Energiajae, koodi ja pienoisevankeliumi

Jokin vuosi sitten joidenkin kierrätysastioiden kylkeen ilmestyi kummallinen teksti: energiajae. Jonkin virkamiehen mielestä tuollainen virastolta maistuva ilmaisu varmaan oli aivan selvä: kaikki kierrätettävä ja hyväksi käytettävä materiaali voidaan erotella käyttötarkoituksensa mukaisesti osiin, jotka asiantuntijoiden kielenkäytössä ovat milloin mitäkin ’jakeita’. Itse en kuitenkaan mitenkään voinut vastustaa ensimmäistä mieleen tulevaa tulkintaa. Jae? Puhutaan siis Raamatusta. Energiajae? Varmaankin Joh. 3:16, pienoisevankeliumi!

Sittemmin olen nähnyt tästä sarjakuvankin, jossa energiajakeeksi on osoitettu Jesajan kirjan 40. luvun jae 29: ’Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.’ (Fingerpori, HS 29.2.2012). Johanneksen evankeliumin 3. luvun jae 16 saattaa silti olla vielä energisempi, vielä voimallisempi, koska se yhtä aikaa niin tiiviisti ja niin kattavasti osoittaa voiman lähteeseen.

’Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.’ Eihän tämä todellakaan kuulosta pahalta. Jumala rakastaa ja antaa, jottei yhden yksikään jäisi vaille elämää, jopa iankaikkista elämää. Tämä todellakin on kristillisen uskon ydintä; ei tätä jaetta turhaan kutsuta pienoisevankeliumiksi, hyvän sanoman pienoismalliksi. Tästä innostuneena moni on tykästynyt piirtämään koodin Joh. 3:16 milloin mihinkin.

Erityisen usein Joh. 3:16 esiintyy urheilukilpailujen kannatuslakanoiden seassa, usein englanniksi muodossa John 3:16. Joskus se saa mietteliääksi. Kun minä katson sitä, tiedän toki, mihin viitataan ja ehkä kesken kisojen mielessä tuntuu hengellistyyppinen läikähdys ja kasvoilla käy ystävällinen hymähdys. Mutta onko jaeviite tarkoitettu erityisesti minulle ja kaltaisilleni? Vai joillekin sellaisille, joille Raamattu ja Johanneksen evankeliumi ja niiden keskeinen sanoma on jäänyt etäisemmäksi? Ja miten se silloin toimii?

 

Pienoisevankeliumi havahduttaa pimeydestä

Raamattuseurojen – kuten 200-vuotiaan Suomen Pipliaseuran – työn tuloksena Raamatusta on tullut sellainen kirja, jonka lähes jokainen ihminen kaikkialla maailmassa voi tavoittaa. Suomessa urheilukilpailua seuraava voi yleensä mennä kirjahyllylleen, ottaa sieltä esiin Raamatun – vaikka avattaessa käyttämättömyyttään natisevan lahjakappaleen mutta yhtä kaikki – ja tarkistaa, mikäs se tuollainen jae nyt taas olikaan. Ja sitä väkeä, joka voi omalla kielellään ympäri maailmaa tehdä jotakin vastaavaa omalla kielellään, on kuin helluntaiepistolassa. Vaikka koko Raamattu onkin luettavissa ’vain’ vajaalla 500 kielellä, omakielinen Johanneksen evankeliumi on aivan varmasti yli tuhannen kielen puhujalla; luin äskettäin, että tuo nimenomainen Joh. 3: 16 on käännetty ainakin 1100:lle kielelle.

Mutta kun helluntaiepistola kertoo kaiken maailman ihmisten kuulevan opetuslasten ’julistavan omalle kielellämme Jumalan suuria tekoja’, kysymys ei ole pelkästään käännöksistä eri kielille. Kysymys on myös siitä, mitä kuulee, mikä koskettaa ja mikä avaa elämän horisontin. Mikä tuo elämään sen valon, josta Joh. 3:16:n jälkeen seuraavat jakeet puhuvat – ne, jotka tänäänkin myös kuulimme. Entä jos joku paikkaviitteen tarkistaja lukeekin pienoisevankeliumin ja jää hämilleen: jotakin selvästikin tärkeää minulle on yritetty sanoa, mutten ymmärrä enkä saa siitä kiinni. Voisiko näin käydä?

Jotta Joh. 3:16 olisi pienoisevankeliumi, sen olisi oltava vastaus johonkin, jota ihminen kysyy. Jotta sen kuulisi energiajakeena, sitä ennen varmaankin vallitsisi heikkous ja voimattomuus. Ja jotta Jumalan ainoa Poika olisi uskon ja luottamuksen kohde, olisi viimeistään hänestä puhuttaessa ja hänet kohdattaessa synnyttävä kokemus ennen kokemattomasta valosta, jonkinlainen kohtikäymisen ilo. Tähän ei riitä pelkkä koodi Joh. 3:16, ei edes omalla kielellä luettavissa oleva teksti. Minua on puhuteltava minun syvimmän minuuteni kielellä, sillä, jota tuskin itsekään osaan, sillä joka havahduttaa minun tiedostamattoman minuutenikin kuuntelemaan. Korvat höröllään, sydän aukinaisena ja mieli alttiina.

Joh. 3:16:n jatko tarttuu tähän ongelmaan etevästi ellei suorastaan nerokkaasti. Sen sijaan, että se alkaisi luetella ja selittää erilaisten ihmisten erilaisia elämänkysymyksiä ja tilanteita, se puhuu valosta. Sen sijaan, että se ottaisi kantaa lukemattomien ihmiskohtaloiden labyrinttiin ja panisi lukijansa tällä tavoin lopulta sekaisin, se tarjoaa äärimmäisen yleisen, mutta kaikkien ymmärrettävän kuvan: on pimeys ja – ennen kaikkea – on valo. On ihmisen kirottu ja pimeä taipumus yrittää varmistella elämäänsä pitämällä erityisesti huolta itsestään. Ja on, onneksi, autuudeksi  ja ihmeeksi, tästä itseensä käpertymisestä ja varjoon vetäytymisestä pelastava valo. Tämä on yhteistä ja yleistä ja yhtä aikaa kullekin ihan erityistä.

 

Pyhä Henki näyttää tukahdetulle minälle armon

Nyt ollaan evankeliumin ytimessä, siis siinä, mitä Joh. 3:16 haluaa viime kädessä sanoa. Kun puhutaan sitä kieltä, joka saa minutkin näkemään elämäni – ja muiden elämän ja koko maailman elämän – toisessa valossa, oikeassa valossaan, puhutaan armosta. Kun saan vastauksen ja voiman, vaikken edes tiennyt kysyväni ja olevani heikko, silloin minulle julistetaan ’omalla kielelläni Jumalan suuria tekoja’. Etevä teologinen ajattelija Martti Miettinen on tiivistänyt tämän näin simppelisti ja vastaansanomattomasti: ’Koemme tukahdetun minämme tunnustamisen armona.’

Ei ole mitenkään sattumaa, minkä nimisestä kirjasta tuo lainaus on. Miettinen kirjoitti 1980-luvun puolivälissä poikkeuksellisen innostavan teoksen KAIROS Pyhän Hengen aika. Kun puhutaan valosta, jossa nähdään oikein, puhutaan Pyhästä Hengestä. Kun puhutaan kielestä, joka on täynnä minua koskevaa armoa ja totuutta ja joka on siksi niin minun omaa kieltäni kuin olla voi, Pyhästä Hengestä silloinkin puhutaan.

Niinpä on myöskin mitä tarkoituksenmukaisinta, mitä me tänään jo olemmekaan rukoilleet. Me olemme rukouksessamme ensin muistelleet, mitä kaikkivaltias Jumala ja Taivaan Isä jo onkaan meidän hyväksemme tehnyt: ’Sinä annoit Pyhän Henkesi valaisemaan, lohduttamaan ja neuvomaan kansaasi.’ Ilman tätä valoa ja neuvoa Joh. 3:16 ja moni muu koodi ja moni muu teksti ja paljo muu puhe olisi vain kirjaimia, numeroita ja ääntä. Siksi me edelleen pyysimme: ’Lähetä eläväksi tekevä Henki keskellemme.’ Ja vasta tämän jälkeen ja tällä edellytyksellä kannattaa rukoilla – niin kuin me teimme – että Jumala antaisi ’evankeliumin sanoman levitä kaikkialle maailmaan, kunnes kaikki kansat ylistävät omalla kielellään sinua pelastuksen lahjasta’. Pyhättä Hengettä ei siitä mitään tulisi.

 

Pienoisrukous paljastaa punaisen langan

Toista vuosisataisjuhlaa viettävä Suomen Pipliaseura on saanut alkunsa täällä Turussa. Aluksi sen tavoitteena oli antaa suomalaisille mahdollisuus lukea ’omalla kielellään Jumalan suurista teoista’. Kun seura perustettiin, yli miljoonaa suomalaista varten oli viimeksi 30 vuotta sitten painettu 500 Raamattua. Nyt sen horisontti on maailmanlaaja: nyt sen työnä on Raamatun kääntäminen ja sen myötä ’evankeliumin sanoman levittäminen kaikkialle maailmaan’.

Lyhyen kaavan mukaan se evankeliumi siis on se Joh. 3:16, joka on luettavissa vähintään 1100:lla kielellä. Pitemmän kaavan mukaan kysymys on koko Raamatusta, sellaisena kuin se aukeaa Kristuksesta käsin. Tai sellaisena kuin se kirkon kirjana, hengellisesti luettuna näyttäytyy. Tässä mielessä Raamatussa on kuin onkin sen läpi juokseva evankeliumin oloinen punainen lanka, vaikka Raamatun kirjat ovatkin luonteeltaan niin erilaatuisia ja syntyneet yli tuhannen vuoden aikana. Se on kertomus Jumalasta, joka kohtaa ihmisen konkreettisessa elämässä ja saa aikaan vuorovaikutussuhteen itsensä ja kohtaamansa ihmisen välille.

Niin paljon Jumala on tätä luomaansa maailmaa ihmisineen päivineen rakastanut, että antautui Pojassaan täyteen vuorovaikutussuhteeseen tässä maailmassa. Siinä kuin Joh. 3:16 on ja näin ollen olkoon pienoisevankeliumi, yhtä tiivis pienoisrukous tämän kunnolliseksi tajuamiseksi voisi olla vanhan helluntairukouksen alku: ’Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.’ Jotta kuulisin omalla kielelläni Jumalan suurista teoista ja sen myötä kokisin tukahdetun minäni tunnustamisen. Armona ja vapautena.