Sovinto

Zachris Topeliuksen 200-vuotisjuhlana kannattaa ottaa luettavakseen Välskärin kertomukset. Itse sain 2500-sivuisen teoksen poikakirjaiässä joululahjaksi. Luin sen läpi ehkä kertaalleen ja vauhdikkaimman ykkösosan useamminkin.

Kun palasin kirjaan uudelleen, havaitsin näkökulmani muuttuneen: nyt kiinnostuin kokonaisuudesta. Historian professori Topeliuksella on ollut selvä taka-ajatus. Alun perin sanomalehden jatkokertomuksena ilmestynyttä kahden suvun tarinaa hyödynnetäänkin Ruotsi-Suomen historian opettamiseksi.
Sukusaagasta voisi kehittää myös muutaman tuotantokauden mittaisen televisiosarjan. Vauhtia vain kaivattaisiin lisää. Jopa ensimmäinen osa on nykymenoon tottuneelle kovin hidas, jotkut muut suorastaan pitkäpiimäisiä.

Topeliuksen historiantulkinta on kuitenkin juuri tänä keväänä erityisen kiinnostava, Välskäreitten kantava teema kun on yhteiskunnallinen sovinto. Toisena osapuolena on valtaa ja taloutta hallitseva aateli, toisena talonpoikaissääty ja nouseva porvaristo.

30-vuotisen sodan aikana vanha nuijapäällikkö Aaron Perttilä kiroaa hakkapeliittana kunnostautuneen poikansa, koska ”hän häpeää talonpoikaisnimeään”. Poika aateloidaan myöhemmin Bertelsköldiksi. Raivostunut Perttilä määrää perillisekseen voutinsa Larssonin pojan.

Seuraavien sukupolvien myötä Larssonit ja Bertelsklödit edustavat jatkuvasti eri intressejä. Kirja kuitenkin päättyy 1700-luvun lopulla suoranaiseen idylliin. Sovinnon pohjustaa kreivi Bertelsköldin avioliitto Ester Larssonin kanssa.

Huipennus on kieltämättä romanttinen. Idealismin alta paistaa silti hyvinkin ajantasainen yhteiskuntakäsitys: ”Meillä ei ole enää ylhäisiä eikä alhaisia, vaan jokaista arvostellaan hänen ihmisarvonsa mukaan.”

Kertomus ei pääty juhlintaan. Sen sijaan paikallinen pastori siunaa toimintakeskuksen, ”Esterin talon”. ”Sen toiseen osaan sijoitetaan kansakoulu, toiseen köyhien, äidittömien lasten hoitola.”

Ihmisarvo, koulutus, myötäeläminen ja siunaus ovat yhteiskunnallisen sovinnon hyvä perusta, edelleen.