Asunto ensin ja lopuksi koti

Jeesus petaa

Tänä iltana tulee vastustamattomasti mieleen se, mitä Jeesus sanoo pääsiäisaterialla jäähyväisiksi opetuslapsilleen (Joh. 14:2s): ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta , enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijan, mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” Monikin lapsi – ja varmaan myös moni aikuinen – on nähnyt sielunsa silmillä, kuinka Jeesus petaa sänkyjä. Juuri vuoteitahan sijataan; ”sijan valmistaminen” tuo mieleen lakanat ja tyynyliinat, peitot ja täkit.

Asunnottoman yö on yleensä karumpi kuin Jeesuksen pedatessa. Korona-aikana semminkin, kun moni piiloasunnottomuuteen joutunut nuori häädettiin ulos kavereiden sohvilta, asumisyksiköt sulkivat oviaan ulkopuolisilta vierailijoilta eikä pandemiatilanteesta johtuen vanhempien luona voinut enää vierailla. Kaikkiin muihinkin asunnottomiin osui, että useat matalan kynnyksen palvelut joutuivat koronan takia supistamaan palveluitaan. Päivisinkin oli vaikeampaa, kun kauppakeskusten wc-tiloja suljettiin ja useimmista julkisista tiloista poistettiin penkit ja ihmisiä häädettiin ulos. Asunnottomien ihmisten arjesta katosivat suojaisat ajanviettopaikat kaiken kaikkiaan.

Kuusi vuotta sitten vastasin Turun Sanomien kolumnissa sähköpostiviestiin, jonka lähettäjä ihmetteli, mitä Suomen kymmenien tuhansien asunnottomien ja kodittomien hyväksi tehdään. Tuolloisten tuoreimpien lukujen mukaan asunnottomia oli  itse asiassa 7.100 ja minulleoli kerrottu, että Suomi ihmeellisenä eurooppalaisena poikkeuksena oli saanut määrän laskemaan. Nyt puhutaan noin 4.400:sta – mutta nytkään kysymys ei ole jostakin numerosta, vaan tuhansista sellaisista ihmiskohtaloista, joista yksikin on liikaa. Kysymys on kylmästä ja turvattomuudesta. Kun on asunnoton ihminen, on ennen muuta koditon ihminen: koti on se paikka, jossa ihminen kokee kodikkuutta ja jossa hän sananmukaisesti kotonaan. Siitä kaikki alkaa, ja siksi tarvitaan asunto ensin, jotta asunnottomuuteen vieneille syille ja taustatekijöille voidaan jotakin tehdä.

Turha sanoa

Toinenkin raamatunkohta on noussut mieleeni yhtä vastustamattomasti kuin se, jossa Jeesus petaa väsyneelle ja kylmissään olevalle lämpimän vuoteen ja puhtaat, tuoksuvat lakanat. Jaakobin kirje (2:15ss) tokaisee vastaansanomattomasti: ”Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: ’Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin’, jos ette anna heille, mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.”

Usko on Jeesuksen seuraamista. Siksi tänä yönä voi nukkua täällä – rauhassa, lämpimässä ja turvassa. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin rakentunut siten, ettei tämä ole pysyvä ratkaisu, vaan sitä meidän on haettava yhdessä. ”Yhdessä” tarkoittaa meitä kaikkia ja etenkin se tarkoittaa niitä toimijoita, joilla on kokemusta ja työkaluja: ensisijainen vastuu on julkisella vallalla, mutta sen rinnalle tarvitaan seurakuntia ja kansalaisjärjestöjä ja kokemusasiantuntijoita. Asunnoton tietää, mitä hänelle kuuluu, hän jos kuka tuntee elämäntilanteensa ja henkilöhistoriansa. Yhdessä alkaa rakentua uusi elämäntodellisuus, joka hiljakseen alkaa tuntua kotoisalta, koska siihen kuuluu koti.

Sitä, että on kotona maailmassa ja elämässä, ruokkii tietoisuus taivaan kodista. On eri asia harhailla päämäärättä kuin vaeltaa kohti jotakin määränpäätä. Jeesushan siis sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta , enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” Missä on asunnottomuutta, siellä ei taivas näy eikä myöskään kuulu; missä taivas on, siellä on asuinsijansa itse kullekin.

Rukoilemme kirkkoisä Augustinuksen sanoin:

Oi Herra, Jumalamme,

sinun siipiesi varjossa me voimme toivoa.

Sinä suojelet ja kannat meitä.

Jos sinä olet meidän voimamme, me kestämme huojumatta,

jos me luotamme omaan voimaamme, se herpoaa.

Me tahdomme palata sinun luoksesi eikä meidän tarvitse pelätä, että jäämme kotia vaille.

Vaikka olisimme olleet kauankin poissa, ei sinun talosi ole sortunut.