Armo ja ilo kukistavat pelon ja kaunan mennen tullen

Hyvät kristityt!

Harjavallan seurakunnan uusi kirkkoherra asetetaan virkaansa Hyvän paimenen sunnuntaina. Hyvä niin. Ei olisi niinkään mukavaa, jos tänään olisi pahan paimenen sunnuntai tai edes palkkapaimenen sunnuntai. Tässä jumalanpalveluksessa luetaan katkelma profeetta Hesekielin kirjasta. Sitä välittömästi edeltävät jakeet kuvaavat, kuinka viheliäisiä Israelin paimenet ovatkaan olleet. Se ei ole rattoisaa luettavaa eikä kuultavaa.

Harhaillaan ja ollaan hajallaan

Yksi jae (Hes. 34:6) kuitenkin kannattaa tänään sieltä poimia. Se ei niinkään kerro paimenesta kuin lampaista, tähän tapaan: ”Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.” Vaikka oman aikamme ihminen harvemmin samastuu lampaaseen, tämä kokemus itsessään on voimistumassa. Harhaillaan, ollaan hajallaan eikä kukaan kaipaa eikä etsi.

Niinpä, Tuomo, tulet Harjavallan kirkkoherran virkaan aikana, jota leimaa omalaatuinen levottomuus ja epämääräinen turvattomuuden tunne. Nyt ei olla toiveikkaita ja luottavaisia. Olo ei tunnu kepeältä eikä elämä huolettomalta. Kuka tahansa pystyy äkkiseltään luettelemaan useita epävarmuustekijöitä. Onko minulla ja läheisilläni työtä ja tulemmeko me toimeen? Uhkaako meitä jokin vaara – pysyykö rauha suomalaisessa yhteiskunnassa, Euroopassa ja maailmassa? Ovatko reiluus ja oikeudenmukaisuus väistymässä, onko omaneduntavoittelulle vastavoimaa? Miten päästä suojaan vihalta ja miten päästä rauhaan pelolta?

Kysymykset ovat painavia. Niiden painon voi tunnistaa omassa ruumiissaan, koska jokaista meistä kysyttää nyt jokin. Elämä on kyseenalaista. Se ei ole varmaa.

Tässä tilanteessa ei pitäisi jäädä yksin. Sellainen lammaskokemus, ettei ”kukaan kaipaa eikä etsi”, on jäytävä ja lamaannuttava. Yhtäältä näyttää siltä, ettei ole ketään, joka pystyisi vapauttamaan tai haluaisi vapauttaa tästä ahdistuksesta tai alakulosta. Toisaalta tuntuu myös siltä, että joutuu yksin ”harhailemaan pitkin vuoria”, yksin yrittämään ymmärtää, erikseen sopeutumaan ja itsekseen selviytymään.

Hae turvaan kaikkialta

Tuomo ja koko Harjavallan seurakunta, nyt tarvitaan kirkkoa! Hyvän eikä pahan paimenen sunnuntain profeettateksti kääntyy kuvaamaan toisenmoista todellisuutta (Hes. 34:12): ”Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.” Tämä voisi olla vain löysää puhetta, silkkaa suloista lohduttelua ja pehmeää retoriikkaa, mutta se ei ole. Juuri tätä varten on koko Kristuksen kirkko, Harjavallan seurakunta, kirkkoherra Tuomo ja muut työntekijät sekä kaikki seurakuntalaiset. On totta ja mahdollista, että voi elää turvassa kaikesta huolimatta.

Tänä vasta toisena sunnuntaina pääsiäisestä muistelen, miten aloitin pääsiäistervehdykseni hiippakunnalle: ”Pääsiäisen jälkeen kaikki näkyy uudessa valossa. Juuri siitäkin pääsiäisessä on kysymys, pysyvästä muutoksesta ja oikein näkemisestä.” Ja miten sen sitten päätin: ”Pääsiäisen jälkeen maailma, elämä ja ihmiset näyttäytyvät iankaikkisuuden näkökulmasta. Vääjäämättömästi ja aina.”

Tästä on kysymys, kun kirkkoherra saarnaa ja kun seurakunta toimii ja kun seurakuntalainen elää kristittynä. Maailma ja elämä tulevat tulkituksi, todellistetuksi ja koetuksi toisessa valossa – tai valossa ylipäätään eikä huolten varjostamana. Minulla on vahva luottamus siihen, että sinun ajatuksesi ja sanasi, Tuomo, kykenevät luotaamaan sitä todellisuuden pohjatonta ja jumalallista perustaa, johon jokainen aito kokemus tässä elämässä ankkurinsa heittää. Irralliset uskonnolliset korulauseet eivät vie mihinkään, vaan vain näännyttävät. Reaalipohjalla seisten voi avata omat ja toisten silmät näkemään, että hyvyys ja rakkaus ovat vahvempia kuin viha ja kuolema ja että armo ja ilo kukistavat pelon ja kaunan mennen tullen.

Ketään ei saa jättää

Harjavallassa ovat erityisen hyvyydennälkäisiä ne ihmiset, ne Jumalan lampaat, ne jumalanluomat, jotka aivan konkreettisesti ovat ”hajaantuneet joka puolelle maata” omasta maastaan ja kodistaan ja jotka ovat saaneet turvan vastaanottokeskuksesta. Hekin haastavat sinua, Tuomo, ja teitä, Harjavallan seurakuntalaiset, osoittamaan miten erilainen onkaan ylösnousemuksen jälkeinen maailma ja millaiseen elämään meidät onkaan vapautettu. Hesekiel ei tahdo pysyä nahoissaan, kun hän kuvaa ruohoisia maita, vehmaita niittyjä, vehreitä ketoja ja reheviä laidunmaita (34:13-14). Laatusanat ovat melkein loppuakseen, kun Jumalan lahjoja kuvataan.

Julista ja jaa niitä, Tuomo. Eläkää uuden luomisen todellisuudessa, te kaikki, älkää jättäkö ketään syrjään ja ottakaa kaikki Jumalan hyvyyden osallisuuteen. Luottakaa siihen, että syvimmiltään kaikki on jo hyvin.