaatetta ja linjaa.

Jos säännöt Jeesuksen mukaan jotakin varten ovat, ne ovat rakkauden toteutumista varten. Tarkoitukseensa nähden ne eivät ole tarkkoja. Vuorisaarnassa Jeesus vaatii kerta kerran jälkeen paljon enemmän kuin kirjoitettu laki, jotta sen päämäärä toteutuisi. Mutta kommentissa pojasta ja härästä hän yksinkertaisesti pyyhkäisee syrjään mahdolliset tekstit ja tulkinnat ja viittaa vain suoraan siihen, mihin tähdätään: elämästähän tässä nyt on kysymys, ei säännöistä tai tavoista!

Niin kauan kuin Jeesus röykyttää ja kyykyttää lainoppineita ja fariseuksia, meidän on helppo tuntea hengellistä ja moraalista ylemmyyttä heihin nähden. Mutta kun meidät työnnetään pois Jeesuksen selän takaa muille ilkkumasta, me huomaamme varsin epämiellyttävästi, ettei ongelma ole vain joidenkin muiden ja noiden vaan myös meidän.

 

Pysy kuuloetäisyydellä

Mahdammeko me osoittaa muille sitä ymmärrystä, myötäelämistä ja laupeutta, jonka me kyllä – onneksi sentään – yleensä ulotamme omaan lähipiiriimme? Syytä olisi, koska juuri sen Jeesus asettaa yhteyteen oikean Jumala-suhteen ja oikean ihmisten kohtaamisen kanssa. ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämän sanoi juutalainen lainopettaja ja Jeesus kommentoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” (Luuk. 10, 27-28)

Jeesus ei tiukkaa meiltä, miksi olemme soveltaneet ymmärtäväisempää ja armollisempaa arviointia niihin ihmisiin, joita me eniten rakastamme (me itse mukaan lukien). Hän kääntää asian päinvastoin. Katso sitä, miten toimit niiden ihmisten kanssa, joita rakastat, jotka ovat sydänystäviäsi, joita haluat ymmärtää, joilta et sulje syliäsi, joita suostut aina katsomaan silmiin ja joita et millään suostu hylkäämään. Heihin suhtaudut oikein, tässä olet oikeassa: tästä saat mallin siihen, miten kunnioittaa ja kohdella jokaista ihmistä. Tätä Jumala sinulta odottaa. Tämä toinen toistensa tarpeiden kuuntelu ja niihin vastaaminen on Jumalan varsinainen laki.

Säännöt eivät ole noudattamista varten vaan hyvyyden vuoksi ja pahuutta vastaan. Ne ovat tukirakenteita ja likiarvoja, usein vahvoja ja hyviäkin, mutta aina ne ovat vähemmän kuin rakkaus, joka vetää ylös kaikista elämän kaivoista, mudista, kuopista ja pimennoista.

Tavoista varjeltavin on olla kuuloetäisyydellä, kun kerrataan tätä Kristuksen opetusta elämästä ja Jumalasta.  Tätä tapaa kun varjelet, se varjelee sinut valppaana. Se saa, Herran tähden, kunnioittamaan ja edesauttamaan kaikkia jumalanluomia.