Piispa Kallialan pääsiäistervehdys 2015

Ikinä me emme pääse eroon siitä kiusauksesta, että tungemme Kristusta takaisin tuolle puolen. Tuntuu niin kummalliselta, että niin ihmeellinen voisi olla niin arkista. Tai niin jumalallinen niin inhimillistä.

Ikään kuin ainakin kärsimys ja kuolema tapahtuisivat jossakin yhtä pykälää ylevämmässä todellisuudessa. Vähemmän epätoivoisessa, tuskaantuneessa ja kiljuvassa kuin tämä meidän maailmamme. Mutta kun ei.

Kun Jeesus ”otti orjan muodon ja tuli ihmisen kaltaiseksi”, hänellä ei ollut loistavaa sädekehää. Kun ”hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti”, hänen kruununsa oli tehty piikkisistä risuista eikä kullasta.

Ei auta kuin suostua. Hyväksyttävä on, jos tahtoo autetuksi tulla.

Jumalan armo osuu meihin alaviistosta. Ehkäpä juuri siksi se pääsiäisenä nostaa toivottomuudesta toivoon ja mielettömyydestä mieleen niin kertakaikkisesti, että se siirtää myös kuolemasta elämään.