Kolumni Turun Sanomissa 26.11.

Tuskinpa Anna Kortelainen ja Tiina Raevaara olivat sopineet keskenään, mistä he samana päivänä (7.11.) Turun Sanomiin kirjoittavat. Sitä vain on ilmassa: uutisten kuvaamaa todellisuutta on raskasta kestää.

Kortelaisen otsikkona oli Annus horribilis ja Raevaaran Vain resilientti ihminen kestää uutisvirran. Siksikin saksin molemmat talteen, kun olin jokin vuosi sitten ollut samankaltaisissa ajatuksissa (Miten kestää uutiset? TS 7.10.2016). Jaan kokemuksen.

Kumpaakin kirjoittajaa painoivat Yhdysvaltain vaalit, joiden tulos tuolloin oli vielä kiikun kaakun. Kortelaista ahdisti myös erityisesti korona, ja Raevaaraa maailman kurjuus ja huonot uutiset ylipäätään.

Kun uutiset kuormittavat meitä, ainakin kaksi kysymystä herää. Kuvaavatko uutiset maailmaa sellaisena kuin se on, osuvasti ja kattavasti? Ja jos maailma tosiaan on tuollainen, miten sen kanssa tulee toimeen ja kuinka sitä kestää?

On itsestään selvää, että maailmassa tapahtuu enemmän kuin uutisiin mahtuu. Median on tehtävä valintoja. Äkillinen voittaa helposti verkkaisen, dramaattinen eleettömän ja läheinen kaukaisen. Läheistä ja kaukaista tuskin niinkään ratkaisee maantiede kuin jonkinlainen yhteenkuuluvuuden kokemus.

Niin kuin suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi huomauttaa, olemme muuttuneet sisäisesti amerikkalaisiksi. ”Se, mikä tapahtuu Amerikassa, tapahtuu meille. Se, mikä tapahtuu Valko-Venäjällä, tapahtuu ulkomailla.” (HS 13.9.)

Valko-Venäjäkin on kyllä ollut uutisissa jatkuvasti, mutta muuta ulkomaailmaa on loputtomasti. Koko totuus ei uutisiin koskaan voi mahtua. Meneekö muualla maailmassa vielä enemmän päin helvettiä? Vai olisiko hyviä uutisia paljonkin enemmän?

Ruotsalaisen Hans Roslingin pari vuotta sitten suomennettu kirja Faktojen maailma viittaa siihen, että monet hyvät kehityskulut jäävät pimentoon.

Tasapainoisempi kokonaiskuva lievittäisi uutisahdistusta. Se ei kuitenkaan poista sitä painoa rinnasta, jonka luonnon monimuotoisuuden väheneminen, ilmastonmuutos ja vaikkapa pandemia saavat aikaan. Sen kanssa on vain tultava toimeen.

Hitlerin viime töikseen tapattaman Dietrich Bonhoefferin vankilassa kirjoittama virsi ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan” on virsikirjamme käytetyimpiä. Huonojen uutisten stressaama saattaa pitää erityisen osuvina säkeitä ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä / Vahvista ääni toisen maailman”. Elvyttävää vastamelua tuottaa jokin ”toiseksi maailmaksi” kutsuttu lähde.

Satuin edellispäivänä pitkästä aikaa kuulemaan radioaamuhartauden. Diakoni Kristiina Huotari puhui raikkaasti kokemuksesta, ”kun ystävät kantavat ja taide herättää yllättäen elämään”. Ystävyys ja taide tuottavat ilman epäilystä toisen maailman ääntä.

Ne tekevät koettaviksi sellaista, mikä ilman niitä ei ilmenisi. Ne tuottavat välittömän kokemuksen siitä, että elämään kuuluu paljonkin kurjuutta kummempaa. Uutisten piinaama ”herää yllättäen elämään”, kun hyvä tai jopa pyhä osoittautuu osaksi faktojen maailmaa.

Todellisuuspaosta ei siis ole kysymys, vaan kokonaisemman todellisuuden tavoittamisesta. Kun toisen maailman ääni vahvistuu, se myös antaa arvoa ja palauttaa merkitystä sille, mikä on käden ulottuvilla.

Se mikä tapahtuu meille, tapahtuu meille. Ystävyydestä, taiteesta ja ”hyvyyden voiman ihmeellisen suojan” kokemuksesta rakentuu lähimaailma, jonka kanssa ei vain tule toimeen, vaan joka on yllättävän elettävä.