Saarna Merimaskun piispantarkastuksessa 19. sunnuntaina helluntaista

Mark. 12: 28-34

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”

Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”

 

Tiukat kysymykset

Kävimme piispantarkastuksen alkajaisiksi koulussa. Kirkkoherra arvuutteli päivänavauksen aluksi, mihin paperiarkin toiseen puoleen piirretyt numerot 1-3 ja 4-10 voisivat liittyä. Merimaskun lapsille tehtävä oli ihan helppo: ainakin olosuhteet huomioon ottaen – kun kirkkoherra kerran kysyy – kymmenen käskyähän nuo ovat.

Vähemmän käsiä kuitenkin nousi, kun piti ottaa kantaa siihen, miksi lukuja ei ollut jaettu kahtia viiteen ja viiteen, vaan kolmeen ja loppuihin seitsemään. Ensimmäinen vastaus oli, että ensimmäisessä taulussa on kolme tärkeintä. Takarivistä kuitenkin vielä viitattiin ja tiedettiin, että kolme koskee suhdetta Jumalaan ja seitsemän muuta suhdetta toisiin ihmisiin.

Jeesus olisi varmasti pitänyt kumpaakin vastausta oikeana. Hänhän siis totesi: ”Tärkein on tämä: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Markuksen tallentamassa evankeliumissa, siinä jonka kuulimme juuri äsken, hän sitoo käskyt yhteen yhdeksi ja samaksi: ”Näitä suurempaa käskyä ei ole.” Matteuksen mukaan (22:39) käsky rakastaa lähimmäistä taas on ”toinen yhtä tärkeä”. Niin tai näin, kolme ja seitsemän ovat yksi kokonaisuus. Jumala-suhdetta ja suhtautumista toisiin luojanluomiin ei voi erottaa toistaan.

Jeesus ei siis alkanut eritellä kymmentä käskyä, vaan vastasi toisin. Samalla tavalla kirkkoherra käänsi paperiarkkinsa ja näytti sen toisen puolen. Siellä oli kaksi sydäntä, joista toiseen oli kirjoitettu ’Jumala’ ja toiseen ’ihminen’. Kun laintauluissa enimmäkseen kielletään ja aloitetaan sanalla ’älä’, Jeesus puolestaan kehottaa ja aloittaa sanalla ’rakasta’. Rakasta Jumalaasi koko sydämestäsi ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Päivänavaus ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaikka olikin varmaan saavuttanut huippukohtansa. Seuraavaksi oppilaat haastattelivat piispaa; kysymyksessä oli siis piispan tarkastus, siinä mielessä, että piispa olekaan se, joka tarkastaa, vaan se, joka tarkastetaan. Aluksi oppilaat päästivät minut helpolla: alkulämmittelynä kysyttiin, minkä ikäinen olen, kauanko olen ollut tässä virassa, miten piispaksi tullaan ja sen sellaista. Mutta sitten iskettiin suoraan asiaan: ”Minkä takia Jumala on luonut sellaisen maailman, jossa on sairautta? Miksi Jumala on luonut ihmisen? Mikä on elämän tarkoitus?” Jo peruskouluikäistä – ainakin Merimaskussa – vaivaavat samat kysymykset, joita ihmiset ovat kysyneet jotakuinkin aina ja kaikkialla.

 

Kärsivän lohdutus

Mitä vastata – lyhyesti semminkin ja siten, että vastaus aivan aikuisten oikeasti vastaa lapselle ja nuorelle? Kovin yksinkertaista tai twiitin mittaista vastausta ei ole: muistan aloittaneeni sanomalla, että jos kysymykseen kärsimyksen ongelmasta (siitä, mihin sairauskin liittyy) olisi jokin simppeli vastaus, me tietäisimme kaikki sen jo emmekä enää kysyisi. Pitempään asiaa olin kyllä mietiskellyt tuomiokirkossa piinaviikolla 2014 pitämässäni piispanluennossa, mutta se oli kestänyt varmaankin kolme varttia ja suunnattu ennemminkin aikuisille. Sikäli kuin siitä ylipäätään olisi jotakin apua, tähän tilanteeseen ei kyllä mitään.

Haparoin jotakin. Jälkikäteen jäin kuitenkin miettimään, mihin olisi pitänyt osta keskittyä. Ja nyt minusta tuntuu siltä, että tässäkin kysymys on rakkaudesta. Kuinka ollakaan, Jeesus totesi hänen vastaukseensa tyytyväiselle lainopettajalle, että ”sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta” ja Matteuksen mukaan (22:40) vielä, että ”näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat”: koko elämänmuoto, koko Jumala-usko – siihenhän ”laki, profeetat ja Jumalan valtakunta” viittaavat – on rakkauskeskeistä. Siitä kaikki aukeaa ja siihen kaikki avautuu.

Jumala ei kerro, miksi hän on luonut tämän tällaisen maailman, jossa on sairautta, kipua ja kärsimystä, lopulta kuolemaa. Hän ei tyydytä asiasta älyllisesti kiinnostuneen uteliaisuutta, mutta ei hän vastaa ikään kuin suorasanaisesti myöskään kärsivälle ja sairaalle. Hänen vastauksensa on sitä vastoin Kristus. Kristuksessa, ”kipujen miehessä ja sairauden tuttavassa”, Jumala sanoo: ”Tämän tällaisen maailman minä loin, sairauksineen, kipuineen, kärsimyksineen ja kuolemineen. Mutta minä suostun itse siihen ja sen ehtoihin. Jaan ihmisen osan, kokonaan ja loppuun saakka.”

En muista tiiviimpää rakkauden määritelmää tai kuvausta kuin että ”rakkaus on sitä, että tuntee toisen kivun omassa ruumissaan”. Samastuminen toiseen niin voimakkaasti, että kantaa toisen elämäntaakkaa itsessään, on rakkautta vastaansanomattomimmillaan. Viileää järkeä tuskin tyydyttää sellainen Jumalan rakkaus, joka kärsii meidän kanssamme eikä lopeta meidät kärsimystämme tykkänään ja heti. Kärsivän Kristuksen katseleminen on kuitenkin ollut ja on edelleen luvuttomien sairaiden ja kuolevien lohdutus heidän kivuissaan ja ahdistuksissaan. Mitä aivot eivät ymmärrä, sen sydän tajuaa.

 

Elämän tarkoitus

Rakkauteen silloinkin päädytään, kun kysytään (niin kuin oppilaat toissapäivänä), miksi Jumala ylipäätään loi ihmisen. Siihenkään ei ole tietopuolista vastausta, ei myöskään silloin, kun kysytään, miksi Jumala loi ihmisen ihmiseksi, tietoiseksi olioksi. Ihmisen luominenhan merkitsi erottautumista siitä luomakunnasta, jonka oleminen on sellaisenaan annettua. Se merkitsi kutsua vuorovaikutukseen sekä keskenään että Jumalan kanssa. Niin kuin ortodoksinunna ja hengellinen opettaja Maria Normanbylainen (1912-1977) toteaa, ”meillä on ainutkertainen mahdollisuus todistaa Jumalalle oma rakkautemme epäilyn ja epävarmuuden sisältä.” Rakkauteen päädytään jälleen.

Ja rakkaudesta on vihdoin kysymys myös silloin, kun mietitään, mikä on elämän tarkoitus – siihenkään kun ei ole osuvaa käsitteellistä vastausta. Filosofi Ludwig Wittgenstein (1889-1951) huomautti aikoinaan (1937), että ”elämässä näkemäsi ongelman ratkaisu on elämäntapa, joka hävittää sen, mikä on ongelmallista”. Niinpä kysymys elämän tarkoituksesta on saanut vastauksensa silloin (ja vain silloin), kun ihminen elää sellaista elämää, jossa hän ei tule elämän tarkoitusta kysyneeksi.

Jostakin elämän mieltä, merkitystä ja tarkoitusta koskevasta ahdistuksesta oli kysymys myös silloin, kun prinsessa Diana etsi apua Kalkutan äiti Teresalta. Sen sijaan, että äiti Teresa olisi myötätuntoisesti antautunut hoitamaan prinsessan kiusattua sielua, hän kehotti tätä auttamaan toisia. Kun kaipaa rakkautta ja hyvyyttä, ei kannata jäädä odottamaan sitä. Kun itse osoittaa ja jakaa rakkautta ja hyvyyttä, huomaa elävänsä mielekästä ja tarkoituksellista elämää. Kun on avuksi toiselle, kun on osa lahjan antajien ketjua, on merkityksellistä olla olemassa. Rakkaus – ei niinkään odotettu tai odoteltu kuin niin vain jaettu ja osoitettu – on elämän tarkoitus siinä mielessä, että en myötä ei tarkoitusta muisteta eikä edes osata kysyä.

Jos Jeesus olisi ollut mukana päivänavauksessa, hän olisi epäilemättä osannut vastata lyhyesti ja osuvasti. Senhän hän osasi. Kaikki kiertyy rakkauteen, ystävyyteen ja myötämieleen.

Joka ”rakastaa Herraa, Jumalaansa, koko sydämestään, koko sielustaan ja mielestään ja koko voimallaan ja lähimmäistään niin kuin itseään”, toteuttaa taivasten valtakunnan elämänmuotoa. ”Minkä takia Jumala on luonut sellaisen maailman, jossa on sairautta? Miksi Jumala on luonut ihmisen? Mikä on elämän tarkoitus?” Mihinkään näistä en tälläkään iällä enkä tässäkään virassa osaa antaa loppuviimeistä vastausta. Siitä olen kuitenkin aina vain vakuuttuneempi, että mitä syvemmin me koemme elävämme rakkaudessa, sitä selvemmin me koemme meille vastatun.