Heimo Hietasen asettaminen kirkkoherran virkaan Porin Pihlavassa

Missä pelissä olenkaan mukana – jos olen?

Tuskin mikään muu päivä on siinä määrin täynnänsä helpotusta kuin ensimmäinen adventtisunnuntai. Se ei soi vain Hoosianna-hymnissä, vaan virsissä ylipäätään. Ahdistus on pudonnut pois ja jännittyneisyys on lauennut. Stressi on liuennut rentouteen ja toivottomuuden horisontissa on alkanut kajastaa valoa.
Ensimmäinen adventti on se kuva, mitä nyt tarvitaan – mitä me nyt tarvitsemme. Tässä ajassa kun ei ole helppoa elää. Tai suoremmin: tässä ajassa kun on vaikea elää. Vaikka viime vuosisadan varmaankin siteeratuin ajattelija Ludwig Wittgenstein elikin siis viime vuosisadalla ja vaikka hän kirjoittikin seuraavan jo vuonna 1937, lainaan häntä, koska menneellä viikolla tulin lukeneeksi juuri nämä omaan elämäntilanteeseemme hyvin osuvat rivit: ”Melkein vastaavasti kuin sanotaan, että vanhat fyysikot ovat yhtäkkiä huomanneet ymmärtävänsä liian vähän matematiikkaa pystyäkseen hallitsemaan fysiikkaa, voidaan sanoa, että nuoret ihmiset ovat nykyään yhtäkkiä tilanteessa, jossa normaali, hyvä ymmärrys ei enää riitä elämän omituisten vaatimusten edessä. Kaikesta on tullut niin mutkikasta, että sen hallitsemiseen vaadittaisiin poikkeuksellista ymmärrystä. Enää ei näet riitä, että osaa pelata peliä hyvin, vaan kysymys on yhä uudestaan: Pelataanko tätä peliä enää ollenkaan ja mikä on oikea peli?”
Moni tajuaa jotenkin ikään kuin nahan läpi, intuitiivisesti, mistä tässä puhutaan, mutta voihan sitä eritelläkin. Lehtiä lukiessa vaikuttaa vaikkapa siltä, että meidän olisi osattava ottaa kantaa Euroopan vakausmekanismeihin ja oltava niistä jotakin mieltä – tai huonosti käy. Meidän olisi pienennettävä hiilijalanjälkeämme, vaikkemme voi muuttaa kylmästä Pohjolasta minnekään, ehkemme edes merellisestä Pihlavasta. Mutta ellemme me tee mitään, mitä me emme varmaankaan voi tehdä, käy huonosti. Huoltosuhde huononee, kilpailukyky – joka aina on joko vaarantumassa tai vaarantunut eikä koskaan kunnossa – on tällä kertaa suorastaan heikentynyt. Mitä me sille teemme?
Kaikkea tätä ja paljoa muuta meidän odotetaan kantavan. Ikään kuin meistä olisi sen kantajiksi muutoin kuin siten, että me ahdistumme ja stressaannumme. Eikä tässä kaikki – muitakin jännittyneisyyden ja toivottomuuden lähteitä riittää riittämiin.
Niin tai näin, mielenmaisemaa uhkaa jonkinlainen yhtäaikainen umpeen kasvaminen ja autioituminen. Ei näe kauas, ei hahmota. Eikä kuule etäältäkään mitään rauhoittavaa ääntä, mitään lupaavaa tai toivoa antavaa. Jos tällaisena aikana kokee olevansa voimaton vähän kaiken – oman elämänsäkin – edessä, ei ihme. Jos elämisen mieltä, olemassaolon merkitystä ja olemisen tarkoitusta ei oikein edes tahdo kysyä, kun pelkää, ettei mitään ymmärrettävää eikä varsinkaan koettavaa vastausta saakaan, kummakos tuo.

Se, mitä kaikki haluavat, pohjautuu Jumala-uskoon

Tällaisena aikana vietettävänä ensimmäisenä adventtina sinut, Heimo, asetetaan Pihlavan seurakunnan kirkkoherranvirkaan. Hyvä, että juuri adventtina, koska juuri silloin on aistittavissa, millainen vaihtoehto kristillinen usko onkaan, mistä Kristus-uskossa olennaisesti on kysymys. Adventtina aukeaa, mikä on auttaakseen, kun ”normaali, hyvä ymmärrys ei enää riitä elämän omituisten vaatimusten edessä”.
Viimeaikaiset tutkimukset kertovat, mitä ihmiset kirkolta nyt odottavat. Maltilliseksi enemmistöksi kutsutun joukon ja aktiivisesti osallistuvien toivomuksissa on eroakin, mutta kolmesta asiasta kummatkin ovat yksimielisiä. Ensinnäkin heikompiosaisia tulee päättäväisesti auttaa ja puolustaa julkisessa keskustelussa. Toiseksi on otettava rohkeasti osaa julkiseen keskusteluun arvoista ja epäkohdista ja kolmanneksi on oltava näkösällä mediassa ja muutenkin elettävä nykyajan viestintätodellisuudessa.
Maltillinen enemmistö ja osallistuva vähemmistö ovat kuitenkin aika lailla eri mieltä siitä, pitäisikö kirkon uudistaa opetustaan, ja vain aktiivit painottavat, että pitäisi ”puhua rohkeasti Jumalasta”. Ei kuitenkaan tarvitse olla kummoinenkaan teologi – ja Pihlavan seurakunnan kirkkoherra ylittää reippaasti tässä vaadittavan suoritustason – solmiakseen langat yhteen. Erimielisyys on koko lailla näennäistä ja se taas, mitä kaikki yhdessä niin hartaasti haluavat, nimenomaan perustuu tämän vastakkaisuuden voittamiseen.
Kaikki siis pyytävät Pihlavan seurakuntaa ja sen kirkkoherraa: olkaa näkösällä ja tavoitettavissa, puhukaa arvoista ja puolustakaa tukea tarvitsevia. Tämä kaikki, kuten etenkin Heimo hyvin tietää, perustuu juuri siihen, mitä kristillinen usko on, mikä kirkon opetus on. Jos siinä jotakin on syytä uudistaa niin selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, kuvausta ja sanoitusta – ja totisesti syytä onkin.
Kaikki puhe kuitenkin vaikenee, kaikki arvot rispaantuvat ja kaikki auttaminen väkinäistyy, jos sen pohjana on vain yhteiskunnallinen organisaatio, vaikkakin nimeltänsä kirkko. On kuin onkin puhuttava rohkeasti Jumalasta. Se ei tarkoita Jumala-sanan tunkemista joka paikkaan, ei mitään Jumalalla huitelua. Se tarkoittaa luonnollista ja luontevaa häpeämättömyyttä sen suhteen, miksi olemmekaan mitä olemme (tai miksi kilvoittelemmekaan ollaksemme mitä haluamme olla). Mehän intoilemme arvoista, koska meillä on ainakin aavistusta armosta; mehän puolustamme tarvitsevia siksi, että koemme Jumalan vastanneen syvimpään tarpeeseemme elää mielekästä, merkityksellistä ja tarkoituksellista elämää; mehän olemme näkösällä ja vuorovaikutuksessa, koska Jumala itse on tullut meidän luoksemme Kristuksessa ja antautunut vapauttavaan dialogiin meidän kanssamme.
Ensimmäisenä adventtina kaiken tämän aistii, sen kummemmin selittelemättä. Autuaasti poisnukkuneen kirkon opettajan Anna-Maija Raittilan hengellisyydestä on sanottu, että ”se ei argumentoi, se kuvaa ja se soi”. Tänään on koettavissa tavallista suorempaan ja aistittavissa välittömämmin kuin yleensä – soiden ja kuvaten – että Kristus on aivan erityisesti Vapahtaja. Osoittakaa, Heimo ja Pihlavan seurakunta, tähän Vapauttajaan, joka pyyhkäisee sivuun toivottomuuden. Tähän, joka palauttaa olemisen mielen ja rentouden. Kuvatkaa, soittakaa ja todellistakaa häntä, joka vääntää poikki ahdistuksen vanteet ja mahdollistaa merkityksellisen elämän rakentamisen.