Puhe Vatikaanissa paavi Franciscukselle Henrikin päivänä

Teidän Pyhyytenne!

Olen kolminkertaisesti iloinen, että olemme tässä juuri nyt. Tänään on ensimmäisen piispamme pyhän Henrikin muistopäivä, me juhlimme tänä vuonna kotimaamme Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä ja muistamme 500 vuotta sitten toteutunutta reformaatiota. Iloni kolminkertaisuutta vahvistaa myös se, että me kolme piispaa voimme tehdä tällaisen matkan yhdessä, hyvässä ekumeenisessa yhteisymmärryksessä ja kristillisessä veljeydessä; tänä vuonna myös Suomen ekumeeninen neuvosto täyttää sata vuotta.

Vanhurskauttaminen oli reformaation suuri kiistakysymys. Kun me vihdoin 20 vuotta sitten julkaisimme Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta, me sen lopussa (43) totesimme: ”Konsensuksemme vanhurskauttamisopin perustotuuksista tulee ilmetä ja osoittaa merkityksensä kirkkojen opissa ja käytännössä.” Meidän puheemme ja elämämme on muututtava. Tätä parannusta me olemme kristittyinä ja kirkkoina halunneet tehdä.

Teidän Pyhyytenne! Viime lokakuussa Lundissa te vetositte meihin kaikkiin sanoessanne: ”’Anna meille ykseyden lahja, jotta maailma uskoisi laupeutesi voimaan.’ Tämä on se todistus, jota maailma odottaa meiltä.” Meidän on kasvettava läheisempään yhteyteen maailman elämän puolesta, ollaksemme uskollisia Kristukselle, joka meidät on maailmaan lähettänyt.

Dogmatiikan professorini Seppo. A. Teinonen toimi Luterilaisen Maailmanliiton tarkkailijana Vatikaanin toisessa konsiilissa ja vaikuttui syvästi kokemastaan. Vuonna 1973 hän piti Suomen ekumeenisessa neuvostossa alustuksen, jossa hän asetti konkreettisen tavoitteen: seitsemän vuotta teologista selvitystyötä ja viisi vuotta neuvotteluja, joiden jälkeen kirkollinen yhteys toteutettaisiin vuonna 1985. ”Mikäli näin menetellään, monet meistä ehtivät vielä omin silmin nähdä kirkollisen yhteyden toteutuneena omassa maassamme”, professori jatkoi.

Kirkollinen yhteys ei Suomessa toteutunut 1985, ja professori Teinonenkin kuoli 1995. Perinnöksi hän kuitenkin jätti sen, kuinka tärkeitä ovat konkreettinen tavoite ja aikataulu. Pitääkö maailman loputtomasti odottaa, että me voisimme yhdessä antaa paremman todistuksen Kristuksesta? Ehkä meidät onkin jo vallannut pyhä kärsimättömyys, kun me olemme yhdessä muotoilleet ekumeenisen imperatiivin (Vastakkainasettelusta yhteyteen, 241): ”Katolilaisten ja luterilaisten tulisi uudestaan sitoutua etsimään näkyvää ykseyttä ja työstämään yhdessä sitä, mitä tämä merkitsee konkreettisina askelina sekä pyrkimään yhä uudestaan tätä päämäärää kohti.”

Lapsenlapseni Ilona on nyt kuuden ja Julius kahdeksan vuoden vanha. Emmekö me voisi lähteä siitä, että he näkisivät omin silmin yhteyden toteutuneen omana elinaikanaan? Ja siitä, että he voisivat kokea tämän yhdessä Herran pöydässä?

Yhteinen todistus ja yhteys ovat meidän velvollisuutemme kaikkia maailman lapsia kohtaan. Ykseyden lahjaa tosiaankin tarvitaan, jotta maailma uskoisi Jumalan laupeuden voimaan. Sitä suuremman panoksen me pystymme antamaan myös uskontojen yhteisille rauhanpyrkimyksille, mitä paremmin meidän elämämme toteuttaa anteeksiantoa, rauhaa ja yhteyttä.

Teidän Pyhyytenne! Niin kuin jouluna totesitte, ”tuon lapsen … valta … on palvelemisen valtaa, joka perustaa maailmaan Jumalan valtakunnan, oikeudenmukaisuuden ja rauhan valtakunnan”. Kotimaamme Suomi ei ole Jumalan valtakunta, mutta Jumalan huolenpidon ja laupeuden vuoksi Suomen lasten ei tarvitse pelätä sortoa eikä sotaa.

Reformaattori Martin Luther korosti jatkuvasti, että hyvä on jakamista varten ja että lähimmäisen tarve on Jumalan laki. Kun Suomi nyt täyttää itsenäisenä valtiona 100 vuotta, Julius ja Ilona tahtovat antaa teille lahjaksi sata rauhankyyhkyä. Rauhankyyhkyillä tuetaan Teidän Pyhyytenne nimissä kirkkomme ulkomaanavun rauhantyötä Syyriassa.

Uskonnollisilla johtajilla on iso vastuu aikamme konfliktien ratkaisussa. Suomen kirkko on ottanut tästä vastuuta perustamalla YK:n kanssa uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston. Toivomme voivamme tehdä yhteistyötä Syyrian, Etelä-Sudanin, Keski-Afrikan tasavallan ja monien muiden konfliktien konkreettisessa ratkaisussa.

Me uskomme Jumalaan, joka halusi kohdata meidät avuttomana lapsena ja jättäytyi meidän huolenpitomme varaan. Me uskomme Kristukseen, joka lupasi Jumalan valtakunnan niille, jotka ottavat sen vastaan niin kuin lapset. Mikä onkaan parempi yhteinen todistus koko maailmalle kuin että me yhdessä asetamme etusijalle lasten hyvän.

Suomen lapset tahtovat maailman lapsille sitä, mitä meillä on: turvallisuutta ja rauhaa.

 

Paavi Franciskuksen vastauspuheen voi lukea täältä.