Tapio Hietalahden asettaminen Kosken Tl kirkkoherranvirkaan

Kosken seurakunta on kutsunut itselleen uuden kirkkoherran sellaisena vuonna, johon täyttyvät poikkeuksellisen monet pyöreät historiallisia vuodet. Seurakunnan historia alkaa jo vuodesta 1647, 370:n vuoden takaa, jolloin se perustettiin Marttilan kappeliksi; itsenäinen seurakunta Koski Tl on ollut vuodesta 1913. Tätä nykyistä edeltänyt puinen kirkko puolestaan valmistui vuonna 1817, tasan 200 vuotta sitten. Mutta seurakunnan omien ja paikallisten tasavuosien lisäksi – tai vieläpä ennen kaikkea – juuri nyt meidän mielessämme on vastikään juhlittu koko Suomen 100-vuotinen itsenäisyys.

Tulin menneellä viikolla jostakin syystä ajatelleeksi itsenäisyyteen viittaavia sanoja. Monissa kielissä ilmaisun pohjana on latina, esimerkkinä vaikkapa englannin ’independence’. Sen asianmukainen käännös on tietenkin juuri ’itsenäisyys’, mutta sananmukaisesti se voidaan kääntää myös ”ei-riippuvuudeksi”, riippumattomuudeksi. Vaan kuinka riippumaton muista voikaan kansakunta tai valtio olla – tai ylipäänsä mikään tai kukaan?

Tuon Koski Tl:n puukirkon ollessa nuori muuan merkittävä saksalainen teologi mietti vastaavaa kysymystä. Friedrich Schleiermacher (1768-1834) tunnetaan ja muistetaan erityisesti juuri siitä, että hänen mielestään uskonnossa on kysymys ehdottomasta riippuvuuden tunteesta. Ainakin syvimmiltään ja lopullisimmiltaan ihminen on riippuvainen – Jumalasta siis. Ja kun kaikkein todellisin todellisuus on tämän muotoinen, tästä arkisemmastakaan elämästä on turhaa kuvitella muuta. Me olemme riippuvaisia toinen toisestamme. Me saamme jokapäiväisen leipämme toinen toisemme leipomana ja jakamana. Ilman toinen toistamme me emme tule toimeen. Me teemme toinen toisemme ja pidämme toinen toisemme yllä.

Sinut, Tapio, on kutsuttu Kosken Tl seurakunnan kirkkoherraksi ja paimeneksi juuri sellaisessa käänteessä, jossa keskustelu toisaalta itsenäisyydestä ja vaikutusmahdollisuuksista, toisaalta yhteenkuuluvuudesta ja keskinäisestä riippuvaisuudesta on mitä olennaisinta ja tärkeintä. Tarkkaan vaalitut kirjaimet Tl Kosken kunnan ja seurakunnan nimessä kertovat syvistä juurista, historian tajusta ja vahvasta identiteetistä. Täällä on ymmärretty ja toivottavasti vastakin ymmärretään, ettemme me ole täällä ensimmäisinä laatuamme emmekä ensimmäisiä ylipäätään. Meidän olemassaolomme ja elämämme on – jotakuinkin ehdottomasti – riippuvainen myös meitä ennen eläneiden työstä, ajattelusta ja toiminnasta. Jos jotakin itsenäisen Suomen satavuotisjuhla on nostanut esiin, niin juuri sen, millaiseen pitkäaikaiseen ponnisteluun ja ylisukupolviseen sinnikkyyteen turvallisuus, reiluus ja oikeudenmukaisuus perustuvat.

Juurensa tunteva tietää ja tuntee myös muutoksen. Kosken seurakunta on siis 370-vuotias, mutta vasta viime vuosisadan alussa täällä oli riittävästi väkeä ja vaurautta, jotta sen katsottiin voivan tulla toimeen omillaan. Nyt, 104 vuotta myöhemmin, eletään jälleen uutta vaihetta maailmassa, joka on peräti toisenlainen niin kulttuurisesti kuin taloudellisestikin ja yhteiskunnallisesti ylipäätään. Koskella tämän on todettu merkitsevän sitä, että seurakunnan on viisasta yhdistää voimavarat jälleen saman naapurin kanssa kuin satoja vuosiakin sitten. Keskinäisen riippuvaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen ei merkitse luopumista omasta perusolemuksesta, vaan jopa sen vaalimista. Tällä tavoin me näet pidämme huolta siitä, että täällä vastakin julistetaan ja todellistetaan ehdotonta riippuvaisuutta, vapauttavaa riippuvaisuutta Jumalasta.

Kun kristitty on täysin riippuvainen Jumalasta, hän ei ole riippuvainen mistään muusta. Kun kristitty on tyystin riippuvainen vain Jumalasta, hän voi itsenäisesti ja sisimmässään aivan vapaana haluta elää sellaista elämää, jonka silmämääränä on toisten hyvä. Kun tätä vuotta on kaiken lisäksi (tai jopa ennen muuta) vietetty refromaation 500-vuotismuiston merkeissä, tämän riippumattomuuden ja riippuvaisuuden sanoittajaksi sopii mainiosti Martti Luther: ”Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.”

Jumalan kasvoja etsimään kokoontunut seurakunta ja sen uusi paimen! Kristillinen usko on täynnään käänteisyyttä ja ylösalaisuutta. Niinpä myös kristityn ja seurakunnan vapauden ja itsenäisyyden ytimessä on ehdoton riippuvaisuus Jumalasta, joka vapauttaa meidät solmimaan tiheän keskinäisen riippuvaisuuden verkon ja sitoutumaan toinen toiseemme.

Tähän kristittyjen elämänmuotoon meidät on kutsuttu. Sitä julistakaa ja todellistakaa, siinä kilvoitelkaa ja siinä kasvakaa!