Kristukseen katsotaan alaspäin

Jeesuksen seimi on Rooman Santa Maria Maggiore –kirkossa. Ei sitä siellä paljon erota kristallisen pyhäinjäännöslippaan sisältä. Eikä se kaikessa komeudessaan ja koristeellisuudessaan ollenkaan vastaa mielikuvaa ”halvasta seimestä”, josta jouluna veisataan ja lauletaan.

Tuskinpa Jeesuksen seimi Roomassa on. Ei Jeesuksen varhaisvuosina kerätty häneen liittyvää muistoesineistöä. Mutta sen voi Santa Maria Maggioren aarteesta sanoa, että sen luona ja edessä on tavattu muistella joulun lasta nimenomaan seimessään. Kiintopisteille on tarvetta ja käyttöä.

Itse tykönäni olen kovasti tykästynyt C.M. Lilliehöökin pitkänpuoleiseen ja sen vuoksi osiksi pätkittyyn jouluvirteen, jossa kierrellään seimen ympärillä, katsellaan ja tuumaillaan. ”Nyt kokoon, vanhat, nuoret, joutukaamme, toisemme seimen luona kohdatkaamme. Jos jollakin on kanne toista vastaan, hän täällä armahtaa voi ainoastaan.” Seimi on mielen, katseen, ajattelun ja keskinäisen vuorovaikutuksen kiintopiste.

Kun seimeen katsotaan, katsotaan alaspäin. Havahduin äskettäin siihen, että näinhän on Kristuksen kanssa ylipäätään. Jumala ei lähestykään ihmisiä samalta tasolta ja silmän korkeudelta, vaan alittaa sen. Vaikka me puhummekin meidän Herrastamme, jopa isolla hoolla, hän vajoaa meidän alapuolellemme. Sieltä hän kampeaa ja tukee meitä ja nostaa jaloilleen.

Uuden testamentin jouluevankeliumeista tämän kertoo parhaiten Filippiläiskirje (2:7-8): ”Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.”

Lilliehöök on vallan ihastunut tähän käänteisyyden ihmeeseen ja nostaa esiin yhä uusia uskon paradokseja. ”Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa ja imetetään ruuan lahjoittajaa. Nyt itkee hän, ken ilon meille antaa
ja heikko äiti kantajaamme kantaa.” Toisin kuin Santa Maria Maggioressa tästä puuttuvat kaikki krumeluurit.

Roomalaisen kirkon pyhäinjäännöslipas on kuitenkin ollut tarpeellinen ja käyttökelpoinen kiintopiste. Jos sen loistokkuus tuntuu jotenkin falskilta, mihin sitten mielensä ja ajatuksensa kiinnittäisi? Kun katsotaan eläinten syöttökaukaloon kapaloitua vastasyntynyttä, mikä onkaan tähtäyspiste ja mikä katseen suunta?

Kristus ja alaspäin. Kristukseen katsotaan alaspäin. Hänet kohdataan alhaalla. ”Hän, herrain Herra, alhaisena makaa ja köyhänä, ken rikkautta jakaa. Ei puhu mitään, vaikka sanallansa kuolleetkin kerran kutsuu haudoistansa.”

Tämä on ylevää ja korkeaa hamuavan kunnian teologian vastakohta. Tämä on ristin teologiaa, joka siis alkaa jo jouluna eikä vasta pitkäperjantaina. ”Seimeltä alkaa tie ja Golgatalle vie”, veisasi puolestaan Abraham Achrenius.

Martti Lutherin mielestä ristin teologia tekee meistä toinen toistemme Kristuksia. Siitä ei seuraa, että meidän pitäisi katsoa toisiamme alaspäin, nenänvartta pitkin. Se siitä sen sijaan seuraa, että meidän tähtäyspisteenämme on toisen ihmisen ajallinen hyvä ja iankaikkinen paras.

”Seimessä lepää rakas Jeesuksemme. Jumalan eteen nouskoon kiitoksemme. Siunattu siemen, ennustettu varhain, Jumalan Poika, joululahja parhain.”