Radioaamuhartaus

Joskus paastonajan keskivaiheilla minulta kysyttiin: ”Oletko pitkäperjantai-ihminen vai pääsiäisihminen?” Sain vastausaikaa, mutta siitä huolimatta olin vaikeuksissa. Mielenlaatuni on sellainen, joka suosii alakuloa. Sitä paitsi minusta tuntuu, että minun jotenkin kuuluisi vastata ”pääsiäisihminen”, ja sellainenkin mielenlaatuni on, että juuri silloin vastaan mielelläni toisin, kun jotakin kovin itsestään selvästi odotetaan. Mutta jos vastaan ”pitkäperjantai-ihminen”, minusta rupeaa tuntumaan, etten oikeasti pysty vastaamaan sanoistani. Minusta ei ole siihen, että perin pohjin pysähtyisin ristin eteen. Luulen, että minusta on siihen vuosi vuodelta entistä vähemmän.

Niin tai näin, minua jäi jotenkin vaivaamaan vääntelehtimiseni kysymysvaihtoehtojen edessä. Pitkäperjantai-ihminen vai pääsiäisihminen? Ehkei sillä ole väliä, ettei osaa vastata – eikä silläkään, ettei edes tiedä, miksei osaa vastata. Mutta silti jäin asiaa aprikoimaan.

Olen, yhtä kaikki, vakuuttunut siitä, että pitkäperjantai on minulle olennainen; eihän minulta kysyttykään yleistä teologista tai hengellistä kannanottoa kummankaan päivän merkityksestä, vaan kumpaa minä olen, pitkäperjantai- vai pääsiäisihminen. Ja se nyt vain on niin, että ellei minulle näytettäisi kärsivää Kristusta tai – niin kuin sanotaan – meidän tähtemme teurastettua Karitsaa, minun sydämeni ei sulaisi. Rauhassa eläköitynyt ja hiljaa omassa vuoteessaan poisnukkunut Jeesus saattaisi kyllä kiinnostaa minua muttei järkyttää, lumota minut muttei riipaista, kiinnittää huomiotani muttei pakottaa havaitsemaan että olen hänestä pääsemättömissä.

Eihän ristissä ja pitkäperjantaissa tietenkään minusta ole kysymys; mitä tapahtui, tapahtui maailman elämän puolesta. Mutta omalta pieneltä osaltani ja surkeassa rajoittuneisuudessani minä sittenkin olen itsekeskeisesti ymmärtävinäni, mitä se myös tarkoittaa, kun evankelistat kirjoittavat, että Ihmisen Pojan piti kärsiä ja kuolla. Mistä tulee tämä ’piti’; miksei kaikkea olisi voinut hoitaa siististi, kauniisti ja tuskattomasti? Miksi pahuus ja väkivalta ja viha ja kärsimys saivat leikkautua hyvyyteen ja rakkauteen suoraan ja puuduttamatta? Ainakin myös siksi, että tällaiset puutuneet ja tunnottomat kuin minä eivät vähemmästä hätkähdä.

Aivan varmasti siis olen pitkäperjantai-ihminen. Pitkäperjantai käy minua kohti; sen piti toteutua minun vuokseni. Tähän tulokseen en olisi halunnut tulla, mutta tulinpa vain. Haluaisin kiemurrella siitä irti, mutten voi. Ja kun en voi, tarvitsen jotakin, joka vapauttaa minut, antaa tilaa hengittää, palauttaa itsekunnioituksen, oikeuttaa olemassaoloon – kaikesta huolimatta. Tarvitsen pääsemistä ja pääsyä; siis pääsiäistä.

Pääsiäisestäkään minulta ei kysytty teologista kannanottoa, vaan henkilökohtaista kokemusta: olenko pääsiäisihminen? No olen, olen varmasti. Olen varmasti, koska aivan auttamatta olen pitkäperjantai-ihminen. Ja tarvitsen siihen apua. Autettuna olen pitkäperjantai-ihmisyyden ahtaudesta pääsiäisihmisyyden avaruuteen siirretty, haettu, lunastettu, vapautettu ja voitettu ihmisolio.

Paastonaikana silmiini sattui Olavi Kaukolan jo 1960-luvulla kirjoittama evankeliumimietiskely, jossa hän muun muassa totesi: ”Viaton kärsimys voi tulla haudatuksi, mutta se nousee ylös, ellei jo kolmantena päivänä, niin joskus myöhemmin.” En tiedä, onko väite totta, mutta uskon siihen. Luotan siihen, että hyvä on vahvempi kuin paha, Jumalan valta suurempi kuin saatanan, taivas todellisempi kuin helvetti, rakkaus väkevämpi kuin kuolema.

Vieläpä siihenkin luotan, että antaessaan saa, kadottaessaan löytää ja kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Olen pääsiäisihminen. Jotenkin valosta hullaantunut, hyvyydestä hiukan vinksahtanut ja aivan epäilemättä siis uskontoseko. Ehkä tänä pääsiäisenä – ja vasta tänä pääsiäisenä – olen vihdoin alkanut ymmärtää, millä mielellä Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.”
Ei hullumpaa. Olla kylläkin juutuksissa pitkäperjantai-ihmisyyteen, mutta yhtä aikaa pääsemättömissä pääsiäisihmisyydestä.

Rukoilkaamme: Kärsinyt, kuollut ja ylösnoussut Vapahtajamme! Sinusta alkaa uusi oleminen, pääsiäisihmisyys. Jaa se kanssamme. Aamen.