Jumalan asialla vehmaalaisten elämän puolesta

Hyvät kristityt, hyvä Vehmaan seurakunta ja sen kirkkoherra Antero!

Kuten aivan pian tulemme kuulemaan, Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on lokakuun viimeisenä päivänä antanut viranhoitomääräyksen Vehmaan seurakunnan kutsumalle kirkkoherralle Antero Aaltoselle. Asiakirja on päivätty ”31. päivänä lokakuuta 2019”, mutta se olisi voitu päivätä myös vanhaan tapaan jättämällä numeroita pois ja viittaamalla sen sijaan päivän merkitykseen. Jos niin olisi tehty, siinä lukisikin ”reformaation muistopäivänä 2019”.

Tähän aikaan ja paikkaan

Viime torstaina tuli kuluneeksi 502 vuotta siitä, kun Luther julkisti reformaation liikkeelle sysänneet 95 teesiään. On ollut tapana puhua ”teesien naulaamisesta”, mutta sittemmin nimenomaisen naulaamisen historiallisuutta on alettu kyseenalaistaa. Itse asiassa monikin kaikkein selvimmistä mielikuvista ja muistikuvista on kovin sinnepäinen tai epäluotettava. Vaikka se meistä niin hienosti tiivistääkin Lutherin asenteen, uskon ja motivaation, hän tuskin kuitenkaan julisti Wormsin valtiopäivillä, että ”tässä seison enkä muuta voi, Jumala minua auttakoon”. Luther ei myöskään ollut innostunut istuttamaan omenapuuta, jos olisi tiennyt maailman loppuvan huomenna, eikä iskulause, että kirkkoa on jatkuvasti uudistettava – ecclesia semper reformanda est – ole kovinkaan luterilainen, vaan ennemminkin uskonpuhdistuksen toisen haaran, reformoidun kristillisyyden, suosiossa.

Kysymys kirkon ja seurakunnan elämisestä omassa ajassaan ei kuitenkaan voi jättää meitä rauhaan – eikä etenkään sinua, Antero, jonka viranhoitomääräys on päivätty reformaation muistopäivänä. Re-formaatio viittaa uudelleen muotoiluun ja siis päivittämiseen. Kristillinen usko ja elämänmuoto kuuluvat kuhunkin aikaan ja paikkaan, myös – ja tänään suorastaan etenkin – Vehmaalle 2019 ja siitä eteenpäin. Kristillisen uskon ja elämänmuodon ytimessä on Sanan tuleminen lihaksi: kysymys on siitä, miten armo ja lohdutus, elämän mieli ja toivo sekä hyvyys ja rakkaus todellistuvat juuri nyt ja juuri täällä.

Samaisena viime torstaina Turussa oli koolla myös uskontoa nyky-yhteiskunnassa pohtiva tieteellinen seminaari. Erään eurooppalaisen tutkijan mukaan ”reformaation 500-vuotisjuhla vuonna 2017 oli myös hautajaiset”. Hän viittasi siihen, että vanha valtiokirkollinen tai Pohjoismaissa ennemminkin kansankirkollinen asetelma on hiipumassa ja katoamassa. Sellaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa me myös Suomessa elämme. Luterilainen kristillisyys ei enää ole kansalaisuuden kääntöpuoli eivätkä kuntalaisuus ja seurakuntalaisuus enää kulje niin käsi kädessä kuin näihin aikoihin asti.

Sadon ja saaliin toivossa

Tämän kirkon alttariseinän lasimaalauksista oikeanpuoleinen kuvaa muun ohella avointa siemenkotaa, josta siemenet varisevat mikä minnekin. Raamatun kylväjävertauksen mukaan osa jää itämättä, kuivettuu tai tulee nokituksi pois. Oman aikamme maaperä on sanan kylvön kannalta aiempaa köyhempää ja kovempaa: Jumalan valtakunnan todellisuus avautuu työläämmin ja uskon silmin on nyt vaikeampaa nähdä kuin joskus oli. Sitä olennaisempaa kuitenkin on, että kristillinen seurakunta on, pysyy ja toimii. Sitä kiinnostavampaa – eikä vain haastavampaa – on myös olla sellaisen seurakunnan kirkkoherra: vastata yhdessä työtovereidensa, luottamushenkilöiden, seurakuntalaisten ja lopulta kaikkien alueensa ihmisten kanssa siihen kysymykseen, mikä ja kuka antaa meille syyn ja toivon elää.

Samaan vertaukseen kuuluu, että osa kylvöstä – kaikesta siitä, mitä seurakunta ja sen paimen tekevät – osuukin hyvään maaperään. Sana löytää kuin löytääkin kaikupohjan ja tekeminen vie kuin viekin vuorovaikutukseen. Yhdessä kasvaa uutta luottamusta ja rohkeutta ja yhteisyydessä kirkastuu uusi elämän mieli ja uusi toivon horisontti. Tuon lasimaalauksen keskiosa kuvaa, kuinka kalastajan pitkä turha uurastus yön pimeydessä vaihtuu aivan uskomattoman hyvään tulokseen, ja aamu kirkastuu.

Kirkkoherra Antero ja koko seurakunta! En kutsu enkä yllytä teitä katteettomaan optimismiin enkä siihen, että kovin nopeasti ja kärkkäästi sovittaisitte itsenne niihin Raamatun kertomuksiin, jotka lupaavat kaiken piankin kääntyvän hyväksi. Mutta siihen teitä yllytän, lietson ja kutsun, että olette vääjäämättömästi Jumalan asialla maailman ja vehmaalaisten elämän puolesta, että sitoudutte jääräpäisesti taivasten valtakunnan logiikkaan ja että tylysti kieltäydytte jättämästä Kristuksen seuraamista sikseen. Olen varma siitä, että näin eläen, näin uskoen, näin luottaen ja näin toimien vertaukset kylvämisestä hyvään maahan ja hyvästä kalansaaliista tulevat teitä vastaan.

Sellaista olkoon ajantasainen ja paikkansa Vehmaalla löytävä päivitetty kristillinen usko.