Kolumni, Turun Sanomat

Isis iski Pariisiin viikkoa ennen tuomiosunnuntaita. Ei tietenkään pidä olettaa, että se pyrkisi noudattelemaan kristillistä kirkkovuotta. Ei sen maailmankäsitys ja toiminta muutoinkaan kristillistä ole.

Valtavirtaislamin mukaan se ei ole myöskään islamilaista. Tapasin viime viikolla sheikki Abdallah bin Bayyahin, arvostetun muslimioppineen, joka on muun muassa toiminut Mauritanian oikeus- ja opetusministereinä. Hänen kommenttinsa jihadin väkivaltaisesta tulkinnasta ovat varsin suoria.

”Nämä (Koraanin) jakeet ilmoitettiin aikana, jolloin ainoa tapa levittää islamia oli sotaretki, jolloin rajat oli turvattava voimalla ja jolloin sopimuksia, konstituutioita ja joukkotuhoaseita ei ollut. Nyt kun kaikki nämä realiteetit ovat muuttuneet, vain sellainen muslimi kutsuisi hyökkäämään toisen kansakunnan kimppuun, jonka äly ja sydän ovat epäterveet ja joka on tietämätön niin islamista kuin maailman todellisuudestakin.”

Sellainen auktoriteetti ei tämäkään sheikki silti ole, että Isis hänen arvovaltansa tunnustaisi. Isisin mielestä valtavirta on valunut väärään suuntaan ja nyt on vihdoin aika palauttaa puhdas uskonto.

Jos Isisin toiminta ei mahdu tavalliseen ymmärrykseen, se johtuu siitä, että sen maailmankäsitys onkin epätavanomainen. Graeme Wood on laajassa artikkelissaan What ISIS Really Wants hakenut selitystä apokalyptiikasta. Kysymys olisi siis maailmanlopun meiningistä.

Woodin mukaan Isis haluaa palauttaa Muhammedin Medinan kauden (622–32) yhteiskunnallisen järjestyksen ja pohjustaa uutta aikakautta, jonka käännepiste on lopunajallinen taistelu Syyrian Dabiqissa. Mennyt ja tuleva kultakausi kuuluvat yhteen.

Itämaisen kirkkohistorian emeritusprofessorina Jouko Martikaisella on erityinen näköala Lähi-idän uskonnolliseen todellisuuteen. Hänenkin mukaansa jihadismin perustana on Medinan kauden ottaminen esimerkiksi ja tavoitetilaksi.

Artikkelissa Mitä tekemistä islamilla on islamin kanssa? Martikainen katsoo Isisin edustavan egyptiläisen ”oppineen intellektuellin” Sayyid Qutbin (1906–66) yhtä perusajatusta: ”Aggressiivista pyhää sotaa on käytävä kaiken pakanallisen hävittämiseksi maan päältä.”

Kysymys siitä, onko islam sinänsä väkivaltainen vai ”rauhan uskonto”, on jossakin määrin akateeminen. Käytännössä taas on aivan olennaista, saako apokalyptinen tulkinta kaikupohjaa vai kuunnellaanko rauhaan kehottavien uskonoppineiden ääntä.

Voi kuitenkin kysyä, onko islam sittenkään ensisijainen konteksti, kun Isisiä yritetään tajuta. Yritykset alas lyödä vanha maailma ovat enimmäkseen olleet poliittisia ja apokalypsit sekulaareja.

Osuvia rinnastuksia tarjoavat Pol Potin Kambodža, Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto Maon kulttuurivallankumousta unohtamatta. Tulevan paratiisin kiirehtiminen on tappavaa hommaa.

Näin tuomio- ja adventtisunnuntaiden välissä ei voi olla kiinnittämättä huomiota kristilliseen aikakausien tulkintaan. Apokalyptisiä virityksiä on kyllä ollut, mutta aina ne ovat hävinneet. Perussyy on siinä, mitä Jeesus toteaa: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Se on tässä jo nyt eikä vasta ryminän jälkeen.

Kun adventista toiseen lauletaan hoosiannaa, ei suinkaan lipsuta jumalallisen maailmanjärjestyksen edistämisestä, vaan tunnustaudutaan sen toteuttamiseen koko ajan.