Anne Kauppisen asettaminen kappalaisen virkaan Karkun kirkossa

Nyt on aikuisuuteen uskaltautumisen aika

Tietääkseni Karkun kirkko vihittiin vajaat sata vuotta sitten Kristuksen tulemisen kirkoksi. Tänään, Kristuksen menemisen päivänä, me olemme paitsi ylipäätään kokoontuneet tämän kirkon jumalanpalvelukseen myös tulleet asettamaan virkaan Karkun kappeliseurakunnan kappalaisen Anne Kauppisen.

Kirkkovuoden kevätlukukausi on nyt tullut siihen pisteeseen, jolloin ylösnousseen välittömät kohtaamiset alkavat olla ohi. Neljäkymmentä päivää pääsiäisestä on kulunut, ja tänään Kristus katoaa näkyvistä. Kun kirkkovuosi kiertää vuodesta toiseen ja kun kirkko on ja pysyy, ei juuri koskaan tule ajatelleeksi, kuinka kummallinen väliaika tänään alkaakaan. Vapahtaja poistuu seuraajiensa näkyvistä – mutta eipä myöskään Puolustaja ole vielä tullut.

Tästä voi ajatella monenlaista. Vaikkapa sitä, että sellaiselta aika ylipäätään näyttää: Kristuksettomalta ja Hengettömältä. Tai että sellaiselta itsestä tuntuu, jotenkin orvolta ja turvattomalta, etäälle joutuneelta ja hengeltä sammuneelta. Mutta ajatella voi myös sillä tavoin, että oma kutsunsa tälläkin ajanjaksolla on. Sellainen kutsu, joka lopulta on meille iloksi, elämäksi ja kaikinpuoliseksi parhaaksi.

Ehkäpä aika helatorstaista helluntaihin ei tosiaan olekaan jonkinlainen kirkkovuoden valuvirhe, vaan se haastaa meidät hetkeksi uskaltautumaan olla mitä olemme ihan itse, nojautumatta, vetoamatta ja turvautumatta. Tänään luettava Efesolaiskirjeen lukukappale viittaa sellaiseen tilaan, jossa me vihdoin emme ole alaikäisiä, vaan olemme ”saavuttaneet aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden”. Aikuisuuteen liittyy olennaisesti halu ja kyky ottaa oma vastuunsa, muodostaa itse omia käsityksiä, työstää oman elämänsä kokemuksia ja oppia niistä, asettua toisen ihmisen tilanteeseen ja kasvattaa siten omaa ymmärrystä – olla ylipäätään valveilla ja maailmassa mukana. Tuommoiseen aikuisuuteen aikuistuminen olletikin kaipaa sitä, ettei liian äkkiä pakene parhaimmankaan auktoriteetin turviin, vaan kohtaa sellaisen sitten kun sen kanssa pystyy vuorovaikutukseen. Siis – Efesolaiskirjeen sanoin – sitten kun on saavuttanut ”Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden”.

 

Hyvillä kysymyksillä on jumalallinen vastaus

Sinusta, Anne, tulee Karkun kappeliseurakunnan pappi sellaisena aikana, joka tiiviimmin ja jopa tiukemmin kuin ennen kyselee, mitä pitäisi uskoa ja minkä tähden, mihin voisi luottaa ja millä perusteella, mistä elämä saisi mielen ja miten niin. Tämän ajan voi nähdä (vähintään) kahdella tavalla, jotka varmaankin menevät limittäin, myös vaikeasti ymmärrettävällä tavalla: Ensiksikin tämä kysely on osa aikuistumista, sellaista jollaisesta helatorstain ja helluntain välinen aika vihjaa. Toiseksi tämä kysely on murrosikäistä auktoriteettien haastamista, joka jatkuessaan ei aikuisuutta koskaan saavutakaan.

On hyväksi niin sinulle itsellesi kuin seurakunnallekin, että otat vastaan vakinaisen viran täällä Karkussa myös jo itse niin elämänkokemuksen kuin pappisviran hoitamisenkin kypsyttämänä. Aikuisuus kun on sellaista kypsyyttä, joka vastaa Kristuksen täyteyttä. Aikuinen nainen ja pappi pystyy suhteuttamaan inhimillisen elämän uskomatonta monikohtaloisuutta Kristuksen yhtä tyrmäävään täyteyteen. Emme me olekaan ymmärtäneet kaikkea, emme vielä lähes mitään: edessämme on edelleen pitkä tie – mutta kiehtovista kiehtovin.

Senkin helatorstain ja helluntain välinen aika osoittaa, ettei meitä liian pitkään voi jättää omaan varaamme. Niin kuin me kaipasimme Vapahtajaa joka meni, niin me ikävöimme Pyhää Henkeä jotta tulisi. Pelkästään tietopohjaiset ja järkiperäiset vastaukset niin omiin kuin muidenkin kysymyksiin uskosta, luottamuksesta ja mielestä kuivahtavat ja käpertyvät. Ei niiden varassa voi elää – eikä varsinkaan kuolla. Tämänkin tajuaminen on tämän kymmenpäiväisen kirkkovuoden osasen kutsu: jottemme joutuisi viettämään vain Kristuksen menemisen ja jopa menettämisen päivää, vaan voisimme juhlia Kristuksen tulemista ja läsnäolemista myös Karkun ja Sastamalan pyhässä ja arjessa, me huoahdamme: Tule, Pyhä Henki.

Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet. Kastele, mikä kuiva on, lämmitä, mikä kylmä on. Anna uskollisillesi, jotka turvautuvat sinuun, pyhät lahjasi.