Puhe Pöytyän kirkkoherra Matti Kaipaisen virkaanasettamisessa

Kysyin menneellä viikolla pariltakin Pöytyän kirkkoherralta – nyt virkaan asetettavalta ja aiemmin täällä palvelleelta – missä mahtaa olla teidän keskiaikainen alttarikaappinne. Kumpikaan ei tiennyt. Tuskin meillä kuitenkaan on syytä huoleen. Olen nähnyt siitä kuvan, ja kaikesta päätellen se on Kansallismuseossa hyvässä tallessa.

Kun alttarikaappi on museoitu jonnekin muualle, luultavasti monikaan teistä ei ole sitä nähnyt. Kaappi on kolmiosainen. Vasemmanpuoleisessa kapeassa kuvassa on Maria Magdalena ja oikeanpuoleisessa pyhä Apollonia. Isoin taulu keskellä kuvaa Kristuksen ottamista ristiltä. Hänet ottavat vastaan hänen äitinsä sekä Josef Arimatialainen ja Johannes.

Miten lie vanha kaappi Pöytyälle joutunut. Ehkä se on ostettu, ehkä tuotu saaliina kolmikymmenvuotisesta sodasta. Aiheeltaan se ei ainakaan ole mikä tahansa: keskustaulu on kopio tai mukaelma Rogier van der Weydenin Ristiltäotosta. Van der Weyden kuoli Brysselissä noin sata vuotta sen jälkeen, kun Pöytyän seurakunta ensi kerran mainitaan asiakirjoissa. Hän oli aikansa mestareita, jonka maine on meidän aikanamme pikemminkin kasvamassa kuin vähenemässä.

Niin kummallista kuin se onkin, tämän Ristiltäoton kopioita on Suomessa jopa kolme. Kaksi muuta ovat museoissa Vaasassa ja Mäntässä. Mäntän versiota pidetään ehkä jopa parhaana kaikista olemassa olevista; alkuperäinen taulu on kadonnut. Ilmeisesti Pöytyän seurakunnassa on vuosisatoja katsottu Kristuksen laskemista ristiltä sillä tavoin, kuin se mitä vaikuttavimmin ja puhuttelevimmin meidän katsottavaksemme tuodaan. Jollei nimittäin näin olisi koettu, tuskin tuosta nimenomaisesta taulusta olisi haluttu kopiota oman kirkon tai kappelin seinälle.

 

Katso lohduttomuutta

Pöytyän alttarikaapin keskustaulu ja sen kolme Suomessa olevaa versiota tuovat väistämättä mieleeni Pöytyän seurakunnan kolme kirkkoaluetta Yläneen, Pöytyän ja Karinaisen. Sopisi hyvin, että kaikkien kolmen alttariseinällä olisi sama kuva kolmena eri versiona. Ja sopisi sitä paremmin, että se olisi tämä Ristiltäotto, tämä uskon syvimpiin salaisuuksiin johdattava taulu.

Kun katsoo ristiltä laskettavaa Kristusta, ei katso vain yhtä tapahtumaa Jeesuksen elämän ja kuoleman historiassa. Tällaista Kristusta katsoessaan katsoo tappiolle joutumista silmästä silmään. Katsoo päättymistä, loppua ja vaikenemista sellaisenaan. Katsoo lohduttomuutta ja surua yhtään väistämättä.

Kuten tiedät, Matti, tähän meidän on suostuminen. Kristillinen usko ei silottele ja selittele – ja juuri tässä todellisuudentajussaan ja realismissaan se ulottuu maan alimpiin paikkoihin ja kaikkien meidän luo. Jotenkin siihen tapaan kuin Yläneen pappilan poika Jaakko Haavio päättää runonsa Laulu lainatavaroista: ”Kuoli sitten, balsamoitiin, lainahautaan itkettiin. Typötyhjä, köyhä vainaa – kuolemansa lohdun lainaa kuolemaan ja kyyneliin.”

 

Ota syliin

Kuva ristiltä laskettavasta Kristuksesta näyttää kuitenkin myös toista olennaista tietä, jota kirkkoherran niin seurakunnalleen kuin itselleenkin tulee osoittaa. Typötyhjä, köyhä vainaa, tappion kärsinyt ja kuoleman voittama otetaan syliin. Hän on edelleen arvokas, hän ei lakkaa olemasta rakkauden kohde, hänelle kuuluu kaikki kunnioitus ja kaikki myötätunto, mitä suinkin vain on annettavissa.

Kun osoitat tätä tietä niin itsellesi kuin seurakunnallesi, Matti, viet katsomaan sekä Ihmisen Poikaa eriksensä että ihmisiä kaikeksensa. Kristillinen elämänmuoto, Kristuksesta lähtöisin oleva elämänmuoto, on juuri sitä, jossa myötätunnon tyrehtymiseen ja kunnioituksen loppumiseen ei millään suostuta. Me olemme niitä, joiden tehtävä on ottaa syliin maailman kaikilta risteiltä laskettavat sisaremme ja veljemme, ihmisen tyttäret ja pojat.

Liian harvoin me tulemme ajatelleeksi – tai uskaltaudumme miettimään – mitä MIHIN kuollut Kristus meidät vie. Eihän se millään tavalla mukavaa eikä kaunista olekaan: hän asettaa meidät vastapäätä jotakuinkin ei-mitään ja kysyy yhtä kaikki meidän myötäelämisemme perään. Jopa jonkinmoiseen myötäkuolemiseen saakka.

 

Näe toisin

Tällaisen Kristuksen asialla oleminen on sinun erikoislaatuinen ilosi, Matti. Tätä kummallista ja jopa järjenvastaista toisin näkemistä ja eri lailla elämistä tarvitaan erityisesti nyt, kun niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa vastakkainasettelu ja viha saa outoja muotoja. Näköalattomuus, uupumus ja hermostuneisuus purkautuvat ulospäin vihamielisyytenä ja väkivaltana. Tällöin jos koskaan kaivataan opastusta Kristuksen tielle. On pidettävä kiinni vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

Julista ja todellista, Matti, yhdessä työtovereittesi ja seurakuntalaistesi kanssa Jumalan valtakuntaa, sitä semmoista, jossa ollaan varmoja siitä, ”ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:38).