Arvoisat läsnäolijat

Pyhän Henrikin kulttuuripalkinto jaetaan tänään viidennen kerran. Pyhän Henrikin säätiön hallitus perusti palkinnon vuonna 2002. Yleensä se on jaettu 5.000 euron suuruisena.

Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustus taiteen tai muun kulttuurielämän alueella Turun arkkihiippakunnassa tehdystä sellaisesta työstä, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kirkollisen kulttuuriperinnön vaalimista tai kehittänyt kirkollisen elämän ja kulttuurielämän vuorovaikutusta. Ensimmäisen palkinnon vuonna 2004 sai muusikko Jukka Perko.

Syksyllä 2010 säätiön hallitus nimesi toimikunnan, jonka tehtävänä oli kartoittaa ehdokkaita kulttuuripalkinnon saajaksi ja tehdä säätiön hallitukselle asiasta ehdotus. Toimikunnan jäseniksi nimitettiin Juhani Heimonen (pj), Maunu Häyrynen, Liisa Mattila, Anita Savioja (siht), Jaana Simula ja Pirjo Vahtola.

Toimikunnan valmistelun pohjalta säätiön hallitus on päättänyt myöntää Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon vuonna 2012 valokuvataiteilija Minna Havukaiselle. Perusteena ovat ennen kaikkea näyttelykokonaisuudet Gravitest+ ja Puerperium, jotka kuvaavat syntymää vastasynnyttäneiden äitien muotokuvin, sekä Exitus, joka käsittelee kuolemaa, surua ja menetystä.

Niin syntymän kuin kuolemankin kuvat ovat pitkäkestoisen prosessin tulosta; tällöin ei ole kysymys vain siitä, kuinka pitkänä aikana valokuvat on otettu vaan myös inhimillisestä vuorovaikutuksesta kuvattavien ja heidän läheistensä kanssa. Siksipä valokuvista ei erotu tirkistelyn häivähdystäkään: niissä ei ulkopuolinen ota jotakuta tarkasteltavakseen ja taiteentuottamisen prosessin kohteeksi. Tavalla, jota tuskin on mahdollista loppuun asti saada sanoiksi, valokuvista henkii lämmin kunnioitus elämän antaneita ja kuolemaan saattaneita ihmisiä kohtaan. Valmistelutoimikunta ei suinkaan liioittele luetellessaan, kuinka kuvissa ’korostuvat lähimmäisyys, yhteisöllisyys, eettisyys, kollektiivisuus, korrektius ja nöyryys’.

Yhtä aikaa kuin kristillinen viikkorytmi sunnuntaisine jumalanpalveluksineen on monelle vieras, kirkko kuuluu olennaisesti elämän käännekohtiin, varsinkin sen alkuun ja loppuun. Niin kasteessa kuin hautaan siunaamisessakin kristillisen uskon näkökulmaa leimaa myötäeläminen ja myötätunto, elämän ja ihmisen syvä kunnioitus. Jotenkin siihen tapaan kuin ranskalainen filosofi ja mystikko Simone Weil kirjoitti: ’Ihmiselämässä on vain kaksi täydellisen alastonta ja puhdasta hetkeä: syntymä ja kuolema. Tahraamatta jumaluutta voimme palvoa ainoastaan vastasyntynyttä ja kuolevaa ihmishahmoista Jumalaa.’

Kun me joulun aikaan olemme palvoneet vastasyntynyttä ihmishahmoista Jumalaa, on enimmäkseen ollut käydäkseen niin, ettei hetki yhtä vähän kuin lapsi itsessäänkään ole ollut alaston. Jokin outo tarve saa koristelemaan, kietomaan, selittämään ja peittämään mysteerin, jos se näyttäytyy ilkoisillaan; siksi synnyttäneiden äitien realismi sellaisena kuin Minna Havukainen heidät kuvaa ja sellaisena kuin he itse sen sanoittavat, on aivan välttämätöntä: ’Miten mikään voi olla yhtä aikaa niin kauhean rumaa ja kauhean kaunista?’ Maailma sellaisena kuin se on, elämän ja kuoleman alastomuudessa, on se maailma, johon Jumala on tullut ja jossa kristitty elää ja jossa kuolee.

Minna Havukaisen taide on niin merkittävää ja niin koskettavaa varmaan siksi, että viime kädessä se tekee näkyväksi rakkauden. Nykyistä maailmanmenoa saatetaan kyllä – eikä syyttä – syyttää kylmäksi ja itsekeskeiseksi, mutta syntymä ja kuolema, suoraan ja kirkkaasti katsottuna, paljastavat pintaa syvemmän totuuden: ihmiset välittävät toisistaan ja uskaltavat tulla toisilleen kalliiksi, vaikka sillä onkin hintansa, eron ja menettämisen suru. Näitä kuvia katsoessaan tulee miettineeksi, emmeköhän vain eläkin rakkaudessa ja kahlaa kaulaa myöten Jumalassa.

Pyhän Henrikin säätiö jakaa kulttuuripalkinnon luonnollisesti pyhän Henrikin musitopäivänä 19.1. On erityisen osuvaa ojentaa palkinto tänään juuri Minna Havukaiselle: pyhimysten muistopäivähän on perinteisesti se päivä, jolloin heidän katsottiin kuollessaan syntyneen iankaikkiseen elämään. Kiitän palkinnon saajaa hänen tähänastisesta työstään ja toivon säätiön puolesta ja omasta puolestani , että hän jatkaa kaiken sen todellisuuden tarkkanäköistä ja lämminkatseista kuvausta, joka syntymän ja kuoleman jännevälissä on.