Kolumni, Sana -lehti

Tänään vietetään viimeistä tällaista veteraanipäivää. Lapin sodan päättymisestä on 72 vuotta, ja sodissa mukana olleita on elossa enää vähän. Muutamassa vuodessa ei enää ketään ja sen myötä juhlan luonne muuttuu.

Kun kävin rippikoulun, vuodesta 1918 ja sen sodasta oli puoli vuosisataa. Se tuntui kaukaiselta – osin tietenkin myös siksi, että sen jälkeen oli sodittu sitäkin perusteellisemmin. Nyt nuo kaikki sodat ovat historiaa eikä omaa kokemusta. Ja hyvä niin.

Historia on kuitenkin identiteettikertomus ja nykyisyyden selitys. Se ei ole unohdettujen tapahtumien varasto tai päättyneiden kehityskulkujen kaatopaikka. Ei turhaan sanota, että joka ei tunne historiaa, on nykyisyyden vanki. Tai lainata filosofi George Santayanaa: ”Ne, jotka eivät muista historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä.”

Miten veteraanipäivää sitten tulevaisuudessa vietetäänkin, veteraanien perintö on jo saatu sanoiksi. Jälkipolville siirrettäviksi arvoiksi on tunnistettu vastuunkanto ja yhteisöllisyys, oikeudenmukaisuus ja velvollisuudentunto, kunnia ja isänmaallisuus sekä vapauden vaalinta ja välittäminen.

Noiden puolesta siis taisteltiin, noista pidettiin kiinni kynsin hampain. Puolustettavat perusasiat ilmaistiin sotien aikaan vielä napakammin. Taisteltiin kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.

Pitkä ja lyhyt lista eivät millään muotoa sulje toisiaan pois. Lyhyen luettelon asiat eivät oikeastaan olekaan ”arvoja”. Niissä on pikemminkin kysymys tietystä elämänmuodosta ja sen peruselementeistä, jolle pitkän luettelon käsitteellisemmät periaatteet eivät ole lainkaan outoja.

Mitä uskontoon tulee, sodissa ei suinkaan puolustettu vain luterilaisten uskonnonvapautta. Ei myöskään yksinomaan kristittyjen. Vaikka harva sitä onkaan huomannut, vastaitsenäistynyt Suomi oli muihin Pohjoismaihin verrattuna monikulttuurisuuden edelläkävijä. Suomen Islam-seurakunta oli toinen islamilainen yhteisö Euroopassa, joka virallisesti tunnustettiin.

Sekä tataarien rukoushuoneessa että Helsingin juutalaisessa synagogassa on sodissa kaatuneiden seurakunnan jäsenten muistotaulu, jota pidetään suuressa arvossa. Moniuskontoinen Suomi puolusti henkensä edestä yhteiskuntansa perusarvoja ja vapautta kunkin omaan uskontoon.

Veteraanien perintöä kannattaa kannatella. Satavuotias Suomi ei ole itsestäänselvyys, vaan äärimmäisiäkin ponnistuksia vaatinut historiallinen saavutus.