Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 17.3.2019

Vaikeimpia kristillisen uskon ydinkäsitteitä on synti. Se on niin päällekäyvä ja ehdoton. Moni kokee sen kieltävän kaiken kivan ja tarjoavan tilalle vastenmielisiä synkistelyn syövereitä.

Ilo ja hauskuus olisivat synnin läsnäolon luotettavia tuntomerkkejä. Laskettelu tai avantouinti tai mikä vaan on aina jonkun mielestä ”niin hauskaa, että on kumma, ettei se ole syntiä”.

Vaan höpsistä. Syntipuheen idea on pitää peili puhtaana ja ottaa huomioon kaksi mahdollisuutta. Ensiksikin se, että jokin paha ei ole selitettävissä pois, kierrettävissä tai suhteellistettavissa. Pahaa, joka on pahaa ehdottomalla asteikolla ja kaiken keskustelun jälkeenkin, sopii nimittää synniksi.

Toiseksi on aidosti mahdollista, että paha on minun syyni, minun suuri syyni. Vaikka minun kauttani maailmaan valuvaa pahaa selittää moni muukin tekijä kuin minä itse, aika ajoin olen sen paras ja keskeisin selitys. Voi olla, että aidosti syyllistyn syntiin.

Paastoon liittyvä itsetutkiskelu ei pääse edes puolitiehen, jos syntipuhe vaiennetaan. Ja juuri minusta on kysymys. Toisten synnit eivät ole erityisesti meille kuuluvia tai edes kovin kiinnostavia.

Ellei synnistä puhuttaisi, realismi kärsisi – ja pahemman kerran. Ellei syntiä tunnistettaisi, elämästä syntyisi epätosi kuva. Ellei syntiä tunnustettaisi, alkaisimme luulla itsestämme liikoja. Vastaansanomaton synnillisyys karahduttaa reaalipohjaan, ja tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

Keskiaikaisen mystikon Juliana Norwichlaisen äkkiseltään yllättävä ajatuskulku onkin ymmärrettävä: ”Syntiäkin tarvitaan, mutta kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”

Kaiken kääntymisellä hyväksi on ollut peräti kallis hinta, ei synnistä ja pahasta noin vain eroon pääse. Paaston aikana, piinaviikolla ja vihdoin pääsiäisenä siitä saa kiinni ja sen tajuaa.

Olkoon synnin tunnistaminen tosiasioiden tunnustamista. Mutta realismia sekin on, että synnin turmiovalta on kukistettu ja toivon ovi pönkitetty auki.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/artikkeli-1.395462