Kolumni, Turun Sanomat

Joku viikko sitten mediassa kovastikin kummeksuttiin, mitä arkkipiispa oli aamutuimiin telkkarissa tullut sanoneeksi avioliittolainsäädännöstä. Mitä hän tarkkaan ottaen sanoi ja mitä hän – vielä tarkemmin – sillä tarkoitti? Hänen erityisavustajansa tarkentava kommentti ei sekään tarkoitusta tarkentanut.

Mikä minäkään olen piispatoverini aivoituksia avaamaan.Tähän sopii mainiosti edellisen käännöksen mukainen raamattusitaatti: ”Hänellä on kyllin ikää, puhukoon itse puolestansa.”

No nyt hän on sen tehnyt, avatessaan eilen kirkolliskokouksen kevätistuntokauden. Minusta puhe on aika selvää. Mutta sille joka pitää olennaisena vain juuta tai eitä, on kaikenlainen vähänkin monipolvisempi ja monipuolisempi puhe epäselvää.

KAKSIJAKOISUUTTA JANOAVIA on kahdenlaisia. Toiset hakevat vastausta kysymykseen: ”Kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia?” Kysymys on yhtä aikaa myös väite ja kertoo oikean vastauksen. Kukapa vastaisi: ”Ei kun epätasa-arvoista.’

Toiset haluavat tietää, onko puhuja tai kirjoittaja raamatullisen tai kristillisen avioliittokäsityksen kannalla. Ikään kuin joku kristitty ihminen vastaisi reippaasti, että ei kun epäkristillisen ja epäraamatullisen. Taaskaan ei kysytä, mitä asiasta ajattelet, vaan oletko yhtä oikeassa kuin kysyjä.

Jospa nyt vain puhuttaisiin neutraalisti ”sukupuolineutraalista avioliittolaista”. Ja vaikka oltaisiinkin taipuvaisia itse olemaan puolesta tai vastaan, kiinnostuttaisiin ihan oikeasti siitä, miten ja miksi jotkut muut taipuvat toisaalle.

KUN MAALISKUUSSA keskusteltiin arkkipiispan sanomisista, teologian tohtori Heikki Leppä esitti blogissaan kolme vaihtoehtoista keskustelulogiikkaa.

Ensimmäisessä ensin päätetään lopputulos ja sitten haetaan perustelut. Toinen logiikka lähtee perusteluista, joista sitten rakennetaan argumentoitu lopputulos. Tämä kuulostaa lupaavalta.

Varsinainen oivallus on kolmas malli, joka alkajaisiksi on aivan sama kuin toinen. Vaan senpä jälkeen rakennetaan toisen keskusteluosapuolen perustelut omien perustelujen vastakohtana.

Lepän esimerkit kannattaa lainata sellaisinaan: ”1) Oma argumentaatio lähtee tasa-arvon vaatimuksesta ja päätyy kannattamaan tasa-arvoista avioliittolakia. Tästä tehdään sitten johtopäätös, että lain vastustajat haluavat syrjiä. 2) Oma argumentaatio lähtee luterilaisen skolastiikan Raamatun-tulkinnasta ja päätyy vastustamaan lakia. Tästä tehdään johtopäätös, että jokainen joka kannattaa lakia edustaa luopumusta.”

ARKKIPIISPAN PUHEESTA etsitään taaskin satavarmasti vastausta siihen, kannattaako hän sukupuolineutraalia avioliittolakia vai ei. Onhan sille tietenkin se perusta, että lailla on vain kaksi vaihtoehtoa. Eduskunta (eikä muuten kirkko) voi sen säätää tai olla säätämättä. Ei tai jaa.

Silti pidän loppunousua harkittuna ja tarkoituksellisena enkä puheen lopetteluna, jäähdyttelynä tai sammutteluna. ”Tarvitaan luottamusta ja loputtomasti keskinäistä kunnioitusta, jotta uskaltaa avata oven ja astua Kristuksen kanssa epämukavuusalueille, ’eksistentiaalisiin periferioihin’.”

Sekä kirkolle että muulle yhteiskunnalle tekisi hyvää taju siitä, kuinka yleinen ja kuinka pöljä Lepän kolmas logiikka onkaan. Omien joukossa jokainen on kyllä mukavuusalueellaan ja muiden mollaaminen kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Silti on mahdollista, että toisin ajatteleva on ihan kunnon ihminen, jonka näkökannoista voi ottaa opikseen.