Rauha on sodan poissaoloa

Kävin lähellä olevassa juurileipomossa. Ostin ranskalaisen maalaisleivän ja kardemummakorvapuusteja. Astuessani ulos tajusin jotenkin yhtäkkisesti, että tämä edellyttää rauhaa. Ja että tämä on uskomattoman hienoa.

Sanotaan, että rauha ei ole vain sodan poissaoloa. Sama opittiin myös teologisessa tiedekunnassa. Vanhan testamentin ”shalom” ei tarkoita vain ei-sotaa vaan hyvää elämää kaikkinensa.

Niin varmasti onkin. Kun juutalainen tervehtii sanomalla shalom, hän toivottaa kaikkea hyvää. Sitä ja sellaista, jota myös siunaukseksi nimitetään. Muslimin salam-tervehdys saattaa puolestaan laajeta toivottamaan Jumalan armoa ja siunausta suorin sanoin.

Kun suomalaisia on vuosi toisensa jälkeen väitetty maailman ”onnellisimmaksi” kansaksi, siinäkin on itse asiassa kysymys elämän laadusta. Tiedä häntä onnellisuudesta, mutta hyvän elämän edellytykset voi kyllä tunnistaa ja tunnustaa.

Tänä keväänä on yhtä kaikki käynyt ilmeiseksi, että hyvä elämä edellyttää, ettei ole sotaa. Rauha, shalom, salam ja onnellisuus eivät kehkeydy eivätkä kukoista siellä, missä tuhotaan, ryöstetään, alistetaan ja tapetaan.

Rauha on ennen kaikkea sodan poissaoloa. Ennen kaikkea muuta hyvän elämän rakentamista ja ennen kaikkia shalomin mahdollistamia hyvyyksiä on aseiden vaiettava ja väkivallan loputtava.
Rauhaksi myös riittää, että sota on poissa. Sodan poissaolo on rauhan sekä välttämätön että riittävä ehto. Vaikka rauha alkaakin oitis tuottaa monenlaista hyvää, rauha ei vallitse vasta sitten, kun tämä tai tuo asia on kohdallaan.

Jos rauhalle vaadittaisiin tietyt laatumääreet, kunnon rauhaksi kelpaisi vasta niiden tavoittaminen. Näin on viimeksi Venäjä venkuroinut. Kun Ukraina ja ns. Länsi eivät ole täyttäneet Venäjän asettamia vaatimuksia, ne ovat sen mukaan muka olleet Venäjän-vastaisessa sodassa. Kun Venäjä hyökkäsi, se ei mukamas rikkonutkaan rauhaa, vaan sen kuin vain puolustautui.

Olen jatkuvasti hehkuttanut tavallisen elämän arvoa. ”Todellinen hyvä on, tarkemmin katsoen, hämmästyttävästi saman näköistä kuin aivan tavallinen elämä” (TS 1.9.2017). Siis elämä rauhassa, ilman sotaa.

Jokin vuosi sitten lainasin kirjailija Pauliina Rauhalaa (MT 22.7.2018): ”Kun katson lammessa räpiköiviä linnunpoikia, heinäsorsia ja allin lapsia, en tiedä Syyrian sodasta, Kreikan tukipaketista. Kuu hymyilee pilven takaa, ohrasuurimopuuro hautuu leivinuunissa ja luumukiisseli liedellä, eikä mikään voi viedä rauhaani.”

Minä puolestani voin rauhassa levittää voita maalaisleivälleni ja juoda kahvia, kun sota ei ole rauhaani vienyt.