Kiinnitä sydämemme nimeesi

Luuk. 2: 21

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Jeesuksen nimi on ohjelmanjulistus

Marialla ei juuri ollut vaihtoehtoa nimen suhteen. Niin kuin Luukas evankeliumissaan aiemmin (1:30) on kertonut, enkeli Gabriel totesi aika yksikantaan ja kuivakkaasti, että ”sinä annat hänelle nimeksi Jeesus”. Joosefilta ei näemmä kysytty mitään: hän oli reunalla ja syrjässä, kaiketi ennakoimassa miehen roolia meikäläisessä luterilaisuudessa.

Toisenmoinen on valintatilanne tästä päivästä alkaen. Suomessa astuu voimaan uusi nimilaki. Sen aiheuttamista muutoksista Väestörekisterikeskus kertoo kotisivuillaan näin: ”Etunimeksi voi valita myös sellaisen nimen, joka ei vastaa perinteistä kotimaista nimikäytäntöä, mutta joka on kuitenkin vakiintuneesti Suomessa käytössä. Nimi voi olla vaikkapa tyypillisesti Suomessa toisella sukupuolella käytössä oleva nimi, mutta jota on jo nyt jonkin verran myös toisella sukupuolella ja se tulee nyt suoraan uuden lain mukaan sallituksi. Esimerkiksi Maria, jota on miehillä nykyään toisena nimenä jonkin verran, esim. Jesus Maria.”

Yhdistelmä Jesus Maria tulee espanjankielisestä ja katolisesta maailmasta. Poikalapsi on saanut parasta, mitä on voitu tarjota: sekä Vapahtajan itsensä että hänen lempeän äitinsä nimet. Aikamoinen kulttuurinen kuilu on yhtä kaikki ylitettävä, ennen kuin kuka tahansa suomalainen haluaa lapsensa ristittävän Jeesukseksi ja Mariaksi. Meillä Jeesuksen nimen turviin hakeutuminen on ollut toisenlaista. Nimenomaan uunnavuonna siihen on keskitytty, mikä näkyy varsinkin uudenvuoden virsissä. Esimerkiksi näin (39:4): ”Kun jälleen aloitamme me uuden vuotemme, nöyrästi tunnustamme sinua, Herramme. Aikamme pakenee, kiinnitä sydämemme nimeesi, Jeesuksemme, valppaiksi meidät tee.”

Toisin kuin Luukkaan evankeliumissa enkeli Gabriel antaa Matteuksen evankeliumissa (1:21) perustelun sille, miksi ”sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus”; tässä tapauksessa tuo ”sinä” on muuten Joosef – miehelläkin voi siis olla perheessä ja uskonharjoituksessa oma tilansa. Gabrielin mukaan nimen tulee olla Jeesus, ”sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä”. Nimi Jeesus kun on sama kuin Joosua tai Hoosea ja tarkoittaa ”Herra pelastaa” tai ”Jahve vapauttaa”. Kieltämättä hyvinkin sopiva nimi, kun me tiedämme, mitä aikanaan tuli tapahtumaan. Nomen est omen, nimi on enne – tai jopa suoranainen ohjelmanjulistus.

Kanssakäyminen tekee Jeesuksesta nimeltä tutun

Kun uuteen vuoteen käydään Jeesuksen nimessä, kärki ei kuitenkaan ole siinä, että me aina vuodenvaihteessa kokoontuisimme ihastelemaan, kuinka osuva nimi Vapahtajallemme onkaan valittu. Kun uuteen vuoteen käydään Jeesuksen nimessä, tulevaisuuteen suunnataan Jeesuksen nimissä. Nimi kertoo, keitä me olemme: jeesuslaisia, Jeesuksen joukkoon kuuluvia. Kysymys on meidän identiteetistämme ja tavastamme olla olemassa. Jeesuksen ammattinimike Messias on kreikkalaistuneessa muodossa Kristus muodostunut melkeinpä hänen toiseksi etunimekseen. Ja sen myötä me voimme ilmaista itseymmäryksemme ja elämänmuotomme myös siten, että me olemme kristittyjä, Kristuksen seuraajia.

Vaikka nimen Jeesus merkitys onkin osuva ja vaikka sana Kristus itse asiassa tarkoittaakin Messiasta, Voideltua, tähän nimeen tai näihin nimiin me liittyisimme, vaikka ne eivät tarkoittaisikaan mitään sen kummempaa. Kun uudenvuoden virressä (42:1) veisataan, että ”on Jeesus-nimi ihanin sielulle uskovalle”, ei siinä muistella Jeesus-nimen heprealaista merkitystä. Nimi on ihana ja kallis ja aivan erityinen sen vuoksi, miten sen kantajaan on liitytty ja mitä hänen kanssaan on elämässä koettu. Tuttu virsihän jatkaa (42:2): ”Se rohkaisee ja puhdistaa ja hoitaa särkyneitä. Se uupuneita vahvistaa ja ruokkii nääntyneitä.” Ei niinkään se nimi Jeesus kuin se Jeesus itse.

Kenen tahansa nimi on alkujaan pelkkä kirjainkasauma. Se ei kerro ihmisestä mitään tai korkeintaan vähän eikä ainakaan kaikkein varsinaisinta. Vasta kokemuksen ja kanssakäymisen myötä jonkun ihmisen nimi tulee tärkeäksi, miellyttäväksi tai kauniiksi – ja tietenkin myös kääntäen: mikään nimi ei ketään miestä pahentaisi, ellei mies nimeä. Kun nimestä tulee merkittävä, se ei johdu sen kirjainmerkityksestä, vaan nimen kantajasta ja hänen merkityksestään. Silloin hänet ”tuntee nimeltä”. Ja kukapa merkitsisi maailmanhistorialle, kristikunnalle, kirkolle, seurakunnalle ja kristitylle enemmän kuin Jeesus Kristus.

Martinkosken mielteistä ei vielä tiedä

Tämän messun myötä aloittaa työnsä uusi Martinkosken seurakunta. Sen nimistä seurakuntaa ei ennen ole ollut: tässä vaiheessa ’Martinkoski’ on niin kuin ihmisen nimi alkujaan, kirjainkasauma. Myös siihen pätee sama kuin aiemmin tuntemattoman ihmisen nimeen: vasta kokemuksen ja kanssakäymisen myötä nimi voi tulla tärkeäksi, miellyttäväksi tai kauniiksi. Vasta ajan mittaan siihen ruvetaan viittaamaan, kun kerrotaan, keitä me olemme, mikä on meidän identiteettimme ja mihin me kuulumme. Ajan myötä Martinkosken nimeen liittyy yhä useampia sivusävyjä ja mielteitä, jotka kertovat tämän seurakunnan ja siihen kuuluvien ihmisten elämäntodellisuudesta.

Niin uusi kuin Martinkoski onkin, niin vanhalta perustalta se ponnistaa. Niin kirjoittamaton lehti kuin Martinkosken seurakunta onkin, niin paljon on kirjoitettu, puhuttu ja kirjoihin viety Marttilassa ja Koskella. Vuosisatojen työ ja satojen vuosien rukoukset eivät ole valuneet hukkaan. Viikosta viikkoon ja vuodesta vuoteen jatkunut Jumalan sanan harjoitus ja Herran pöytään polvistuminen ovat kantaneet hedelmää – usein näkymättömästi, muttei sen vähemmän todellisesti. Ei sille mitään voi, että Jumalan kasvojen etsiminen – tai eräänlainen Jeesuksen kyljen kiehnaaminen – muuttaa meitä. Vaikkemme me ole tämän kummempia, millaisia me olisimmekaan, ellei meillä olisi mitään tietoa Jeesuksesta? Jos se nimi olisi meille ihan outo?

Sama tuli joskus mieleen eräälle viime vuosisadan merkittävimmistä filosofeista. Ludwig Wittgenstein pysähtyi kummastelemaan ”Mikä tunne meillä olisi, ellemme olisi kuulleet Kristuksesta? Olisiko meillä pimeyden ja turvattomuuden tunne?” Jatkokysymys on samalla myös vastaus: ”Onko niin, että meillä ei ole tätä tunnetta samassa mielessä kuin lapsella, kun se tietää, että joku on sen kanssa samassa huoneessa?”

On, näin on. Kiitos Koski Tl :n ja Marttilan seurakuntien. Ne ovat karkottaneet Ne ovat pitäneet yllä toivoa ja luottamusta ja sen myötä tuottaneet keskinäistä huolenpitoa ja myötäelämistä.

Martinkosken odotetaan ruokkivan toivoa Jeesuksen nimissä

Nyt on Martinkosken aika. Toisaalta se jatkaa siitä, mihin Koski Tl ja Marttila päätyivät – ei siis siitä, mihin ne päättyivät: Martinkoski jatkaa puolipisteen eikä pisteen jälkeen. Toisaalta Martinkoski on kuin onkin kirjoittamaton lehti ja merkityksiään vielä hakeva kirjainyhdistelmä. Sen edessä on uusi aika, jota on vasta eletty muutamia tunteja. Se avautuu kohti tulevaisuutta, jota ei ole ennalta määrätty ja joka ei ole vain entisen jatkoa uudella nimellä. Martinkoskea kaivataan siksi, että me tarvitsemme toivoa. Ellei Martinkosken nimestä suorastaan ’toivon’ synonyymiä tulekaan, sen kyllä soisi, että ihmisten mielessä sen nimi kuitenkin soisi toivoa.

Nyt, kun on Martinkosken aika, aika on myös epävarmuuden ja hämmennyksen. Turha kerrata niitä syitä ja tekijöitä, jotka ovat saaneet maailman tuntumaan epävakaalta ja elämän maistumaan oudolta. Moni äskeinen itsestäänselvyys on kuitenkin äkkiä kyseenalaistunut ja moni hyvä kehityskulku juuttunut. Niin harvinaislaatuinen turvallinen saareke kuin Suomi tässä maailmassa onkin, ilmassa väreilee kuitenkin tuntu siitä, että olemme aikakausien rajalla. Ehkä se, missä olemme osanneet elää ja mikä tuntui pysyvältä saavutukselta, onkin siinä määrin hapertumassa ja rispaantumassa, ettei sen varaan enää voi laskea?

Jos näin on, silloinkin – ja juuri silloin – on Martinkosken aika. Kun Martinkoski aloittaa uunnavuonna, se aloittaa Jeesuksen nimessä ja nimissä. Lainasin jo aiemmin uuden vuoden virttä 39: ”Kun jälleen aloitamme me uuden vuotemme, nöyrästi tunnustamme sinua, Herramme. Aikamme pakenee, kiinnitä sydämemme nimeesi, Jeesuksemme, valppaiksi meidät tee.” Aikamme saattaa paeta, hajota, tummua tai jopa alkaa haista, mutta sen vastapainoksi me valpastumme, nostamme päämme, kuulostelemme ja toimimme.

Tätä tarkoittaa Jeesuksen nimessä ja nimissä eläminen. Jeesuksen nimessä ja nimissä eläminen on sitä, ettei väistä tätä aikaa, vaan on itseään säästämättä täysin realistinen. Ja yhtä aikaa tämän kanssa häikäilemättä täynnä toivoa. Toivo on luottamusta siihen, että tulevaisuus on Jumalan. Juuri siksi Jeesuksen nimi kaikuu niin toisenlaisena kuin mikään muu, että hänessä me olemme oppineet nimeltä tuntemaan edelläkävijän sortumisesta, tappiosta ja toivottomuudesta toivoon.

Tämän Jeesuksen nimessä ja nimissä Martinkosken seurakunta alkaa rakentaa, ruokkia ja pitää yllä toivoa. ”Mikä tunne meillä olisi, ellei meillä olisi Martinkosken seurakuntaa? Olisiko meillä pimeyden ja toivottomuuden tunne? Onko niin, että meillä ei ole tätä tunnetta, kun me tiedämme, että Jeesus Kristus on meidän kanssamme?”