Kristuksen seuraajan maailma

Hyvät kristityt — Loimaan seurakuntalaiset ja uusi kirkkoherra!

Niin kuin itse asiassa aika usein käy, tähänkin päivään on kasaantunut koko joukko aiheita. Kirkkovuoden kulussa on tultu septuagesimasunnuntaihin, tasavallan presidentti avaa koht’siltään Yhteisvastuukeräyksen ja – niin kuin tiedämme ja silmin nähden havaitsemme – Loimaalla asetetaan virkaan kirkkoherra Riku Laukkanen.

Joskus teemat ovat lähes tai tyystin yhteensovittamattomia, mutta tänään ne punoutuvat yhteen. Ne muistuttavat meitä kaikkia ja erityisesti virkaansa asetettavaa kirkkoherraa siitä, mihin meidät onkaan kutsuttu. Mihin tie meidät vie, jos me seuraamme Kristusta.

Mihin Kristuksen seuraaminen vie?

Septuagesimasunnuntain nimi on konstikas; suomeksi sen voi suoraan kääntää seitsemänkymmenen sunnuntaiksi. Siihen aikaan, kun ’paasto’ ei ollut niinkään vain sana kuin totinen hengellinen harjoitus, pappien paasto alkoi jo kuukautta ennen kuin muiden. Seurakunnan paimen kulki tässä – tai tässäkin – seurakuntalaistensa edellä. Tuskinpa sellaisena esikuvana, jonka uskoa tai elämäntapaa olisi pitänyt yrittää jäljitellä, vaan sellaisena esimerkkinä Kristuksesta vaikuttumisena, joka kutsuu itse kutakin miettimään, miten onkaan (jos onkaan) Kristuksesta vaikuttunut ja häntä seurannut.

Viime vuoden septuagesimasunnuntain evankeliumissa (Matt. 19:27) Pietari kysyi Jeesukselta: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Hän ja muut lähiseuraajat olivat tosiaankin jättäneet työnsä ja lähteneet kuljeksimaan ympäri Galileaa sen miehen matkassa, jonka he kokivat Tieksi, Totuudeksi ja Elämäksi. Vaan mahtoiko sittenkään kannattaa: mitä siitä saakaan?

Kirkkoherra ei ole Jeesus, Loimaa ei ole Galilea eivätkä täkäläisetkään seurakuntalaiset ole luopuneet kaikesta. Silti kirkkoherran on yhä uudestaan vastattava hyvin samanoloiseen kysymykseen mielessään itselleen sekä puheissaan ja olemisessaan seurakuntalaisilleen: mitä eroa sillä on? Miksi seurata Kristusta – mihin se vie?

Jokainen ihminen on lähimmäinen

Kirkon erilaisista mietinnöistä tai strategioista on harvoin hengelliseksi rakennukseksi tai elämän tien suunnannäyttäjäksi, mutta uutta tulevaisuusselontekoa sopii lainata muutaman virkkeen verran. Se kun kertoo siitä erosta: ”Jumala tulee keskelle inhimillistä todellisuutta erityisesti ihmiseksi tulleessa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä Jumala on sitoutunut ihmiselämään erityisellä tavalla. … Hän ylitti ihmisiä erottelevia kulttuurisia rajoja ottamalla huomioon halveksitut ihmiset ja nostamalla uskon esikuviksi ihmisiä Israelin kansan ulkopuolelta (Matt. 15:21-28; Luuk. 7:9, 10:29-37). Hän opetti, että jokainen ihminen on lähimmäinen.”

Siksi meidän kirkkomme jok’ikiseen kevääseen kuuluu Yhteisvastuukeräys. Siksi – siksi että Jumala tulee meitä lähelle ihmisenä ja osoittaa jokainen ihmisen olevan meille lähin – me myös tänään kannamme yhteistä vastuuta kantamalla kolehtia Yhteisvastuulle.

Mitä me siitä saamme? Mitä eroa sillä on? Mihin Kristuksen seuraaminen vie? Ainakin sen siitä saa ja se ero sillä on, että se vie ulos, toisaalle ja maailmaan. Riku Laukkasessa Loimaan seurakunta on saanut kirkkoherran, jolla on poikkeuksellisia edellytyksiä yhdessä seurakuntansa kanssa etsiä elämän reittiä. Vuodet Nicaraguassa ja Ugandassa tai Kolumbiassa ja Suomessa eivät ole olleet silkkaa seikkailua ja pelkkää turismia, vaan valmentautumista ja kasvamista tähän virkaan. Loimaa ja Saviseutu ovat osa maailmaa, ulkomaat ja sisämaat samalla maapallolla. Kaikessa erilaisuudessamme me jaamme saman ihmisyyden.

Vahva realismi ja syvä inhimillisyys

Riku, olen sanonut sinulle aiemminkin, että ”elämä on epäilemättä opettanut sinua olemaan hämmästymättä ja säikähtämättä sitä mikä on totta ja katsomaan kaikkia ihmisiä ja kutakin ihmistä sellaisena kuin hän on”. Tälle opille jos mille kirkkoherralla on käyttöä; ”vahva realismi ja syvä inhimillisyys ovat kirkkoherran, papin ja kristityn elämänmuodon ydintä.”

Juuri tämän siitä saa, tämä ero siinä on ja tähän Kristuksen seuraaminen vie. Kristityn, papin ja kirkkoherran elämänmuoto ei välttämättä ole sen helpompi – koskaan ei voi olla varma, seuraako Kristusta ristille vai ristiltä – mutta väistämättä se on sitäkin todellisempi. Kun Kristuksen seuraajan maailma muuttuu Jumalaan nähden läpinäkyväksi ja lähimmäinen näkyväksi, elämästä väistyy mielettömyys, merkityksettömyys ja tarkoituksettomuus.

Riku, seuraa seurakuntinesi Kristusta eikä teidän tarvitse kysellä, missä olisi tie tai totuus tai elämä.