Kolumni, Turun Sanomat

Vanhemmiten mielikuvitukseni on ruvennut rajoittumaan. En esimerkiksi millään keksi, millainen kirkkohetki Ruotsin opetusviraston johdolla oli mielessään, kun se marraskuun lopulla antoi ohjeita adventin vietosta ja koulun päättäjäisistä.

Vaikka ruotsalainen koulu onkin tunnustukseton, kirkkoon on adventtina toki luvallista mennä. ”Ei ole kuitenkaan sallittua pitää adventtitapahtumaa kirkossa, jos pappi välittää uskonnollista sanomaa.” Kielletyiksi todetaan erikseen rukous, siunaus, uskontunnustus, saarna ja muu julistus.

Vi menar att det är möjligt, meinaavat pääjohtaja Anna Ekström ja opetusneuvos Claes-Göran Aggebo. Minä vain en tajua, mitä ihmettä pappi ja koululaiset kirkossa oikein tekevät. Ja miksi; miten adventtia vietetään adventtia viettämättä?

Uskonnoton kirkkohetki adventittomana adventtina saattaa olla näyte yleisemmästäkin ajattelumuodosta. Neljä vuotta sitten Ruotsi poisti pohjoismaisen taisteluyksikkönsä tunnusleijonalta sukuelimet.

Leikkausta kuulemma perusteltiin tasa-arvolla, mutta uutiset eivät kertoneet, miten täsmälleen. Ilmeisesti tavoiteltiin neutraalia yleisleijonaa. Tulos oli selvästi kuitenkin kastroitu uros – isä- ja äitileijona kun ovat muutoinkin erinäköiset. Hämäräksi jäi, miten ja miksi uroksen typistäminen tasa-arvoa tuottaa.

Käytännöllisen filosofian dosentti Kristian Klockarsin mielestä ”joulunvietto kuuluu kaikille eikä ole yhden uskonnon tai kulttuurisen valtavirran yksinomaisuutta”. Hänelle itselleenkään joulu ”ei mitenkään liity uskontoon”.

Hänen mielestään kysymys on moninaisuuden ja ihmisoikeuksien tunnustamisesta. Hyvä tähän asti. Voi olla, että lyhyt nettijuttu on epätarkka, mutta seuraavassa yhtä kaikki putoan kärryiltä.

”Puolueettomuus ja herkkyys erilaisille identiteeteille on nostanut päätään, koska yhteiskunta on Klockarsin mukaan maallistunut ja moniarvoistunut. Ihmisten erilaisuutta ei Klockarsin mukaan vain suvaita vaan se tunnustetaan tärkeäksi osaksi kokonaiskulttuuria.”

Kun Ruotsin leijonan kuohii, saa uroksen, jonka erilaisuutta ei ole suvaittu saati tunnustettu osaksi kokonaiskulttuuria. Kun adventtia tai joulua on vietettävä tavalla, joka ei ole kenellekään ominainen eikä mistään kotoisin, puhe moniarvoisuudesta ja herkkyydestä identiteeteille on vailla sisältöä.

”Suokoon Jumala filosofin oivaltaa se, mikä on kaikkien nähtävissä”, huoahtaa filosofi Ludwig Wittgenstein. Ruotsissa lainaus olisi varmaan editoitava muotoon ”kunpa vain filosofi oivaltaisi sen, mikä on kaikkien nähtävissä”. No joka tapauksessa sen, että uskonnollisten identiteettien alaspainaminen monikulttuurisuuden nimissä perustuu löysään ajatteluun. Tai sitten tiukan uskonnonvastaisen yhtenäiskulttuurin markkinointiin väärällä tuotenimellä.

Siinä kuin Kristian Klockars perikristillisestä nimestään huolimatta viettää uskonnotonta joulua, nimeään myöten islamilainen Husein Muhammed ei vain suvaitse vaan tunnustaa koulujen kristillispohjaiset jouluperinteet tärkeäksi osaksi kokonaiskulttuuria.  ”Joulujuhlassa esitetään muun ohjelman ohella muslimeillekin tärkeä Jeesuksen syntymä.”

Ehkä on onnekasta, että Husein on kirjailija ja lakimies eikä filosofi. Hänhän ymmärtää vaivattomasti sen, mikä on kaikkien nähtävissä: ”Monikulttuurisuuden tulisi muutenkin tarkoittaa kulttuuritarjonnan ja kulttuuriperinteiden monipuolistumista, ei suomalaisten perinteiden kieltämistä tai karsimista.”

Monikulttuurisuuteen kuuluu elämänmuotojen kuohunta. Kuohinta sitä vastoin tuottaa vähäkulttuurisuutta.