Kolumni, Turun Sanomat

Oman on omanlaisensa maa. Tutustuin siihen viime viikolla ja seulon kokemuksiani edelleen. Rauhallista Omania on toisaalta nimitetty ”Persianlahden Suomeksi”, toisaalta sen yhteiskunta rakentuu tyystin toisin.

Demokratiasta ei ole havaintoa, mutta vuodesta 1970 maata yksinvaltaisesti hallinnutta sulttaani Qaboosia nähtävästi arvostetaan aidosti. Hän otti johdettavakseen kaikinpuolisen takapajulan, joka on nopeasti modernisoitu vauraaksi ja vakaaksi valtioksi.

Omanilaiseen kulttuuriin on iskostunut moninaisuuden hyväksyminen. Uskontoministeri sheikki Abdullah bin Mohammed Al Salmin mukaan kysymys on Intian valtameren kauppamatkojen kokemuksesta: ”Meillä on merenkulkijan sielu.”

Vaikka islam onkin valtionuskonto, vähemmistöt voivat harjoittaa omaa uskontoaan pelkäämättä painostusta tai uhkailua. Pääkaupunki Masqatissa on paitsi eri kristillisten tunnustuskuntien kirkkoja myös hindutemppeli.

Oman näyttää käytännössä toteuttaneen sen, mihin tasan kaksi vuotta sitten julkaistu Marrakeshin julistus pyrkii. Satojen muslimioppineiden ja -johtajien allekirjoittaman julistuksen tähtäyspisteenä ovat uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet islamilaisessa maailmassa. Julistuksen suomennos on vastikään julkaistu Uskot-foorumin kotisivuilla.

Kaksi vuotta sitten ISIS – johon muuten yhdenkään omanilaisen ei tiedetä liittyneen – oli vielä voimissaan. Tämä näkyy Marrakeshin julistuksen johdannossa, joka selväsanaisesti tuomitsee rikokset uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan.

Itse julistus tähtää kuitenkin pitemmälle. Lainaten toisaalta Koraania ja toisaalta profeetta Muhammedin itsensä luonnostelemaa Medinan asiakirjaa julistus kehottaa ”omaksumaan erilaiset identiteetit hyväksyvän kansalaisuuden periaatteen”.

Vaikka yhdenvertainen kansalaisuus onkin kiistämättömin nimenomaan luterilaisissa Pohjoismaissa, länsimaissa se assosioituu vahvasti Ranskan vallankumoukseen. Asemansa menettäneestä kuningas Louis XVI:sta tuli ”kansalainen Capet”.

Perusteluilla on merkitystä, kun rakennetaan oikeudenmukaista, rauhallista ja turvallista yhteiskuntaa. Jos ne koetaan omiksi ja päteviksi, niihin sitoudutaan. Marrakeshin julistus kertoo muslimille, miten hänen oma uskontonsa kansalaisuuden argumentoi.

Moniuskontoinen Euroopan uskontojohtajien neuvosto oli samantapaisella asialla Moskovan deklaraatiossaan 2011: ”Sillä käsityksellä, joka meillä ihmisoikeuksista on, on juurensa käsityksessämme ihmisarvosta ja siihen sisältyvät monet keskeiset uskonnolliset arvomme.”

Marrakeshin julistus puolestaan toteaa Medinan asiakirjan olevan sopusoinnussa YK:n peruskirjan ja ihmisoikeusjulistuksen kanssa. Niinpä asiakirja myös antaa ”asianmukaiset kehykset kansalliselle perustuslaille maissa, joissa on muslimienemmistö”.

Julistuksen loppunousu ei jätä tulkinnanvaraa: ”Uskontoa ei saa käyttää välineenä, joka antaisi oikeuden millekään uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksien heikentämiselle islamilaisissa maissa.”

Ei kuulosta Syyrialta eikä Irakilta, ei Afganistaniltakaan. Monenkin valtion omanisoituminen on vielä kaukana. Marrakeshiin kokoontuneiden johtajien ja oppineiden haastetta minkään muslimimaan on kuitenkin vaikea torjua.