Artikkelin kuvituksena on taidenäyttelyssä otettu kuva. Siinä näkyy osa nykytaideteoksesta. Teos koostuu rykelmästä mustia ja rykelmästä valkoisia neliöitä, jotka riippuvat nauhoina katosta.
Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 17.11.2019

”Tulisi kuitenkin muistaa, että kaikki Raamatun selittäminen on tulkintaa ja ettei tässä maailmanajassa koskaan päästäne sen tulkintakysymyksissä yksilöllisestä rajoittuneisuudesta.”

Luin äskettäin Osmo Tiililän pienen kirjan Suomalaista kokemuskristillisyyttä (1964), ja sieltä tuo lainaus. Tulipa luetuksi: ostin kirjasen alennusmyynnistä jo 1970-luvulla, mutta lukematta se oli jäänyt.

Tiililä (1904–72) oli dogmatiikan professori. Omakin kuvani hänestä on samansuuntainen kuin Wikipedian.

”Tiililästä tuli kirkon konservatiivisen opposition teräväsanainen johtaja, kiistelty hahmo ja kirkon ankara arvostelija. Hän arvosteli kirkkoa hengellisen tehtävän laiminlyömisestä ja keskittymisestä yhteiskunnallisiin kysymyksiin.”

Tiililä oli peräti oppinut mies ja monien hengellinen auktoriteetti. Kun hän kirjoittaa, kursiivilla, että kaikki Raamatun selittäminen on tulkintaa, kysymys on harkitusta kannanotosta.

Toisaalta Tiililä ei totea mitään ihmeellistä. Raamattu on yli tuhannen vuoden aikana syntynyt kirjakokoelma, jonka eri osilla on erilaista painoa. Luterilainen kirkko on pitänyt tulkinnan avaimena sitä, miten mikin kohta ”ajaa Kristusta”.

Toisaalta yksi jos toinenkin harras kristitty jättäisi Tiililän virkkeen mieluummin toistamatta. Jos nimittäin kaikki Raamatun selittäminen on tulkintaa, avautuuko samalla mahdollisuus kyseenalaistaa tai jopa poisselittää sekin, mikä kristillisessä uskossa on kaikkein olennaisinta?

Raamatun arvovaltaa kristinuskon peruskirjana ei kuitenkaan voi suojata sillä, että väittäisi vastaan Tiililälle. Parempia keinoja on kaksi.

Ensimmäinen on Raamatun tieteellinen tutkimus, joka Suomessa muuten on kansainvälisestikin korkealla tasolla.

Toinen on kirkon ja koko kristikunnan yhteinen kokemus ja lukutapa. Jumalan sana ei ole pelkkää tekstiä kirjassa. Se on kussakin tilanteessa elävää ja julistettua – ja aina siis tulkittua ja sovellettua.

Tutkittu ja yhdessä tulkittu Raamattu varjelee ”yksilölliseltä rajoittuneisuudelta”. Se puhuttelee meitä eikä vain minua.