Laitilan kirkkoherra Petri Laitisen virkaanasettaminen

Robotillekin voi opettaa olennaisuuksia

Palasin eilen Wittenbergistä. Merkkivuoden kunniaksi kaupungin vanhassa keskustassa oli toinen toistaan kiinnostavampia näyttelyitä, jotka tekivät ymmärrettäväksi, kuinka mullistava käänne reformaatio olikaan. Jatkumoa ei kuitenkaan tarkasteltu vain taaksepäin. Keskusta-aluetta ympäröivissä puistoissa ja ympäröivillä aukioilla oli eri tavoin toteutettuja installaatiota niistä teemoista ja siitä todellisuudesta, jonka me kohtaamme nyt ja vasta.

Siellä tapasin robotin, joka tarjoutui siunaamaan minut, ja minähän tietenkin suostuin. Siunausvaihtoehdon voi valita tarpeensa ja mielihalunsa mukaan – siunaus saattoi keskittyä rohkaisuun, uudistumiseen tai varjelukseen tai olla ylipäätään perinteinen. Kokemus oli sikälikin kiinnostava, että vaikka vastapäätä olikin kone, yhtä kaikki syntyi kokemus, että joku välittää. Joku oli olettanut, että ihminen kaipaa siunausta, ja halusi jakaa sitä, vaikkapa hieman ihmistä muistuttavan masiinan kautta.

Tätä sopii miettiä, kun Laitilan seurakunnan uusi kirkkoherra Petri Laitinen tänään asetetaan virkaansa. Tässä on mietittävää sekä kirkkoherralle itselleen että seurakunnalle: Mitä onkaan olennaista välittää ja jakaa, ja miten se tehdään? Missä ihminen on korvaamaton? Millaisessa maailmassa ja Laitilassa meidän tulee sanoittaa, kuvata ja – ennen muuta – todellistaa kristillistä Jumala-uskoa?

Robotin ohjauspaneelin vaihtoehdot osuvat olennaiseen. Me tarvitsemme rohkaisua ja voimaa, uudistumista ja mielenmuutosta, varjelusta ja osallisuutta – eivätkä nämä suinkaan ole jotakin muuta kuin kristillinen perintö ja ikiaikainen uskonsisältö. Ajat ja paikat vaihtuvat, ja evankeliumi avautuu eri tavoin ja eri kulmasta. Aina on kuitenkin kysymys siitä, että Jumala kutsuu meidät täyteen elämään ja juuri siksi Jeesuksen seuraan ja Kristuksen seuraamiseen.

 

Rakkaudessa elämiseen kutsuu koettu hyvyys

Tätä vuorovaikutusta ja tätä yhteyttä ei voi korvata eikä koneellistaa. The Economist analysoi pari vuotta sitten työn muuttumista ja liitti analyysinä yhteyteen listan ammateista, jotka parhaiten säilyvät ja jotka taas tulevat katoamaan. Kaikkein itsestään selvimmin loppuvat puhelinmyyjät, mutta melkeinpä varmimmin pysyvät ne, joiden työ liittyy hengellisyyteen. Tämä tietenkin edellyttää, ettei työtä tehdä sillä tavalla kuin (sinänsä kunniallinen) puhelinmyyntityö usein koetaan: omaa sanottavaa vyöryttäen ja valmiita muotoiluja toistaen, toisen tarpeita kuulematta ja häntä ylipäätäänkään kuuntelematta. Ikään kuin konemaisesti.

Laitilan seurakunta on kutsunut sinut, Petri, johtamaan sellaista työtä, jolla on tulevaisuus. Kun ihminen kokee, että hän kristittyjen yhteisössä tulee kuulluksi ja nähdyksi oikein, hänessä vahvistuu myös taju siitä, miten Jumala meihin suhtautuu. Joka otetaan vastaan sellaisenaan, parantelua vaatimatta, ei pääse vain ihmisten keskinäiseen yhteyteen – suunnattomaan arvokkaaseen sinänsä. Hän myös kokee, kuinka huikaisevaa onkaan kelpaaminen sellaisenaan jopa Jumalalle, siis uskonvanhurskaus. Sellaiset kokemukset tuovat elämään mielen ja merkityksen. Ne antavat rohkeutta elää. Sellaisista kokemuksista aukeaa tie taivasta myöten.

On kaikkea muuta kuin itsestään selvää, että kristillinen seurakunta tai kirkko pystyy tämän tien auki pitämään. Reformaation ydinalueella, Wittenbergin evankelisessa kirkkopiirissä, on kyllä 126 kirkkoa, mutta vain 25.000 jäsentä. Epäsuhta kertoo, etteivät uskonnottoman yhteiskunnan kasvatit itäisessä Saksassa edelleenkään ole saaneet kiinni siitä, miksi uskoa Jumalaan ja miten seurata Kristusta. Heille ei ole välittynyt Jumalan läsnäolon kokemusta, he eivät ole tavoittaneet, että me elämme rakkaudessa.

Kokemusta kaikkea ympäröivästä ja kaikkea kannattelevasta hyvyydestä ei parhaitenkaan ohjelmoitu robotti voi tuottaa – siitäkään huolimatta, että kristilliseen perintöön nojaavaa rohkaisua tai uudistumisen ja osallisuuden siemeniä voi jotenkin jaella myös mekaanisesti. Sellaista kokemusta ei voi myöskään yksin tuottaa asianmukaisimminkaan tehtäväänsä asetettu ja siunattu kirkkoherra – siitäkään huolimatta, että juuri hänet on töihin ja työtä johtamaan kutsuttu. Vastuu on yhteinen, koko seurakunnan ja kaiken kristikansan: me kaikki yhdessä joko alleviivaamme tai yliviivaamme Jumala-uskon ja Kristuksen seuraamisen merkityksen.