Puhe Vampulan kappalaisen Jyrki Smolanderin virkaanasettamisessa

 

Kun viime syksynä kävin tässä kirkossa, katselin mielihyvällä erityisesti tätä lukupulpettia, jonka veroista en muista mistään muualta. Itse seison sen takana tai siinä harvakseltaan, korkeintaan kerran vuodessa, kun taas seurakunnan uudelle kappalaiselle se tulee käymään tutuksi. Toivottavasti se ei kuitenkaan koskaan käy niin tutuksi, että se lakkaisi sykähdyttämästä.

Vaikka Vampulan kirkkokin on – vastikään – täyttänyt 120 vuotta, sen lukupulpetti on paljon vanhempi, koska eihän se alkujaan mikään lukupulpetti ole. Se on vanha saarnatuoli, jotakuinkin 350-vuotias. Siitä on saarnattu kaikissa muissa Vampulan kirkoissa paitsi juuri tässä uusimmassa.

Kristinusko on jatkumo. Usko on tie, ja Jumalan-tuntemus on tie. Sitä kulkee kukin aikansa ja matkansa, ja kunakin aikana tietä kulkevalla Jumalan kansalla on paimenensa. Nyt sinulle, Jyrki, on Huittisten seurakunnan kappalaisen viran myötä annettu erityinen vastuu Vampulasta, tästä kappeliseurakunnasta, jossa on selvästikin vuosisatoja puheltu Kristuksesta ja kaivattu Jumalan kasvojen näkemistä. Tästä saarnatuolista ja tuosta tuolta on yritetty osoittaa, miksi elämän syvin juonne yhtä kaikki ja loppujen lopuksi on ilo, miksi kaikessa on mieltä – kaikesta huolimatta – ja mihin (tai pikemminkin kehen) me voimme perustellusti luottaa.

 

Kirkko taivaanrajalla

Seurakuntatalolla on Tatsuo Hoshikan uusi maalaus, nimeltään Lupaus. Toisaalta on omituista sanoa sen esittävän kirkkoa, koska kirkko erottuu taivaanrajasta vain pikkuruisen torninsa ja vaalean kattonsa ansiosta. Toisaalta juuri kirkkoon maalaus katseen kohdistaa. Kirkko tosiaan on taivaanrajalla; melkein kaikki muu, mitä silmä näkee, onkin taivasta. Pilvien välistä sirottuu valoa, ehkäpä päin kirkkoa suoremmin kuin mitään muuta.

Tällainen on kirkko, tällainen on sinun työpaikkasi, Jyrki. En ajattele kirkkoa pelkästään rakennuksena, vaan myös siinä mielessä kuin Uusi testamentti kehottaa: ”Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi” (1 Piet. 2:5). Kirkko on maan ja taivaan rajalla. Me olemme tyystin täällä, mutta yhdistymme tuonne. Kirkon todellisuus on perin juurin arkista, mutta juuri tämä arki on niin täynnänsä Jumalaa, ettei se millään tahdo pysyä nahoissaan.

Jumalan mittakaava on tavaton ja rajaton. Siihen viittaa jo se tapa, jolla kangas on Lupaus-taulussa jaettu: taivas täyttää melkein koko tilan. Meidän mittakaavaamme puolestaan leimaa näköetäisyys ja muistin mittaisuus. Me tarvitsemme kiintopisteitä: kuvia, rakennuksia vaikka pikkuruisiakin, kertomuksia ja kokemuksia. Ihminen on ajan ja paikan lapsi ja sellaisena pysyy. Hän on äärellinen, jota ääretön kuitenkin kutsuu.

 

Lapset ovat tärkeimpiä

Kiinnity lujasti, Jyrki, tämän paikan muistoihin ja kokemuksiin. Älä ainakaan tee sitä minkä muuan edeltäjäsi on kertonut tehneensä ensimmäisenä joulunaan, kun hän jätti päättämättä hartauden Lapsuuden kirkko –lauluun! Ole herkkä myös niille muistoille, joissa lapsuuden kirkko ei olekaan tässä, vaan Kurkijoella. Ja kun näin teet ja tällä tavoin kiinnityt, älä juutu paikoillesi äläkä käänny taaksepäin.

Kirkko on maan ja taivaan rajalla: se ei ole kiinni täällä, vaan se on jo menossa ja liikkeellä ja ylittämässä. Kirkko on taivaanrajassa: olla kirkko on sellainen tapa olla ja elää, jossa olennaista on avoimuus valolle, elämälle ja tulevaisuudelle. Ja mitä lapsuuden kirkkoon tulee, tärkeimpiä ovat ne, jotka nyt ovat lapsia – heidän lapsuutensa kirkko. Heidän tulee voida kokea, että heidän oma kirkkonsa on turvan, yhteenkuuluvuuden ja elämänilon lähde.

Tästä lukupulpetiksi muuntuneesta saarnatuolista on, milloin mitenkin, koetettu viitata Jumalaan ja osoittaa Kristuksen armoa. En ollenkaan usko, että yritykset ovat aina olleet osuvia saati hyviä: me papit olemme aina siinä hankalassa välikädessä, että meidän tulisi tehdä ymmärrettäväksi ja koettavaksi jotakin sellaista, jota itsekään tuskin ymmärrämme ja jota emme aina ollenkaan koe. Kun nyt, Jyrki, liityt tähän jatkumoon Huittisten kappalaisena ja Vampulan vastuupappina, älä jännitä. Tee parhaasi ja ole oma itsesi. Ole nöyrä ja ota opiksesi. Ole rohkea äläkä väistele.

Jyrki ja koko seurakunta! Vampulan kirkon juhlakirjan nimi on Mennyt tulevaa koskettaa. Te tiedätte mistä olette tulleet: katsokaa eteenpäin. Usko on tie, ja Jumalan-tuntemus on tie; kulkekaa sitä itse ja tehkää sen tien kulkemisen mielekkyys ilmeiseksi kaikille. Lapsille ensin, sitten myös aikuisille.