Kolumni, Sana -lehti

”Silloinkin, kun paha on todella tapahtunut, se yhä vaikuttaa epätodelliselta; tästä kenties johtuu rikollisten yksinkertaisuus; unessa kaikki on yksinkertaista.”

Ranskalaisen filosofin Simone Weil’n (1909-43) muistiinpanovihkojen ajatuskatkelmista on koottu kirja Painovoima ja armo. Siitä käy ilmi, että Weil oli myös – tai jopa ennen muuta – mystikko. Vaikka hänen taustansa olikin juutalainen, hänen pohdintaansa väritti olennaisesti kristinusko.

Weil on poikkeuksellisen tarkkanäköinen, äärimmäisen terävä ja täysin tinkimätön. Juuri mitään, mitä hän sanoo, ei itse ole aiemmin tullut havainneeksi tai ajatelleeksi. Weil siivoaa ja kirkastaa mieltä ja sielua.

Turun keskustassa todella tapahtunut paha vaikuttaa yhä vain jotenkin epätodelliselta. Siksi mieleeni nousi toinen Weil’n tiivistys.

”Kuviteltu paha on romanttista ja vaihtelevaa, todellinen paha taas harmaata, yksitoikkoista, autiota, ikävystyttävää. Kuviteltu hyvä on ikävystyttävää; todellinen hyvä on aina uutta, ihmeellistä, juovuttavaa.”

Etäältä väkivalta näyttää jonkinlaiselta draamalta, siinä ikään kuin tapahtuu. Siitä saa uutisen, se luo jännitettä kirjaan ja jännitystä elokuvaan. Mutta kun raiteiltaan suistunut nuorimies tosimaailmassa puukottaa ja viiltää sinne tänne, hän vain toistaa, autioittaa ja mustaa.

Weil huomauttaa, että siinä kuin ”paha on tekoja, hyvä on passiivisuutta, toimintaa ilman tekoja”. Juuri tätäpä ei hevin tule ajatelleeksi. Onko hyvä siis jonkinlaista aktiivista olemista ja ystävällistä valppautta? Kohdettaan hakevaa perushyväksyntää?

Ilmankos kärkkäys hyvyyteen onkin ”aina uutta, ihmeellistä, juovuttavaa”: toisten tarpeiden seuraaminen ja niihin vastaaminen on vaihtelevuudessaan luovaa ja moninaisuudessaan loputtoman kiinnostavaa.

Ohuessa yläpilvessä Weil ei filosofeeraa. Hyvä ja paha ovat arjen asioita. Weil itse oli siinä määrin arjen mystikko, että hän kuolikin kieltäydyttyään syömästä sen enempää kuin mitä oletti nälkää näkevien maanmiestensä saavan. Elämästä tuli jotenkin Jeesuksen mittainen.

Ihmeellinen hyvä voittaa yksitoikkoisen pahan arkisissa askareissa ja jokapäiväisessä ystävyydessä. Todellinen hyvä on, tarkemmin katsoen, hämmästyttävästi saman näköistä kuin aivan tavallinen elämä.

Todelliselta pahalta, mustalta ja harmaalta, varjelee tavallinen ihmeellinen elämä.