Sees

Pääsiäisen jälkeen kaikki näkyy uudessa valossa. Juuri siitäkin pääsiäisessä on kysymys, pysyvästä muutoksesta ja oikein näkemisestä.

Tämä on hyvin aistittavissa Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa.

Pietari on palaamassa siihen mistä lähtikin: ”Minä lähden kalaan.” Ja niin kaikki muutkin: ”Me tulemme mukaan.”

Toki voi ihmetellä, miten nuo kaiken kokemansa jälkeen kääntyisivät entiseen. Ikään kuin tyhjä hauta tai Ylösnousseen ilmestykset eivät merkitsisi eivätkä vakuuttaisi. Mutta mitä me tuosta tiedämme tai ymmärrämme.

Kun meillä ei ole kokemusta ylösnousemuksesta, ei meillä myöskään ole sen parempaa käsitystä siitä, miten semmoiseen kuuluu reagoida. Ei meidän pidä kantaa huolta opetuslasten uskosta ja elämästä, vaan omastamme.

Kun pääsiäisessä on kysymys pysyvästä muutoksesta ja oikein näkemisestä, kysymys on meidän muutoksestamme ja näkemisestämme.

Kun ”aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla”, hän vaikutti tuntemattomalta. Alkajaisiksi meidän on vaikea tunnistaa ihmistä ihmiseksi. Vasta kun me jaamme leivän niin alttarilla kuin arjessakin, me näemme oikein ja muutumme elämän jakajaksi. ”Tulkaa syömään”, sanoo Jeesus.

Oltiin sitten Gennesaretin rannoilla tai arkkihiippakunnassa, pääsiäisen jälkeinen valo on seesteistä, keväistä ja kaikkiallista. Siinä valossa jokainen ja kaikki näyttää Jumalan kädestä lähteneeltä. Se on oikea tapa nähdä.

Pääsiäisen jälkeen maailma, elämä ja ihmiset näyttäytyvät iankaikkisuuden näkökulmasta. Vääjäämättömästi ja aina.