Riku Laukkasen asettaminen kirkkoherran virkaan Pöytyällä

Melkein päivälleen seitsemän kuukautta sitten seisoimme teidän tänään virkaan asetettavan kirkkoherranne Riku Laukkasen kanssa El Salvadorin ja Guatemalan rajajoen varrella. Paikka oli syrjäinen, Salvadorin jotakuinkin etäisin lounaiskolkka. Olimme ajeneet sinne kilometrikaupalla tasankoa, jolla oli taloja ja kyliä harvakseltaan ja paljon puitten reunustamia peltoja. Joelle saavuttuamme olimme vielä kävelleet sen rantaa muutaman sata metriä ja nyt seisoimme paikassa, jossa pato oli edellisen sateisen kauden aikana murtunut.

Paikalla oli joukko kyläläisiä. He kertoivat, mutkattomaan ja suoraan salvadorilaiseen tapaan, miten padot eivät kestä, miten hallitus ei piittaa tästä pienviljelyvoittoisesta alueesta ja miten he itse ovat ponnistelleet tilanteen korjaamiseksi. Ei ollut mahdollista vain kuunnella, vaan oli sanottava jotakin.

Niin kummallista kuin se olikin, mieleeni tuli Runebergin runo Saarijärven Paavosta – jonka uusi kirkkoherranne käänsi sujuvasti Pablo de Saarijärveksi. Tuskinpa nuoret suomalaisetkaan häntä enää tuntevat, vaikka jotkut salvadorilaiset siis nyt jo hyvinkin. Runo kertoo sisukkaasta Paavosta, joka raivasi soisia peltojaan ja kaivoi kadon tultua ojat kahta suuremmiksi. Tuona tammikuisena iltapäivänä rajajoen varressa tuntui siltä, että ajat ja paikat läpäisevät toisensa vastavuoroisesti. Mennyt ja nykyinen, suomalainen ja latinalaisamerikkalainen, runollinen ja proosallinen olivat yhtä aikaa totta yhdessä ja samassa paikassa ja hetkessä.

Pöytyän seurakunta on valinnut itselleen kirkkoherran, joka on nähnyt maailmaa poikkeuksellisen paljon. Eikä suinkaan vain turistina, kiinnostuneena tarkkailijana, vaan mukana eläen ja työtä tehden. Hänen kokemuksensa ulottuu Nicaraguasta Ugandaan ja Kolumbiasta Suomeen. Kansainvälinen kokemus osoittaa väistämättä ja välttämättä aina ainakin kaksi perusasiaa: ihmiset ovat erilaisia ja ihmiset ovat samanlaisia. Kummankin ymmärtäminen ja kummankin hyväksyminen on tarpeen – niin seurakuntaansa kaitsevalle ja johtavalle kirkkoherralle kuin jokaiselle seurakuntalaiselle, kullekin meistä.

 

Kaikki tarvitsevat ja kaipaavat samaa

Samanlaisia ihmiset ovat sikäli, että kaikkialla he tarvitsevat ja kaipaavat samaa. Kristitty tunnustautuu tähän rukoillessaan Isä meidän -rukouksen neljättä pyyntöä, pyytäessään jotakin sellaista, jota hän nimittää ’jokapäiväiseksi leiväksi’. Ehkä me nyt muotoilisimme asian hiukan toisin, mutta Lutherin pitkä luettelo osoittaa edelleen oikein hyvin, kuinka siihen kuuluvat kaikki inhimillisen elämän edellytykset: ’Mitä tarkoittaa jokapäiväinen leipä? Vastaus: Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.’

Juuri sen vuoksi, ettei jokapäiväisen leivän – elämän perustarpeiden – lista juuri muutu maanosasta toiseen eikä edes vuosisadasta toiseen, meitä puhuttelevat samat tarinat. Harvoin runoelma Saarijärven Paavosta, mutta sitä useammin, laajemmin ja syvemmin kertomukset Nasaretin Jeesuksesta. Siinä kuin jokapäiväisen leivän tarve on kaikille on yhteinen, niin on myös elämän leivän – siis kaiken olemassaolemisen ja elämisen mielen, merkityksen ja tarkoituksen kaipuu.

 

On lähdettävä liikkeelle siitä mikä on totta

Ja juuri tällä kohdin tulee näkyviin meidän erilaisuutemmekin, ainutkertaisuutemme, sellaisuutemme ja tällaisuutemme. Kerta kerran jälkeenhän meille luetaan ja saarnataan, kuinka meidän Herramme tunnisti ja tunnusti kohtaamiensa ihmisten persoonan ja olemuksen pohjia myöten. Hän teki oikeutta kunkin henkilöhistorialle, hän ei vierastanut mutkaisiakaan elämänteitä eikä solmuun menneitä polkuja, mikään inhimillinen ei ollut hänelle vierasta. Hän osasi kuunnella ja uskalsi nähdä.

Riku, elämä on epäilemättä opettanut sinua olemaan hämmästymättä ja säikähtämättä sitä mikä on totta ja katsomaan kaikkia ihmisiä ja kutakin ihmistä sellaisena kuin hän on. Vahva realismi ja syvä inhimillisyys ovat kirkkoherran, papin ja kristityn elämänmuodon ydintä – juuri nehän jos mitkä leimaavat sitä taivasten valtakunnan logiikkaa, jonka Jeesus Kristus meille omalla julistuksellaan ja elämällään todellisti ja opetti. Nyt Pöytyällä, niin kuin kaikkialla maailmalla missä olet työtä tehnyt, sinua kutsutaan olemaan täysin läsnä ihmisen arjessa ja miksei juhlassakin – ja juuri juhlassa ja ainakin arjessa avaamaan toivon horisontin ja tien auki taivasta myöden.

 

Jokapäiväinen leipä ja elämän leipä on tarkoitettu jakoon

Kun me tammikuussa seisoimme Rio Pazin, rauhan joen, rannalla ja puhuimme Pablo de Saarijärvestä, me päädyimme kahteen olennaiseen asiaan. Ensimmäinen oli yhteenkuuluvuus ja solidaarisuus. Kun Paavo vihdoin oli saanut oman peltonsa kuntoon ja hänen oli sen puolesta mahdollista elää mukavasti, halla iski naapurin peltoon. Paavon reaktio oli selvä: hän käski vaimonsa edelleen tekemään hätäleipää. ’Pane leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla.’ Tätä myötätuntoa ja jakamista tarvitaan nyt ja tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan vieläkin enemmän ja se jos mikä kuuluu kristilliseen uskoon ja jokaisen kristillisen seurakunnan elämään. Edistä ja edellytä sitä; kristitylle maailmassa on vain meitä, toinen toistemme ja Kristuksen sisaria ja veljiä ja taivaallisen Isän yhtä arvokkaista lapsia.

Toinen, kaikkein olennaisin, oli Paavon asenne. Kävi kuinka kävi, hän ei luopunut siitä luottamuksesta, jonka toinen nimi on usko: ’Koettelee, vaan ei hylkää Herra.’ Sillä vakaumuksella, että koko elämä eletään rakastavan Jumalan kasvojen edessä, on tavaton voima. Padot saattavat murtua, virta tulvia ja kato viedä kaiken – niin sananmukaisesti kuin kuvaannollisestikin – mutta keskeltä tätä karuutta ja kurjuutta nousee niin sitkeä toivo ja luottamus, ettei elämän mieli huku eikä sen merkitys katoa.

Kirkkoherra ja seurakunta: jakakaa jokapäiväinen leipä ja elämän leipä. Ruokkikaa luottamusta toinen toisiinne ja Jumalaan.