Puhe kirkkoherra Samu Revon virkaanasettajaisissa Luvian kirkossa

Tänä vuonna hyvät uutiset ovat olleet vähissä. Äkkiseltään mieleen tulee ehkäpä vain kolme. Turun telakkaa ollaan myymässä kunnolliselle omistajalle, Itella muuttaa jatkuvaa myötähäpeää aiheuttaneen nimensä takaisin Postiksi ja Luvia on saanut Samu Revosta uuden kirkkoherran.

Muuten elämmekin huonojen uutisten vuotta; saattaa olla, että se jää historiaan jotenkin saman oloisena kuin aikoinaan Euroopan hullu vuosi 1848 tai samaan tapaan nimitetty 1968. Ikävä kyllä näyttää siltä, että uuden kirkkoherran kaima Samuel P. Huntington oli oikeassa tai ei ainakaan olennaisesti väärässä, kun hän vuonna 1996 julkaisi kirjansa Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Sen mukaan selkkaukset syntyvät niillä rajapinnoilla, joilla kohtaavat sellaiset ihmiset, jotka kuuluvat kulttuuriltaan ja todellisuuskäsitykseltään toisistaan poikkeaviin samastumiskohteisiin.

 

Maailman levottomuus puristaa luvialaisenkin vatsaa

Huonojen uutisten vuoden huonoimpiin uutisiin tämä näyttää osuvan, olipa kysymys sitten Nigeriasta, Keski-Afrikasta, Gazasta, Syyriasta tai Ukrainasta. Kärsimättömyys, turhautuneisuus ja hyökkäävyys on päässyt irti yhtäaikaisesti eri mantereilla ja eri maissa. Me emme eläkään maailmassa, jota yhdistävät yhteiset pelisäännöt, sopimukset ja edut. Ei edes kultainen sääntö ole sillä tavoin yleismaailmallinen ja vastaansanomaton, kuin me olemme tottuneet ajattelemaan: sitä sovelletaankin muodossa ”niin kuin tahdomme toisten tekevän meille, tehköön ne niin meille – tai vastatkoon seurauksista”. Me taas teemme, niin kuin tahdomme tehdä.

Tällaisena aikana tällaisessa maailmassa sinusta, Samu, on tullut Luvian kirkkoherra. Luvia ei ole kulttuurien törmäyksen eturintamassa, mutta tännekin tulee sanomalehtiä, täälläkin on televisioita ja täälläkin on nettiyhteydet. Kukaan ei voi sulkeutua omalle paikkakunnalleen ja omaan käsinkosketeltavaan elämänpiiriinsä – minkä myötä me itse asiassa olemme menettäneet paljon enemmän elämän eheyttä kuin mikä yleensä tajutaan ja tunnistetaankaan. Maailman arvaamattomuus ja levottomuus, huonojen uutisten vuonna semminkin, tunkeutuu luvialaistenkin nahan läpi. Se tykyttää sydäntä, se puristaa vatsaa ja se vaivaa aivoja.

 

Jumala suostuu ihmisten maailmaan

Kristillinen usko on siitä erikoista, ettei se yritä kohota tämän repalaisen, raapivan ja raskaan todellisuuden yläpuolelle, vaan menee siihen sekaan. Tämä johtuu siitä että kristinusko on Kristus-uskoa ja Kristus-uskon ydin on luottamus Jumalaan, joka suostuu ihmisten maailmaan sellaisena kuin se on. Sana tuli lihaksi, Kristus ”eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2: 7b-8).

Galilean nuoret miehet olivat turhautuneita, levottomia ja konfliktiherkkiäkin. Maata miehitti vieras valta, jonka kulttuurista ja uskonnosta ei ollut samastumiskohteeksi ja jonka todellisuuskäsitys oli vieras. Maaomaisuus puolestaan oli keskittynyt tai keskittymässä: maan kansan, maan hiljaisten elämä oli yhä ahtaampaa ja näköalattomampaa. Niin epävakaata oli elämä, että kun vain löytyi johtohahmo, joka tuntui tietävän mitä teki, hänen joukkoonsa liittyi oitis. Kun hän sanoi ”seuraa minua”, se oli menoa.

Tämän saman Jeesuksen seuraaja olet sinäkin, Samu. Tämän saman Jeesuksen, jonka lyhyeksi jäänyt toiminta enimmäkseen kovin niukalla Galilean rantakaistaleella on vaikuttanut maailmaan enemmän kuin kenenkään muun tekemiset ennen tai jälkeen. Tämän Jeesuksen, jonka ratkaisu turhautumiseen, levottomuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen oli aivan toinen kuin se, mistä huonojen uutisten vuonna Luviallakin kuullaan.

 

Toiselta tilan viemisen synti

Jeesus ja opetuslapset eivät olleet yhteiskunnallisen vallankumouksen tiedostava etujoukko. He eivät nousseet eivätkä nostattaneet sellaiseen kapinaan, joka nelisenkymmentä vuotta myöhemmin sitten kylläkin nousi ja johti koko maan ja sen kulttuurin tuhoon. Jeesus-liikkeen johtaja teloitettiin ja hänen seuraajiaan vainottiin, mutta mikään ei kukistanut sitä, mikä oli syntynyt ja lähtenyt liikkeelle. Nähdään se siitäkin, että noin 1985 vuotta myöhemmin niinkin kaukana kuin Luvialla asetetaan virkaan kirkkoherra, joka jälleen yhtenä lenkkinä ketjussa julistaa ja todellistaa sitä elämänratkaisua, josta jo Galilean nuoret aikuiset lumoutuivat.

Kuten tiedät, Samu, kysymys on vastaanottamisesta. Torjunnan, oman arvon korottamisen, toiselta tilan viemisen, hylkäämisen ja halveksunnan tie on väärä. Se on syntiä, se saa kokemaan helvettiä jo nyt. Ruumiillinen, henkinen ja hengellinen väkivalta on perkeleestä. Sitä vastoin vastaanottaminen, kunnioitus ja myötämielisyys saavat taivaan koskettamaan maata ja armon arkea.

Meille on kerrottu, kuinka ”Kristus katsoi naiseen ja rakasti häntä”. Kun Kristus katsoi ihmistä kuin ihmistä, hän tunnisti hänessä rakastettavan, kunnioitettavan ja arvokkaan ihmisen. Sikäli kuin me tahdomme seurata häntä, meidän on katsominen toisiamme silmiin. Meidän on annettava toisille arvoa ja meidän on elämällämme todellistettava arvonantoamme.

Sellaisessa vuorovaikutuksessa ja keskinäisessä yhteenkuuluvuudessa eläminen ei turhauta eikä tuota kärsimättömyyttä ja vihamielisyyttä. Sellaista elämää edistämään meidät on kutsuttu.

 

Seurakunta ei ole yksityisyritys

Vaikka olenkin puhutellut erityisesti ja erikseen kirkkoherraa, ”sellaista elämää edistämään meidät on kutsuttu”. Seurakunta ei ole kirkkoherran yksityisyritys. Vaikka monet langat solmiutuvatkin yhteen johtajan kohdalla, vaikka monet voimaviivat leikkaavatkin toisensa juuri sillä kohdin, vastuu on yhteinen. Se kuuluu seurakunnan jäsenille kaikiksensa, sitä kantavat myös muut työntekijät kuin kirkkoherra. Jos – tai siis kun – Jeesuksen seuraajat pitävät maailmassa yllä ystävyyden, rakkauden ja kunnioituksen elämänmuotoa, jonka vaihtoehto on sananmukaisesti helvetin huono, sen kannattaminen kannattaa.

Huonojen uutisten vuoden ja maailman vaihtoehto on hyvä uutinen – evankeliumi – Kristuksesta, joka on voittanut maailman. Vaikkei tänä vuonna hyviä uutisia tosiaan tulisikaan mieleen kuin kolmisen kappaletta, tuo hyvä uutinen on hyvä niin tänä vuonna, ensi vuonna kuin kaikkina Herran vuosina. Ystävyyden, rakkauden ja kunnioituksen elämänmuoto on voittamaton.