Kappalainen Ritva Szarekin virkaanasettamispuhe Metsämaan kirkossa

Vieraaksi muuttuvat kotikulmat on opittava tuntemaan – vieraina

’Se, mikä on omaa, täytyy oppia tuntemaan aivan kuin se, mikä on vierasta.’ Tämä lainaus ei ole Raamatusta, vaan Friedrich Hölderliniltä. Ne, jotka tuon parisataa vuotta sitten vaikuttaneen kirjoittajan ylipäätään muistavat, muistavat hänet runoilijana. Tänään häntä on kuitenkin kiinnostavaa lainata luterilaisena pappina ja teologina, joka hän niin ikään oli.

Tietenkin Hölderliniltä voi kysyä ja saattaa tehdä mielikin kysyä: ’Miten niin ’täytyy’? Ja mistä puhutaan, kun puhutaan ’omasta’ ja ’vieraasta’?’ Minusta silloin puhutaan koko elämänympäristöstä ja se täytyy oppia tuntemaan kuin vieraana Herran tähden, Jumalan tähden. Ja koko elämän mielekkyyden, merkityksellisyyden ja tarkoituksellisuuden tähden.

Erityisen olennaista oman ja vieraan, tutun ja oudonoloisen ymmärrys on näinä aikoina, joita viime aikoina olemme eläneet ja lähiaikoina tulemme edelleen elämään. Vähän kaiken mittakaava kasvaa ja uhkaa samalla mennä yli käsityskyvyn, luistaa käsistä. Yhden jos toisenkin muutoksen ja asiantilan perusteluksi tarjotaan jotakin, jota nimitetään globalisaatioksi, kankeasti mutta kuvaavasti suomalaistettuna maapalloistumiseksi. Tai sitten kysymys on Euroopan unionin direktiivistä, jonka mukaiseksi toiminta, työ ja oleminen tulee yhdenmukaistaa tai ainakin virtaviivaistaa. Ja vaikkei mentäisi näinkään suuriin kokonaisuuksiin, kuntakokoa on katsottu välttämättömäksi kasvattaa – ja seurakuntakokoa siinä ohessa. Kun aika tarkasti 13 vuotta sitten tulin töihin Turun tuomiokapituliin, arkkihiippakunnassa oli 95 seurakuntaa. Sitten Metsämaa liitettiin Loimaaseen ja määrä väheni 94:än; nyt niitä on 61.

 

Muuttuneessa maailmassa voi hyvinkin elää

Tällaiseen maailmaan ja tällaiseen seurakuntaan sinut, Ritva, nyt ollaan kappalaisen virkaan asettamassa. Tällaiseen elämänyhteyteen, jossa alkaa olla aika vaikea hahmottaa, onko oma enää omaa vai onko se muuttunut vieraaksi.  Ja saatesanoiksi saat jonkun iät ajat sitten eläneen saksalaispastorin viisauden, joka tuntuu vain lisäävän hämmennystä ja eksyneisyyttä: ’Se, mikä on omaa, täytyy oppia tuntemaan aivan kuin se, mikä on vierasta.’ Hölderlin oli kuitenkin viisas – vaikkei totisesti aavistanutkaan, että häntä aikoinaan Metsämaan kirkossa lainattaisiinkaan…

Jokainen, joka asuu ja elää vähänkin pitempään ulkomailla, huomaa alkavansa nähdä kotimaansa ja lähtökohtansa vieraan silmin: hän oppii kuin oppiikin tuntemaan sen, mikä on omaa, aivan kuin sen, mikä on vierasta. Valinnanvaraa ei ole, näin tapahtuu väistämättä. Ja kun näin väistämättä tapahtuu, huomaa kaksi asiaa. Ensiksikin sen, että sen kestää. Ja toiseksi sen, ettei ole kysymys vain kestämisestä, vaan myös elämän horisontin laajenemisesta, mielelle ja sielulle annetusta lahjasta. Tässä maailmassa sekä voi elää että voi jopa hyvinkin elää.

Loimaan seurakunta ja Metsämaan kappeliseurakunta on saanut kappalaiseksi papin, joka omissa nahoissaan on pikemminkin ensimmäisten kuin viimeisten joukossa kokenut, miten tulla toimeen globalisoituvassa maailmassa, yhdentyvässä Euroopassa ja mikseipä myös muuttuvassa seurakuntarakenteessa.  Ottakaa hänet vastaan sellaisena kuin hän on: yhtenä teistä, samojen kotiseutujen ihmisenä, samaan mielenmaisemaan kasvaneena. Ja sellaisena kuin hän myös on: sellaisena, joka muidenkin avuksi ja neuvoksi on oppinut tuntemaan tämän omansa aivan kuin sen, mikä on vierasta.

 

Kristityn elämänusko ei rakennu pysyvyyden varaan

Papille jos kelle sopii olla oman ja vieraan, tutun ja oudonoloisen välillä, niin ikkunana kuin ovenakin – siis kurkistusaukkona kuin kulkureittinäkin. Sanoin aikaisemmin, että meidän on oppiminen tuntemaan omamme aivan kuin se, mikä on vierasta, nimenomaan Jumalan tähden ja Herran tähden. Niin paljon helpompaa kuin se olisikin, Jumala ei juuri jätä kansaansa silleen, vaan kutsuu sen yhä uudestaan liikkeelle. Vanhan testamentin vaeltavaa Jumalan kansaa vastaavat Uudessa testamentissa Jeesuksen ensimmäiset, kuljeskelevat seuraajat ja sittemmin tunnetun maailman ääriä tavoittelevat apostolit.

Kysymys ei silti ollut ensisijaisesti maantieteestä, liikkeellä olosta maailmankartalla. Pikemminkin ja itse asiassa nimenomaan kysymys oli mielenkartasta ja sielun kotipaikasta. Vaikka jokainen kristitty elää jossakin paikassa, ajassa ja tilassa, hän ei ole niihin sidottu. Vaikka jokaisella kristityllä on kotiseutunsa ja perhe- ja ystävyyssuhteensa, häntä tukee ja vahvistaa koko ajan myös Jumalan valtakunnan kansalaisuus ja Jumalan perheväen yhteys. Vaikka kristitty onkin maailmassa, hän ei ole maailmasta: hänen toivonsa ja elämänuskonsa ei rakennu sen varaan, millaista pysyvyyttä tai millaisia siirtoja kansainvälinen politiikka tai suomalainen yhteiskunta tarjoaa, vaan kohoaa siivilleen ja nousee ylemmäs.

Hyvät kristityt, koolle tullut seurakunta! Kun elämän mielekkyys, merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus tuntuvat uhanalaisilta, muistakaa, että teidät on kutsuttu tuntemaan se mikä on omaa – tämä meidän tällainen elämämme täällä – aivan kuin se, mikä on vierasta – näkemään se Jumalan kansan vaelluksena. Julista sinä, Ritva, tätä kodikkuutta antavaa vierautta, tätä levon antavaa liikettä, tätä sijoilleen rauhoittavaa toisaalle kuulumista – tee se Herran tähden. Elämänkokemuksesi läpi, uskosi, toivosi ja rakkautesi lämmöllä ja itse Jumalan antamalla epäröimättömyydellä, innostuksella ja ilolla.