Kolumni, Sana-lehti

Pitkäperjantaisin minulla on tapana osallistua Kristuksen kuolinhetken hartauteen. Erityisen tärkeää on kuulla laulettavan improperia, moitteet. Kuulija asetetaan karujen tosiasioiden eteen.

Improperia kertaa vanhan liiton aikaisia Jumalan pelastustekoja ja panee ne vastakkain sen kanssa, mitä kansa nyt tekeekään. ”Minä johdatin sinut autiomaan läpi, minä ravitsin sinua. Minä vein sinut hedelmälliseen maahan, mutta sinä olet pystyttänyt ristin Vapahtajallesi.”

Moitteet alkavat ja päättyvät Jeesuksen suulla: ”Kansani, minun kansani, mitä minä olen tehnyt sinua vastaan? Millä olen pahoittanut mielesi? Vastaa minulle.” Lempeä ja suorastaan huolehtiva kysymys mielen pahoittamisesta tunkeutuu syvemmälle sydänjuuriin kuin mikään suora ja kovaääninen tuomitseminen.

Niinpä yllätyin kovasti, kun Ruotsin arkkipiispa kertoi heidän poistaneen improperian uudesta käsikirjastaan. Sitä on pidetty juutalaisvastaisena. Kai sen niinkin voi lukea – mutta tuskin kuulla. Minulle ei ole ikinä juolahtanut mieleen, etten juuri minä kuuluisi siihen kansaan, jonka kiittämättömyyttä ja kovuutta kuvataan.

Kristitty ei voi tehdä vanhan liiton historiasta jonkinlaista käsinpoimintaa, jossa sankarit ovat meikäläisiä ja konnat heikäläisiä. Jos meistä on hienoa, että jo ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi” juuri uskon perusteella (Rm. 4:3), meidän on suostuttava samastumaan koko Jumalan kansan vaellukseen siitä tähän päivään saakka. Eksyminen ja ontuminen ovat ominaisia meille eivätkä joillekin muille.

Sardeen piispa Melitonin pääsiäissaarna noin vuodelta 166 on säilynyt. Sekin asettaa vastakkain Jumalan hyvät teot ja kansan pahat reaktiot. Joissakin kohdin vikapäiksi osoitetaan pelkästään muut: ” – Surmasin minä Herran, myöntää Israel. – Miksi? – Koska hänen piti kärsimän. – Olet harhan vallassa, oi Israel, kun tuommoista viisastelet Herran teurastamisesta.”

Osin rajankäynti selittyy sillä, että Sardeessa vietettiin pääsiäistä juutalaisen kalenterin mukaan. Oli tarve selittää, miksi oma pääsiäisjuhla oli oikea ja aiempaan nähden ylivertainen.

Kristillinen usko on yhtä kaikki olennaisesti yhdenvertaistava. Kaikki ovat Jumalan edessä yhtä ja samaa. Tähän päätyy myös Meliton saarnansa loppunousussa: ”Tulkaa siis tänne, kaikki te ihmisten sukukunnat, te syntien saastuttamat, ja ottakaa vastaan syntien anteeksiantamus.”