Piispa Kaarlo Kallialan pääsiäistervehdys 2011

”Ajettiin Kolmariin, jossa käytiin yhdessä museossa.” Muuton yhteydessä löysin vanhan partiolehden, jossa kuvailin ulkomaisia leiri- ja retkikokemuksia.  13-vuotiaana Musée d’Unterlinden oli tuolla kuitattu.

Kumma kyllä, olen silti sen koommin muistanut museossa olevan suuren alttarirakennelman, vaikka vuosiin en olisi osannut sanoa, mikä sen aiheena olikaan. Ehkä Matthias Grünewaldin Isenheimin alttaritaulu sittenkin tunkeutui syvemmälle sielunpohjaan kuin tietoinen mieli pystyi käsittelemään saati sanoittamaan.

Isenheimin Ristiinnaulittu on rujoin mahdollinen. Tappio on täydellinen. Grünewald ei jätä selittämisen eikä väistämisen varaa. Ihmisen Poika, taivasten valtakunta ja Nasaretin Jeesus on ruhjottu hengiltä. Kurjuus on alittamaton: siispä kurjimmankin tunnistettavissa ja tavoitettavissa.

Tämän pääsiäisen alla minulta kysyttiin, olenko pitkäperjantai- vai pääsiäisihminen. En osannut vastata kuin sekavasti, tankaten ja katkonaisin virkkein. Tuo Isenheimin kurjuus on välttämätön, jotta tajuaisi mistä pääsäisenä päästään – mutta vanhemmiten kaikki väkivalta näyttää yhä vastenmielisemmältä. Tahdon katsella muuta. Tahdon molemmat, mutta pääsiäisettä en kestä.

Samaan alttariin on kuvattu myös ylösnousemus. Vaikea ylösnousemuksesta on kuvaa tehdä. Kärsimykseen meillä on mallia kyllin, mutta millaista on, kun täydellisestä tappiosta nousee lopullinen voitto? Niinpä ylösnousemuskuvia onkin vähän. Järki ei tajua eikä mielikuvitus riitä. Grünewaldin maalaama on osuva: jotakin tuollaista – eikä kuitenkaan noin.

Leonard Typön pääsiäisvirsi on aivan samanlainen kuin tuo maalaus: aurinkomme nousee ylös ja sen myötä mielikuvat ja kielikuvat alkavat tanssia. Kiurut laulavat puissa, lounatuuli puhaltaa Edomista ja tyven ilma virtailee Jeesuksesta.

Tällaisten kuvien äärelle mieluusti veisin tänä pitkäperjantaina ja pääsiäisenä. Kuulostelemaan, ovatko uskoni, toivoni ja rakkauteni sittenkään niin kuolleet, etteivät voisi virota eloon: ”Epäilysten alta nousee köyhä sielu kiittämään” (Leonard Typpö). Katselemaan kaikkinaista pahuutta sillä silmällä, etteikö se sittenkin kaiva ennen muuta omaa hautaansa: ”Viaton kärsimys voi tulla haudatuksi mutta se nousee ylös, ellei jo kolmantena päivänä niin joskus myöhemmin” (Olavi Kaukola).

Talvella minut kuvattiin tuomiokirkossa piispallisessa ornaatissa juuri sen R. W. Ekmanin seinämaalauksen vieressä, joka kuvaa ylösnousemusta – ja joka näyttää olevan aika lailla velassa Grünewaldin alttaritaululle. Ylösnousemus pukee maailman juhlavaatteisiin, vaikkei sekään sitä ansaitsisi.

Toivotan koko arkkihiippakunnalle kuulasta ja valoisaa pelastuksen pääsiäistä.