Rajamerkin kahden puolen

Jokunen päivä sitten seurasin facebookissa keskustelua, jossa pohdittiin, miksi vuosi alkaa juuri 1.1.. Asialla on tietty taustansa ja historiansa, mutta eniten minua viehätti jonkun keskustelijan kommentti: sen vuoksi, että edellinen vuosi on juuri 31.12. päättynyt. Siinäpä se.

Vanhan ja uuden raja voi olla terävä ja tarkka. Niin yksittäisen ihmisen kuin yhteisön tai jopa kansakunnan elämänkulussa on tapahtumia, jotka jakavat todellisuuden ennen ja jälkeen. Keskeisiä ovat syntymä ja kuolema. Tai vaikka itsenäisyys, jos kansasta on kysymys.

Enemmän kuitenkin on siirtymiä, jotka on erikseen nostettava esiin. Sellaisia kuin vuoden vaihde, jonka suhteen vain on päätetty, että olkoon se nyt vaikka tuossa kohdassa. Elämä ennen ja elämä jälkeen eivät koostu olennaisesti eri aineksista, mutta yhtä kaikki ne sijoittuvat tietyn rajamerkin kahden puolen.

Loppuun kulutettu mennyt vuosi oli monien kokemuksessa raskas. Ne jännitteet ja se väkivalta, joka itse asiassa leimasi jo edellistä vuotta, ei hellittänyt. Päinvastoin tuli uutta huolen aihetta ja myös uutta huolehdittavaa ja huolen pitämistä. Suomi osoittautui yhtä kaikki sellaiseksi paikaksi, johon levottomaksi äityneessä maailmassa kannattaa pyrkiä saadakseen olla ja elää rauhassa. Sellainen tämä maa on – talousongelmineen ja tulehtuneine keskusteluilmapiireineen kaikkineen.

Jokainen vaihde on mahdollisuus uuteen

Kun seurakuntapastorista tulee kappalainen, kysymys on samantapaisesta siirtymästä kuin mistä vuosien vaihtumisessa on kysymys. Samankaltainen työ jatkuu, jos kohta selkeämmin valtuuksin, selvemmin kutsuttuna ja kiinteämmin juuri tähän seurakuntaan kuuluvana. Silti ei myöskään seurakuntapastori ole vain ajan aaltojen heiteltävänä: myös häntä saattelee tehtäväänsä siunaus.

Vuoden vaihtumista kuvataan sen suhteellisuudesta huolimatta usein kahdella hyvin erilaisella hahmolla. Toinen on rajaa ja loppua kohti raahustava kumarainen ja loppuun kulunut vanhus, toinen taas vaippahousuissaan pirteästi juoksenteleva ja hymyilevä pikkulapsi. Tämä on aivan paikallaan. Jokainen vaihde on mahdollisuus uuteen virkeyteen ja ennen kokemattomaan toiveikkuuteen. Jokainen käänne voi antaa tilaa innostukselle ja luovuudelle. Jokainen muutos voi tuoda näkyviin, kuinka perusteltua on suhtautua elämään luottavaisesti, maailmaan uteliaasti ja lähimmäiseen kunnioittavasti.

Tuollaisen suhtautumistavan ydin on usko – tai paremmin sanottuna: tuollaista suhtautumistapaa nimitetään kristilliseksi uskoksi. Usko näkee maailman aina yhtä tuoreena, kuin juuri Jumalan kädestä lähteneenä. Sinisilmäinen ja haaveileva se ei ole: uskon silmät näkevät tarkasti myös sen, että inhimillisessä elämässä anteeksiannon ja uudelleen aloittamisen tarve on loputon. Mutta uskohan jos mikä on nimenomaan anteeksianto- ja armopohjaista: juuri sitä alleviivaa ja todellistaa jokainen seurakunta kaikella työllään ja pappi julistuksellaan.

Ehdoton realismi ja tyhjentymätön toivo

Seurakunnan ja sen palvelijan työn pohja on ehdoton realismi ja tyhjentymätön toivo. Todellisuuspohjaa ei saa kadottaa: mennyt on ollut vaikeaa niin maailmalla, Suomessa kuin Rauman seurakunnassakin. Tyhjentymättömän toivon varaan heittäytyminen ei merkitse ripustautumista olemattomuuksiin eikä nojaamista pehmeisiin pilvilinnoihin. Ehdoton realismi ja tyhjentymätön toivo merkitsevät Kristuksen seuraamista: juuri noihin ilmaisuihin katolinen teologi José Ignacio González Faus kiteyttää Jeesuksen asian, taivasten valtakunnan logiikan.

Seuraa, Valtteri, Kristusta. Kun – niin kuin aiemmin sanoin – vanhan ja uuden todellisuuden tarkan ja terävän rajan piirtävät olennaisimmin syntymä ja kuolema, mikään ei niin jaa aikaa kahtia kuin Kristuksen syntymä ja kuolema. Aikaa on vanhastaan ja yhä edelleen ilmaistukin vuosina ennen ja jälkeen ensimmäisen joulun, Kristuksen syntymän: nyt on Herran vuosi 2016. Eivätkä ehdoton realismi ja tyhjentymätön toivo mitenkään voi vastavuoroisesti läpäistä toisiaan sen syvemmin kuin ensimmäisenä pitkäperjantaina ja pääsiäisenä.

Seuratkaa tätä Kristusta, Valtteri, llkka ja koko seurakunta. Olkaa ihmisiksi, niin kuin Jumalakin Kristuksessa on. Olkaa tosipohjaisia, virkistykää toivosta, joka ei ehdy.