Keski-Porin seurakunnan kirkkoherran Heimo Hietasen asettaminen virkaansa 24.1.2021

Hyvät kristityt!

Kysymys on rakkaudesta. Siihen nähden, että näin todellakin on, me puhumme rakkaudesta kummallisen niukasti ja me ajattelemme sitä oudon vähän. Ehkä me myös toteutamme sitä tarpeettoman pidättyväisesti – ehkä me olemme kaiken kaikkiaan näin hillittyjä siksi, ettemme me eläkään rakkaudessa siinä määrin ja niin syvällä kuin Kristuksen seuraajalle olisi omiaan?

Sen taju, että kysymys on rakkaudesta, on aivan olennainen. Kirkon paikka oli suomalaisessa yhteiskunnassa vielä aika äsken niin itsestään selvä ja niin itsestään selvästi luovuttamaton, että saattoi myös olla kysymättä, mistä seurakunnassa ja sen työssä ja olemisessa onkaan kysymys. Eiköhän sellaisessa elämänmuodossa myös (tai jopa nimenomaan) rakkaus kuitenkin juossut punaisena lankana läpi kaiken, mutta usein näkymättömänä, tiedostamattomana ja – tämän myötä – myös sanoittamattomana.

Olet, Heimo, jo hyvän aikaa hoitanut Keski-Porin kirkkoherran virkaa, joka on haastanut sinua, työyhteisöäsi ja seurakunnan luottamushenkilöitä kysymään, mikä nyt ja tulevaisuudessa on olennaista. Viime vuoden maaliskuussa ehdimme piispantarkastuksen myötä yhdessä sitä pohtia: niin kuin lausunnossani kirjotinkin, ”tarkastuksen painopiste oli ennemminkin hyvän tulevaisuuden rakentamisessa kuin jo tehdyissä toimenpiteissä”.

Ehtimisestä voi tosiaankin puhua, koska aivan piispantarkastuksen loppumetreillä astuivat voimaan ne koronarajoitukset, jotka myös nyt meitä koettelevat. Toisaalta juuri nekin haastavat meitä tarkentamaan siihen, mikä on olennaista. Mikä on olennaista silloin, kun totutut työtavat estetään ja niiden edellytykset katoavat, kun työkalut viedään käsistä? Silloin on mahdollista kirkastaa sitä, mihin kaikki työ ja tekeminen tähtää ja juuri silloin mahdollista nähdä kirkkaasti olemassaolonsa syy.

Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta – tämä Raymond Carverin novellikokoelman otsikko on kulutettu toistamalla melkein loppuun. Mutta niin kuin aina, kuluneisuus kertoo siitä, että toistamisen tarvetta on ollut. Jos – tai siis kun – kysymys on rakkaudesta, ei riitä, että sanaa vain ahkerasti helisytetään, vaan jotenkin sen välittämään todellisuuteen pitäisi myös päästä kiinni. Meidän on väitetty olevan ”sanan kirkko”, ja juuri siksi juuri meidän on varottava huitomasta sanoilla ja pyrittävä hellittämättä puhumaan asiaa.

Kun käytetään sanaa ’rakkaus’, kun puhutaan rakkaudesta, näistä kolmesta on kysymys. Ensiksikin halutaan tahtoa hyvää sille, mitä (tai jota) rakastetaan. Toiseksi kaivataan yhteyttä rakkauden kohteen kanssa. Ja kolmanneksi (myös ensimmäisen ja toisen summana) koetaan rakastetun kipu omassa ruumiissa ja pidetään sitä asianmukaisena – sen asian mukaisena, jonka nimi on rakkaus.

Kun Keski-Porin seurakunta elää, on ja tekee työtään porilaisten keskellä, tuosta kaikesta on kysymys, koska rakkaudesta siis on kysymys. Sinä, Heimo, johdat sellaista yhteisöä ja työyhteisöä, joka itse kaipaa elämää rakkaudessa ja jonka elinehto ja olemassaolon syy on rakkauden jakaminen ja välittäminen. Oli puhe sitten meidän omista tarpeistamme, seurakunnan työstä, kaikkien ihmisten ikävästä ylipäätään tai Jumalan intohimosta luomaansa maailmaa ja ihmiskuntaa kohtaan, noista kolmesta ei pääse eroon. Aina on kysymys hyvän tahtomisesta ja jakamisesta. Aina on kysymys yhteisyydestä, yhteenkuuluvuudesta ja yksinäisyyden voittamisesta. Ja aina on kysymys siitä Jumalasta, joka hyvyyden ja yhteyden tähden otti kokeakseen ja kärsiäkseen ihmisten kivun.

Kirkkoherra Heimo ja koko Keski-Porin seurakunta! Kirkkomme ja sen seurakunnat elävät toiminnallisen, taloudellisen ja kulttuurisen murroksen aikaa. Kaiken lisäksi kulkutauti on pitkään sanellut ja vieläkin sanelee meille ehtojaan. Noiden realiteettien reuna on pikemminkin kova kuin lempeä, mutta olen vahvasti vakuuttunut siitä, että tulevaisuuden toivolla on luja pohja. Kun tästä pohjasta on kysymys, kysymys on rakkaudesta. Ja kun rakkaudesta on kysymys, kysymys on jostakin ja ennen muuta Jostakusta, joka ei meitä jätä, vaan jossa me elämme, liikumme ja olemme niin tänään kuin huomennakin. Ja kaikkina huomisina.